Torstaina 3.8.2017 oli itselläni ensimmäinen tilaisuus tutustua paikkaan. Kyseessä oli useimmille paimiolaisille tutun Petri Laaksosen konserti, ja myös muuta ohjelmaa oli luvassa.
Tilaisuus oli sijoitettu tapahtuvaksi sinisen taivaan alla pihalla, jonne oli tuotu penkkejä ja tuoleja. Niitä jouduttiin kuitenkin tuomaan lisää, että saatiin kaikille halukkaille istuimet. Penkeillä "tiivistettiin", jotta saatiin vielä paikka jollekulle penkin päähän. Iloinen odotus täytti ilman.
Klo18 paikan isäntä Anton Simolin toivotti yleisön tervetulleeksi, ja kutsui lavalle illan vieraan Petri Laaksosen, joka sai vastaansa innokkaat taputukset.
Petri Laaksosella ovat sanat hallussaan, ja hän jutteli laulujensa välissä mukavia kertoillen niiden synnystä ja erilaisista musiikkinsa syntyvaiheista.
Hän kertoi hauskasti, miten oli saanut kutsun Paimioon tähän musiikkitapahtumaan "Aikuisten iltaan". Kutsun takana oli Irmelin Isokoski. Joka sitten myöhemmin kiitti esiintyjää ojentamalla tälle herkkukorin lahjaksi.
Petri Laaksonen oli ottanut musiikkihetken teemaksi ajankohtaisen Suomi 100-vuotta ja aloitti esiintymisensä laulamalla Lauri Pohjanpään runoon pohjautuvan "Lapsuuden maa". Hän jatkoi sanomalla, että tämä ilta on vähintäänkin ystävien juhla, jotka ovat kokoontuneet viettämään aikaa yhdessä, joten seuraava laulu oli Petrin itsensä sävellys "Kesäinen serenaadi" Mustapään sanoihin. Elämä tarjoaa ihmisille - jokaiselle erikseen omalle kohdalle niin iloja kuin surujakin. Ne kaikki on osattava ottaa vastaan. Myös ne tummat ajat on pystyttävä elämään. Elämän tummien varjojen kuvaajana Kaarlo Sarkia tuli itselleni tutuksi aikoinaan. Ja kuuntelinkin sydämellä seurannutta laulua "Älä elämää pelkää".
Petri kertoi, miten hänen äitinsä Sirkka-Liisa Laaksonen oli aikoinaan innostunut runoudesta ja runonlausunnasta. Ja niin Petri ja nuorempi veljensä olivat saaneet olla äidilleen yleisönä ja kuunnella kyllästymiseen asti äidin esityksiä tämän hioessa taitojaan kotona. "Arvaatte kai, että sellaiselta murkkuikäiseltä runojen kuuntelu tuntui joskus kovin tylsältä ja pitkästyttävältä", kommentoi hän. Seuraavaksi kuulimme Eino Leinon runoa musiikin sanoin "Kuka taitaisi lempeä vastustaa".
Sitten siirryttiin jo viihteellisiin säveliin. Vuonna 1985 Petri Laaksonen otti osaa Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan sävellyksellään "Eläköön elämä", jolla voitti. Sen esitti Sonja Lumme, joka esityksellään saavutti yhdeksännen sijan kisassa.
Petri kertoi kiinnostuneena seuranneensa silloisia ns."Kuuman linjan" yleisön mielipiteitä. Siellä joku oli kirjoittanut "Taas saa maamme hävetä euroviisujen puolesta. Laulajan kitarisat näkyivät koko ajan". Tähän hän huumorimielellä kehoitti nyt yleisöä seuraamaan, josko ne hänen kitarisansa näkyisivät, kun hän esitti siinä yeisönsä edessä "Eläköön elämä". Ei kuulema kukaan ollut nähnyt. "Jean" on laulu, joka kertoon musiikin teosta, ja pohjautuu Sibeliuksen musiikkiin. Siinä on Turkka Malin teksti. "Täällä Pohjantähden alla" koskettaa suoraan ihmisten sydämiin. Olen aina pitänyt sen tekstistä ja melodiasta.
Jälleen vuonna 1987 Petri otti osaa Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan kappaleella "Sata salamaa", ja voitti. Laulun esitti tuolloin Virve Rosti. Se oli kisassa lopulta 15. sijalla.
Tänä keväänä on syntynyt uusi laulu "Kaikista maailman maista". Se on kaunis kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle.
Yleisö kiitti Petri Laaksosta konsertista elämällä tiiviisti mukana ja nousemalla seisomaan taputtaessaan. Kiittäessään yleisöään, tämä sanoikin: .."en osannut arvatakaan, että tästä illasta tulisi näin hauska" ja levitti käsivartensa kuin halatakseen koko yleisönsä. Ilmiselvästi niin esiintyjä kuin yleisökin oli nauttinut tilaisuudesta.
Petri Laaksosella oli paikalla myös levyjä myynnissä. Itsekin ostin hänen levynsä ja sain nimikirjoituksen levyn kanteen.
Ohjelmaa jatkoi sitten Pelmu-orkesteri, joka myös säesti yhteislauluja. Aivan yhteislauluhetken alkuun en ehtinyt, sillä kävin nauttimassa lasillisen mehua ja aivan ihanan suussasulavan mustikkaleivonnaisen. Mukaan ehdin kuitenkin laulamaan "Tähdet tähdet", "Kulkurin valssi" ja kuuntelemaan Anton Simolinin kauniin esityksen "Sininen ja Valkoinen", jolloin koskettimia soitti Petri Laaksonen.
Ilta oli hauskempi ja antoisampi kuin osasin odottaa. Hyvällä mielellä olin mukana ja odotan mielenkiinnolla, mitä on tulossa seuraavaksi. Kaikkiin tilaisuuksiin tuskin pääsen mukaan, mutta varmasti useinpiin.
Kaunis kiitos omasta puolestani tilaisuuden esiintyjille ja järjestäjille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti