Olimme Karin kanssa olleet kuuntelemassa upean ja nautittavan konsertin Annen Taidekahvilassa, ja nyt olimme päättäneet jatkaa vielä päivää faniystävien kanssa Yläneen Valasrannassa Annen ja hänen orkesterinsa musiikkia kuunnellen ja yhdessä viihtyen. Sinne siis siirryimme Karviasta.
Valasrannassa totesimme, että paikalle oli saapunut lisää tuttuja. Sari ja Juha Martikainen Pohjasta sekä Jarmo Lindholm ja Taisto Koskela Paimiosta. Takalan perhe oli menneyt jo edeltä ja tapasimme heidät uudelleen nyt Valaksella. Annen mukana paikalle olivat ehtineet myös Niina ja Rampo.
Tuntui kivalta ajatella edessä olevaa illan musiikillista antia, sillä Annen ja Deja-vu:n lisäksi toisena orkesterina esiintyisi Kake Randelin ja orkesterinsa Presto.
Molemmat orkesterit esiintyivät ensin vuorollaan ja sitten tuli Annen vuoro astua lavalle klo21:45. Hän aloitti heti sarjalla kysymyksiä.. "Missä hän on?", ja jatkoi "Enkeleitä, onko heitä?"- "Elämän peliä" pelattiin ja sieltä asteltiin suoraan "Ravintola Sydänsuruun". Vaan sitten jo pyöräiltiinkin kesäisissä tunnelmissa ja maisemissa tuoksuvan ruohokentän liepeillä perhosten kisailua seuraten. "Tuoksui ruoho" meidät sinne ohjaili. Seuraava laulu on taas yksi sellainen, joka tuo muistoja ja lämmittää mieltä, nimittäin "Mun sydämeni tänne jää" ja sitten yksi Annen uusimmista "tulokkaista" "Arjen supermies", joka väkisinkin nosti hymyn huulille. "Joline" tuotti jälleen jollekin kanssasisarelleen sydämentykytystä ja surua viettelemällä tämän miehen. "Kuivaa koivua" jatkaa jotenkin samaa sarjaa.. on sydäntä särkevää, kun luottamus kumppaniin menetetään. Vaikka anteeksikin voisi syrjähypyn antaa, niin särö suhteeseen on kuitenkin jäänyt ja jonkinlainen varovaisuus... Valitettavasti ei se, mikä on mennyt rikki, koskaan eheydy kokonaan. Aina jää arpi.
Sitten Anne ja orkesteri lähtivät tauolle ja Ja Kake Randelin orkesterinsa kanssa astui lavalle. Kävin pikaisesti hörppäämässä kupin kahvia ja palasin lavan ääreen häntä kuuntelemaan.
En listannut hänen esittämiään lauluja, mutta ne kaikki kivat tutut jutut sieltä tulivat - "Nasta pimu", "Kop kp kop, avaa oves", "Silitä ja paijaa", Kirje kotiin", "Tarja" ja tuo iki-ihana " Kielletyt tunteet". Kake Randelin on pitkänlinjan artisti. Tarja Närhi nimittikin häntä eräässä ohjelmassa "retro-Kakeksi". Ensimmäinen single ilmestyi vuonna 1979. Siinä olivat kappaleet " En unta saa" ja "Kirje kotiin", joka nousi hitiksi asti. Hänellä on vankka kannattajajoukko, johon kuuluu vanhemman väen lisäksi myös nuorempia faneja. Nytkin oli lavan edessä sankka joukko eri-ikäisiä ihailijoita, jotka lauloivat mukana. Kake Randelin otti hienosti haltuunsa yleisönsä ja tuntui huomioivan kaikki lähellä olijat.
Sitten jo tuli Annen ja Deja-vu:n vuoro tulla lavalle. Hän aloitti laulamalla "Ihminen", ja taas kolahti tuo loppu..."ihminen, uskon, jos näen..". Sitä seurasi "Sekunti". - Sen sanoma on niin totta kuin olla voi, moni asia elämässä on sekunneista kiinni - jopa useampi kuin tulemme ajatelleeksikaan. Sekunnin murto-osa saattaa muuttaa ja mullistaa ihmisen elämän. Tuo on mielessä pidettävä asia. "Pienen hetken" ja "Yksi ohikulkijoista" seurasivat. Sitten Anne sanoi: .. ".ja nyt vihelletään.. ".. ja suipisti huulensa vihellykseen. "Lennetään" oli kappale, ja taas mielessäni käväisi välähdys itsestäni lentämässä mahalleni Club Americanon tanssilatialle. "Pidä siitä kii.."- .. että sul on ystäviä! Ystävät ovat vahvasti elämään kuuluvia "mausteita". Murheellista olisi, ellei heitä olisi, tai heidät jostain syystä menettäisi. "Taivaan Kartan" laulettuaan Anne sanoi toteuttavansa yhden toivekappaleen. Se toivekappale oli "Kaipuuni on uskomaton". Jarkko sai sitten "oman lempparinsa", kun Anne lauloi "Angels crying", ja viimeksi sitten tulikin "Perutaan häät", jolloin Anne käänsi mikrofonin yleisöön päin. Ja osasihan yleisö laulun. Sitä ennen Anne oli esitellyt orkesterinsa. Nyt hän kiitti yleisöä ja oli poistumassa lavalta. Vaan yleisö halusi lisää... "we want more...!"käsiään paukuttaen, ja vihellyksiä ja tömistystäkin kuului. Ja tulihan Anne vielä laulamaan. Saimme vielä kuulla "Asfalttiviidakon" ja "Anna vielä yksi elämä".
Korttijonokin oli pitkä. En voinut olla ajattelematta, että Annen täytyi olla väsynyt. Takana oli pitkä päivä, johon mahtui kaksi täyspitkää esiintymistä - ensin kahvilassa konsertti ja sitten Valasrannassa tanssikeikka. Ihmeesti hän jaksoi. Myönsi kuitenkin, että ääni oli vähällä sortua. Sitä olikin rasitettu kovasti tänään. Kotimatka varmaan sujui rattoisasti, sillä mukana olivat Niina ja Rampo... uskoisin, että he "avustivat kuskeina" kotimatkalla.
Kiitos kivasta keikkaillasta ihanat Anne ja Deja-vu-orkesteri sekä Kake Randelin ja Presto-orkesteri. Musiikkinautinto ei juuri olisi voinut olla parempi. Kiitos myös faniystäville seurasta ja etenkin Tapsukalle mielenkiintoisesta tarinatuokiosta siinä lavan reunalla. Emme useinkaan ole ehtineet jutustelemaan tavatessamme. Musiikki on vienyt mielenkiinnon.
Keikkakaveriani Karia kiittelen myös, että hän jaksoi kuskailla meitä turvalliseti ensin Karviaan ja sieltä Valasrannan kautta kotiin. Oli hieno ja ikimuistoinen päivä! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti