perjantai 25. elokuuta 2017

"Iskulla soi" 24.8.2017.

Viikko oli taas kulunut ja kaikenlaista sattunut - murheellisiakin ja täysin käsittämättömiä asioita, mm.Turun terrori-isku, jossa marokkolainen "18-vuotias" mies puukotti kymmentä ihmistä. Heistä kaksi kuoli. Se järkytti koko Suomea, ja jopa ulkomaita myöten reagoitiin asiaan ja osoitettiin empatiaa. Kiitos siitä!


Tänään kuitenkin täällä Paimiossa oli rauhallista ja Iskun talolla musiikki-tapahtuma, jota olin menossa kuuntelemaan. Luvassa olisi musiikin lisäksi Förin Äijän eli Markku Heikkilän pakinointia. Meillä kotona taitaa olla lähes kaikki hänen "Uutissi Turust - ei virallissii mutta todellissii" - kirjansa. Ovat todella hauskaa luettavaa.
Autoni mahtui taas mukavasti talon parkkialueelle. Siellä totesin, että tapahtuma oli tällä kertaa suunniteltu pidettäväksi pihalla kuten olin arvellutkin. Sääkin oli poutainen, tosin tuuli oli melkoisen kylmä. Olinkin onneksi laittanut lämmintä vaatetta ylleni.
Ihan ensiksi kävin virkistäytymässä puodin puolella kahvikupposella ja ihanalla suussasulavalla mustkkaleivonnaisella. Siitä on tullut suosikki-leivonnaiseni näitten musiikkitapahtumien yhteydessä.


Vietyäni pois kuppini lähdin etsiskelemään vapaata istuinta itselleni - yleisöä oli jo kertynyt runsaasti paikalle. Siinä tapasin Erkki Falckin, ja vaihdoimme muutaman sanasen. Erkki vastasi kysymykseeni olevansa tänä iltana paikalla laulamassa Pelmu-orkesterin solistina. Kyselin myös ystävästäni ja kurssitoveristani Pirkosta - Erkin vaimosta, ja kuulin, että hän olisi tulossa paikalle hiukan myöhemmin. Toivoin tapaavani hänet illan aikana. Istahdin sitten pöydän ääreen, ja pian sain myös siihen seuraa - iloisia nauravia rouvia. Sitten aloitettiin.


Erkki Falck veti yhteislaulua Pelmu-orkesterin säestyksellä. Ensimmäinen oli "Villiruusu", sen jälkeen  talon isäntä Anton Simolin tarttui mikrofoniin ja kertoi tulevista tapahtumista ja mitä on suunnittella. Niistä saimme sitten hiukan myöhemmin oikein paperilla listan jokainen.


Tämän jälkeen kutsuttiin lavalle illan vieras FÖRIN ÄIJÄ eli MARKKU HEIKKILÄ, joka hauskutti yleisöä leppoisalla pakinoinnillaan. Useaan otteeseen hän kirvoitti yleisöltään iloisia naurunpurskahduksia ja spontaaneja kättentaputuksia. Hän lopetti sitten tarinointinsa toivottamalla ..". laulakaa hyvin kovaa ja korkealta!".
Tämän hauskan tuokion jälkeen jatkettiin yhteislaululla "Sä kuulut päivään jokaiseen" ja "Kissa vieköön". Seurasi kahvitauko. Sinä aikana Rauno Berg esitteli orkesterin soittimia - lähinnä hän kertoili saksofoneista. Orkesterin soittimissa löytyy tenori- ja sopraanosaksofonit - niitä on olemassa myös altto- ja baritonisaksofoni. Kaikki orkesterin esittämät kappaleet on sovitettava uudelleen, koska soittimet soivat eri äänialoissa.
Pirkko Falck oli tullut myös kuuntelemaan musiikkia ja laulamaan. Nyt hän tuli luokseni tervehtimään ja vaihdoimme kuulumiset. Oli mukava tavata.
Tässä vaiheessa otti Anton Simolin taas mikrofonin ja lauloi ilman säestystä tuon kauniin kansanlaulun "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, ja se kauniisti kukoistaa, yksi kulkijapoika on nähnyt sen, eikä voi sitä unhoittaa.."


Kahvitauon jälkeen yhteislauluna jatkoinne sitten "Unohtumaton ilta". Se kajahti komeasti, sanat tuntuivat olevan tutut useimmille. "Keinu kanssani" oli seuraavana ja sitten saimme kuulla upean kitarasooloesityksen "Surujen kitara".  "Kuubalainen serenadi" kaikui ja yleisö eläytyi sanoihin ..". sinä avasit akkunasi ja kummasti hymyillen pudotit jokaiselle tulipunaisen kukkasen - me itkimme haikeasti ja horjuimme satamaan, oi miksi on jätettävä tämä ihanain öitten maa...."..  Sitten Erkki Falck  johdatteli meidät elokuvamusiikin maailmaan laulamalla kappaleen "Smile".. "Sataman valot" kuulosti komealta, koska orkesterin koko kapasiteetti oli käytössä ja kappaleeseen sopi hienosti saksofoni-soundit. Yleisö myös osasi sanat ja lauloi täydellä volyymillään. Minua ihastutti kahden saksofonin vahva veto. Erkki lauloi vielä " C´est si bon"-kappaleen. Sen on useampi kuulu artisti levyttänytkin, mutta taidan liputtaa eniten Edit Piafin esitystä.


Ilta lopetettiin tutusti "Sininen ja valkoinen"- lauluun.
Kaunis kiitos illasta esiintyjille ja emännille sekä isännälle!  :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti