"Iskulla soi" 24.8.2017.

Viikko oli taas kulunut ja kaikenlaista sattunut - murheellisiakin ja täysin käsittämättömiä asioita, mm.Turun terrori-isku, jossa marokkolainen "18-vuotias" mies puukotti kymmentä ihmistä. Heistä kaksi kuoli. Se järkytti koko Suomea, ja jopa ulkomaita myöten reagoitiin asiaan ja osoitettiin empatiaa. Kiitos siitä!

Tänään kuitenkin täällä Paimiossa oli rauhallista ja Iskun talolla musiikki-tapahtuma, jota olin menossa kuuntelemaan. Luvassa olisi musiikin lisäksi Förin Äijän eli Markku Heikkilän pakinointia. Meillä kotona taitaa olla lähes kaikki hänen "Uutissi Turust - ei virallissii mutta todellissii" - kirjansa. Ovat todella hauskaa luettavaa.
Autoni mahtui taas mukavasti talon parkkialueelle. Siellä totesin, että tapahtuma oli tällä kertaa suunniteltu pidettäväksi pihalla kuten olin arvellutkin. Sääkin oli poutainen, tosin tuuli oli melkoisen kylmä. Olinkin onneksi laittanut lämmintä vaatetta ylleni.
Ihan ensiksi kävin virkistäytymässä puodin puolella kahvikupposella ja ihanalla suussasulavalla mustkkaleivonnaisella. Siitä on tullut suosikki-leivonnaiseni näitten musiikkitapahtumien yhteydessä.

Vietyäni pois kuppini lähdin etsiskelemään vapaata istuinta itselleni - yleisöä oli jo kertynyt runsaasti paikalle. Siinä tapasin Erkki Falckin, ja vaihdoimme muutaman sanasen. Erkki vastasi kysymykseeni olevansa tänä iltana paikalla laulamassa Pelmu-orkesterin solistina. Kyselin myös ystävästäni ja kurssitoveristani Pirkosta - Erkin vaimosta, ja kuulin, että hän olisi tulossa paikalle hiukan myöhemmin. Toivoin tapaavani hänet illan aikana. Istahdin sitten pöydän ääreen, ja pian sain myös siihen seuraa - iloisia nauravia rouvia. Sitten aloitettiin.

Erkki Falck veti yhteislaulua Pelmu-orkesterin säestyksellä. Ensimmäinen oli "Villiruusu", sen jälkeen  talon isäntä Anton Simolin tarttui mikrofoniin ja kertoi tulevista tapahtumista ja mitä on suunnittella. Niistä saimme sitten hiukan myöhemmin oikein paperilla listan jokainen.

Tämän jälkeen kutsuttiin lavalle illan vieras FÖRIN ÄIJÄ eli MARKKU HEIKKILÄ, joka hauskutti yleisöä leppoisalla pakinoinnillaan. Useaan otteeseen hän kirvoitti yleisöltään iloisia naurunpurskahduksia ja spontaaneja kättentaputuksia. Hän lopetti sitten tarinointinsa toivottamalla ..". laulakaa hyvin kovaa ja korkealta!".
Tämän hauskan tuokion jälkeen jatkettiin yhteislaululla "Sä kuulut päivään jokaiseen" ja "Kissa vieköön". Seurasi kahvitauko. Sinä aikana Rauno Berg esitteli orkesterin soittimia - lähinnä hän kertoili saksofoneista. Orkesterin soittimissa löytyy tenori- ja sopraanosaksofonit - niitä on olemassa myös altto- ja baritonisaksofoni. Kaikki orkesterin esittämät kappaleet on sovitettava uudelleen, koska soittimet soivat eri äänialoissa.
Pirkko Falck oli tullut myös kuuntelemaan musiikkia ja laulamaan. Nyt hän tuli luokseni tervehtimään ja vaihdoimme kuulumiset. Oli mukava tavata.
Tässä vaiheessa otti Anton Simolin taas mikrofonin ja lauloi ilman säestystä tuon kauniin kansanlaulun "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, ja se kauniisti kukoistaa, yksi kulkijapoika on nähnyt sen, eikä voi sitä unhoittaa.."

Kahvitauon jälkeen yhteislauluna jatkoinne sitten "Unohtumaton ilta". Se kajahti komeasti, sanat tuntuivat olevan tutut useimmille. "Keinu kanssani" oli seuraavana ja sitten saimme kuulla upean kitarasooloesityksen "Surujen kitara".  "Kuubalainen serenadi" kaikui ja yleisö eläytyi sanoihin ..". sinä avasit akkunasi ja kummasti hymyillen pudotit jokaiselle tulipunaisen kukkasen - me itkimme haikeasti ja horjuimme satamaan, oi miksi on jätettävä tämä ihanain öitten maa...."..  Sitten Erkki Falck  johdatteli meidät elokuvamusiikin maailmaan laulamalla kappaleen "Smile".. "Sataman valot" kuulosti komealta, koska orkesterin koko kapasiteetti oli käytössä ja kappaleeseen sopi hienosti saksofoni-soundit. Yleisö myös osasi sanat ja lauloi täydellä volyymillään. Minua ihastutti kahden saksofonin vahva veto. Erkki lauloi vielä " C´est si bon"-kappaleen. Sen on useampi kuulu artisti levyttänytkin, mutta taidan liputtaa eniten Edit Piafin esitystä.

Ilta lopetettiin tutusti "Sininen ja valkoinen"- lauluun.
Kaunis kiitos illasta esiintyjille ja emännille sekä isännälle!  :-)

"Iskulla soi" 17.8.2017

Koko tuon torstai-päivän oli sadellut ajoittaisesti. Mietin jo mielessäni, pitäisikö iltani ohjelmaa muuttaa, ja jäädä kotiin. Illansuussa kuitenkin alkoi näyttää siltä, että sade hiukan hellittäisi, joten suuntasin kuitenkin kulkuni Iskun talolle musiikki-tapahtumaan. Lopulta olin hyvin iloinen, että olin tullut. Sain autoni sopivasti parkkiin talon piha-alueelle, joten kävelymatkaakaan ei ollut kuin muutama askel.

Kuten olin arvellutkin, oli tilaisuus järjestetty tällä kertaa sisätiloihin - talon isoon saliin. Sinne oli sijoitettu pöytiä ja istuimia.
Tarjoilu oli sijoitettu eteistilaan, ja Salla hääri myyntipöydän takana. Ostin häneltä kupin kahvia ja sen kanssa ihanan suussasulavan mansikkaleivoksen, ja siirryin näine aarteineni salin puolelle erään pöydän ääreen niistä nauttimaan. Ilahduin, kun sain myös pöytäseuraa. Samaan pöytään istahti entinen työtoverini Terttu Virtanen ja pari muuta naista - ja myöhemmin siihen tuli nuori isäkin kahden suloisen lapsukaisensa kera.
Tilaisuuden alussa Rauno Berg kertoi yleisölle, että tämä tilaisuus oli siirretty näin sisätiloihin sateisen sään vuoksi, ja siksi oli päätetty, että väliakaa ei lainkaan pidettäisi, vaan musiikkihetki olisi "tauoton". Siksi jokainen, joka haluaisi virkistäytyä kahvikupposella, voisi hakea sen nyt.
Illan musiikista vastaisivat Reijo Metsäranta koskettimet ja laulu, Matti Hiekkavirta kitara ja Rauno Berg saksofoni. (anteeksi, jos nimissä erehdyn). Illan tarjosi Paimion Elävän Musiikin yhdistys PELMU. Ja sitten aloitettiin.
Ensimmäinen yhteislaulu oli "Ilta skanssissa". Se oli minulle tuttu samoin kuin suraavakin "Kulkurin valssi".

Pöytien välissä kulki kaksi naista tarjoten lisää kahvia halukkaille. Toinen oli Salla Axelin, mutta toista en tuntenut. Samassa R.Berg hänet jo esittelikin: ..". tuo nainen, joka kävelee siellä pöytien välissä kannu kädessä on...".. eli kyseessä oli uusi talon työntekijä Merita Seppälä. Hän on talon toimintakoordinaattori, Johon voi ottaa yhteyttä, kun haluaa pitää talolla jonkin tapahtuman.
Tämän jälkeen kuultiin toivekappale saksofonisoolona. Olisikohan ollut "Moon river".
Yhteisesti sitten lauloimme "Kotkan ruusu". Se taisi olla useimmille tuttu, sillä se kajahti oikein komeasti. Unto Monosen tangolla jatkettiin, eli siirryimme ..". illan varjoon himmeään..". "Tähti ja meripoika" on aina yhtä kaunis niin melodialtaan kuin tekstiltäänkin.
Sitten Rauno Berg kertoi, että Suomi täyttää 100 vuotta ja Paimio 20 vuotta. On saatu toimintaan apurahaa. "Teistä riippuu, jatketaanko syksyllä vielä" - eli ymmärsin, että mitä vireämpää on toiminta Iskun talolla sitä varmemmin se "pysyy pystyssä" ja elää. Toivottavasti tämä vireä toiminta jatkuu eikä ole pelkästään alkuinnostusta. Talossa on nyt jo joidenkin paikallisten yritysten toimitiloja.
Seuraava musiikkikappale "Armi" tehtiin aikoinaan Miss Universumimme Armi Kuuselan kunniaksi (1952). Kuulimme sen saksofonisoolona. Sen jälkeen iloiteltiin Juha Vainion sanoin: ..".käyn ahon laitaa minä ilman paitaa. ei estä kukaan, kun matkaa teen...". "Fly me to the moon" soi kauniisti instrumentaalikappaleena. Oli sovitettu "bossa nova"-rytmiksi. Sen yhteydessä oli hieno kitarasoolo. Tykkäsin kovasti! "On hetki" kuultiin seuraavana. Yhteislauluna oli sitten "Nuoruusmuistoja".. Nehän aika ajoin pulpahtavat itse kullekin mieleen ja joko huvittavat tai harmittavat - hyvää mieltä ja ehkä hienoista haikeuttakin tuovat mukanaan.
Tilaisuus päätettiin kuten on sovittu yhteislauluun "Sininen ja valkoinen". Rauno Berg kiitti muusikkoja ja yleisöä osallistumisesta tilaisuuteen ja jatkoi, että vielä olisi aikaa vaikka mennä viettämään "Taiteiden yötä"...
Oli mukava käydä laulamassa ja kuuntelemassa musiikkia. Lämmin kiitos esiintyjille ja emännille.

10.8.2017 ISKULLA SOI JÄLLEEN.

Oli mukava jälleen suunnata kulku Iskun talolle torstai-iltana 10.8. Vielä oli hyvässä muistissa viikon takainen musiikki-ilta, jossa esiintyi paimiolaisille hyvin tuttu vierailija Petri Laaksonen. Tämän kertaisen musiikki-illan vieraina olivat Viihdeorkesteri PELMU solistinaan ERKKI FALCK.
Varasin itselleni hiukan aikaa, että ehdin kurkistamaan Iskun talon sisätiloihin pikaisesti - suureen saliin lähinnä ja eteistiloihin. Henkilökunnan tiloihin en arvannut mennä kurkkimaan.
Salin seinällä oli kokoelma kauniita tauluja, ja sieltä silmiini osui useampikin mieluisa maalaus.
Ovat myynnissä kaikki ja mikäli minä ymmärrän mitään, niin aivan kohtuuhinnoissa.
Salla Rintala touhusi siellä sisällä yhdessä äitinsä Sirkun kanssa, ja jäimme Sirkku Rintalan kanssa juttusille.

Talon sisältä siirryimme yhtä matkaa kesäpuotiin, jossa seuraamme liittyi Sallan isäkin. Puodissa on jo melkoisen monipuolinen valikoima erilaista tavaraa.
Totesin, että ehdin nauttia vielä kupillisen kahvia ja leivonnaisen ennen musiikkihetken alkua, joten kävin ostamassa kahvit ja suussasulavan mustikkaleivonnaisen.

Kun ehdin ulos uudelleen, oli tilaisuus juuri alkamassa ja Salla Rintala toivotti yleisön tervetulleeksi illan musiikkitapahtumaan. Sitten vuoroon tuli Rauno Berg, joka kertoili, että Pelmu-orkesteri on kesän aikana esiintynyt Paimiossa muutaman kerran - "olisiko tämä kerta kahdeksas tai yhdeksäs", hän laski. Orkesteri on soittanut aikaisemmin lähinnä torilla, mutta nyt täällä Iskun talolla on se etu. että täällä on mahdollisuus nauttia välillä Sallan tarjoamat kahvit leivonnaisineen. Hän siinä jutellessaan mainitsi myös, että väliajalla Irmelin Isokoski kertoo sitten "Aikuisten olohuoneen" tulevista tapahtumista ja yleensä sen tulevaisuudesta. Hän mainitsi myös, että joku oli sydämistynyt siitä, miksi aina joka tilaisuus on lopetettu laulamalla "Sininen ja valkoinen". Siihen on pätevä syy. Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta, ja sen kunniaksi näin on menetelty, ja näin menetellään jatkossakin.

Musiikkihetki aloitettiin kappaleella "Aamu Airistolla". Erkki Falck lauloi, ja ottipa muutaman tanssiaskeleenkin välisoiton aikana. Tämän jälkeen seurasi yhteislauluna "Iloinen Amsterdam". Orkesterin jäsenet jäivätkin miettimään seuraavaa laulua, ja yleisö odotteli keskenään jutustellen. Ja tulihan sieltä kaunis valssi "Uralin pihlaja" - yhdyin kertosäkeeseen minäkin ..".. niinkuin seppelepäinen vain nuori morsian on, kukkii pihlajahuntu tuo alla auringon". "Se si bonne (pahoittelen, en osaa oikeinkirjoitusta tähän) - kuiskaa ranskalainen.".. lauloi Erkki. "Keinu kanssani" on kautta aikojen ollut yksi suosikkilauluistani, ja nyt se kuultiin instrumentaaliesityksenä. Kuulostikin oikein mukavalta, kun sen esittivät kaksi saksofonia, kaksi kitaraa, koskettimet ja rummut. Hieno kitarasoolokin sen yhteydessä kuultiin. Yhteislauluna lauloimme sitten taas "Moskovan valot" ja  iloisin ilmein "Kevät toi kevät toi muurarin, kevät toi kevät toi maalarin, kevät toi rakennuksille hanslankarin ja rannoille hampparin... jne.." Kun Erkki lauloi .. "oi miksi minä tummana synnyin, miksen syntynyt vaaleana, minun armaani ei lemmi tummaa hän lempii vain vaaleata.". kuului sieltä joku orkesterin pojista tokaisevan .."älä aina valita!" Sitten Erkki vetäisi komeasti tangon "Hopeinen kuu".

Tässä vaiheessa pidettiin kahvitauko. Moni lähtikin hakemaan itselleen virkisrtystä kahvikupposesta. Tällöin Irmelin Isokoski otti puheenvuoron, ja kertoili hiukan, mikä on "Aikuisten olohuone". Se on kaille halukkaille tarkoitettu kokoontuminen yhteen kahvikupposelle. Siellä ei puhuta politiikasta, ei uskonnosta eikä yleensäkään mistään ikävistä asioista. Tilaisuudessa on yleensä jokin alustus noin 20min. mittainen, jonka pohjalta sitten keskustellaan. Aikaisemmin se on kokoontunut Kinon tiloissa, mutta nyt täällä Iskun talossa on isommat tilat, joten se alkaa kokoontua täällä torstaisin - 7.9.2017 olisi ensimmäinen kokoontuminen Iskulla sisätiloissa..
Oli niin mukavaa, kun Erkki, joka on monella tapaa tuttu miehelleni ja minulle vuosien takaa, tuli juttelemaan muutaman sana kanssani. Siinä pikapikaa "päivitimme" viimeaikaiset tapahtumat kummankin elämässä. Oli tosi mukava nähdä.

Sitten oli kahvihetki ohitse ja musiikilla jatkettiin. "Kotkan ruusu" oli seuraava laulu, jonka Erkki esitti. "Tähdet, tähdet" - tässä lauloin mukana kertosäkeen, ja niin kuuluivat laulavan toisetkin. "Keinumorsian" on tosi kaunis valssi, ja se innosti jopa ihmiset pyörähtelemään pihahiekalla tyttöparissa. Kari Tapion "Myrskyn jälkeen" oli seuraaavana, ja vielä Erkki esitti "Kuolleet lehdet" - alun ensin kotosuomen kielellä ja lopuksi kauniilla ranskan kielellä.
Ilta oli lopuillaan, ja Rauno Berg kertoi vielä, että lopuksi lauletaan kuitenkin vielä "Sininen ja Valkoinen" 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Ja niin sen lauloimme taas.
Ilta oli miellyttävä ja yleisöäkin oli tullut paikalle oikein mukava määrä.
Kaunis kiitos illan ohjelmasta Erkki Falckille ja Viihdeorkesteri Pelmulle. Tapaammehan toistekin?
Ja kiitos emännille tarjoilusta myös.

Anne Mattila ja Deja-vu yläneen Valasrannassa 5.8.2017.

Olimme Karin kanssa olleet kuuntelemassa upean ja nautittavan konsertin Annen Taidekahvilassa, ja nyt olimme päättäneet jatkaa vielä päivää faniystävien kanssa  Yläneen Valasrannassa Annen ja hänen orkesterinsa musiikkia kuunnellen ja yhdessä viihtyen. Sinne siis siirryimme Karviasta.
Valasrannassa totesimme, että paikalle oli saapunut lisää tuttuja. Sari ja Juha Martikainen Pohjasta sekä Jarmo Lindholm ja Taisto Koskela Paimiosta. Takalan perhe oli menneyt jo edeltä ja tapasimme heidät uudelleen nyt Valaksella. Annen mukana paikalle olivat ehtineet myös Niina ja Rampo.
Tuntui kivalta ajatella edessä olevaa illan musiikillista antia, sillä Annen ja Deja-vu:n lisäksi toisena orkesterina esiintyisi Kake Randelin ja orkesterinsa Presto.

Molemmat orkesterit esiintyivät ensin vuorollaan ja sitten tuli Annen vuoro astua lavalle klo21:45. Hän aloitti heti sarjalla kysymyksiä.. "Missä hän on?", ja jatkoi "Enkeleitä, onko heitä?"- "Elämän peliä" pelattiin ja sieltä asteltiin suoraan "Ravintola Sydänsuruun". Vaan sitten jo pyöräiltiinkin kesäisissä tunnelmissa ja maisemissa tuoksuvan ruohokentän liepeillä perhosten kisailua seuraten. "Tuoksui ruoho" meidät sinne ohjaili. Seuraava laulu on taas yksi sellainen, joka tuo muistoja ja lämmittää mieltä, nimittäin "Mun sydämeni tänne jää" ja sitten yksi Annen uusimmista "tulokkaista" "Arjen supermies", joka väkisinkin nosti hymyn huulille. "Joline" tuotti jälleen jollekin kanssasisarelleen sydämentykytystä ja surua viettelemällä tämän miehen. "Kuivaa koivua" jatkaa jotenkin samaa sarjaa.. on sydäntä särkevää, kun luottamus kumppaniin menetetään. Vaikka anteeksikin voisi syrjähypyn antaa, niin särö suhteeseen on kuitenkin jäänyt ja jonkinlainen varovaisuus... Valitettavasti ei se, mikä on mennyt rikki, koskaan eheydy kokonaan. Aina jää arpi.
Sitten Anne ja orkesteri lähtivät tauolle ja Ja Kake Randelin orkesterinsa kanssa astui lavalle. Kävin pikaisesti hörppäämässä kupin kahvia ja palasin lavan ääreen häntä kuuntelemaan.

En listannut hänen esittämiään lauluja, mutta ne kaikki kivat tutut jutut sieltä tulivat - "Nasta pimu", "Kop kp kop, avaa oves", "Silitä ja paijaa", Kirje kotiin", "Tarja" ja tuo iki-ihana " Kielletyt tunteet". Kake Randelin on pitkänlinjan artisti. Tarja Närhi nimittikin häntä eräässä ohjelmassa "retro-Kakeksi". Ensimmäinen single ilmestyi vuonna 1979. Siinä olivat kappaleet " En unta saa" ja "Kirje kotiin", joka nousi hitiksi asti. Hänellä on vankka kannattajajoukko, johon kuuluu vanhemman väen lisäksi myös nuorempia faneja. Nytkin oli lavan edessä sankka joukko eri-ikäisiä ihailijoita, jotka lauloivat mukana. Kake Randelin otti hienosti haltuunsa yleisönsä ja tuntui huomioivan kaikki lähellä olijat.

Sitten jo tuli Annen ja Deja-vu:n vuoro tulla lavalle. Hän aloitti laulamalla "Ihminen", ja taas kolahti tuo loppu..."ihminen, uskon, jos näen..". Sitä seurasi "Sekunti". - Sen sanoma on niin totta kuin olla voi, moni asia elämässä on sekunneista kiinni - jopa useampi kuin tulemme ajatelleeksikaan. Sekunnin murto-osa saattaa muuttaa ja mullistaa ihmisen elämän. Tuo on mielessä pidettävä asia. "Pienen hetken" ja "Yksi ohikulkijoista" seurasivat. Sitten Anne sanoi: .. ".ja nyt vihelletään.. ".. ja suipisti huulensa vihellykseen. "Lennetään" oli kappale, ja taas mielessäni käväisi välähdys itsestäni lentämässä mahalleni Club Americanon tanssilatialle. "Pidä siitä kii.."- .. että sul on ystäviä! Ystävät ovat vahvasti elämään kuuluvia "mausteita". Murheellista olisi, ellei heitä olisi, tai heidät jostain syystä menettäisi. "Taivaan Kartan" laulettuaan Anne sanoi toteuttavansa yhden toivekappaleen. Se toivekappale oli "Kaipuuni on uskomaton". Jarkko sai sitten "oman lempparinsa", kun Anne lauloi "Angels crying", ja viimeksi sitten tulikin "Perutaan häät", jolloin Anne käänsi mikrofonin yleisöön päin. Ja osasihan yleisö laulun. Sitä ennen Anne oli esitellyt orkesterinsa. Nyt hän kiitti yleisöä ja oli poistumassa lavalta. Vaan yleisö halusi lisää... "we want more...!"käsiään paukuttaen, ja vihellyksiä ja tömistystäkin kuului. Ja tulihan Anne vielä laulamaan. Saimme vielä kuulla "Asfalttiviidakon" ja "Anna vielä yksi elämä".

Korttijonokin oli pitkä. En voinut olla ajattelematta, että Annen täytyi olla väsynyt. Takana oli pitkä päivä, johon mahtui kaksi täyspitkää esiintymistä - ensin kahvilassa konsertti ja sitten Valasrannassa tanssikeikka. Ihmeesti hän jaksoi. Myönsi kuitenkin, että ääni oli vähällä sortua. Sitä olikin rasitettu kovasti tänään. Kotimatka varmaan sujui rattoisasti, sillä mukana olivat Niina ja Rampo... uskoisin, että he "avustivat kuskeina" kotimatkalla.
Kiitos kivasta keikkaillasta ihanat Anne ja Deja-vu-orkesteri sekä Kake Randelin ja Presto-orkesteri. Musiikkinautinto ei juuri olisi voinut olla parempi. Kiitos myös faniystäville seurasta ja etenkin Tapsukalle mielenkiintoisesta tarinatuokiosta siinä lavan reunalla. Emme useinkaan ole ehtineet jutustelemaan tavatessamme. Musiikki on vienyt mielenkiinnon.

Keikkakaveriani Karia kiittelen myös, että hän jaksoi kuskailla meitä turvalliseti ensin Karviaan ja sieltä Valasrannan kautta kotiin. Oli hieno ja ikimuistoinen päivä! :-)

Anne Mattila ja Vantaan Viihdeorkesteri ensemble sekä Kimmo Ahola, Kari Tenkula ja Jari Tuomainen konsertoivat Annen Taidekahvilassa 5.8.2017.

Konsertista tiedon sain Facebookin kautta. Alkamisaika silloin 5.8.017 olikin jo klo14, joten lähdimme keikkakaverini Karin kanssa matkaan tavanomaista aikaisemmin. Pysähdyimme tauolle Kiikoisten ABC:llä kuten tavallisesti ja sieltä jatkoimme virkistäytyneinä matkaa. Päivästä oli tulossa pitkä, se oli etukäteen jo tiedossa, sillä ajatuksena oli konserttipäivän iltana vielä suunnata matka Yläneen Valasrantaan, jossa Annella olisi orkesterinsa kanssa myös tanssikeikka.

Karvialle kahvilaan saavuimme sopivasti, ja Kari liittyikin välittömästi Niinan seuraan. Yhdessä he valmistautuivat lippujen myyntiin. Paikalle odotettiin runsasta yleisöä. Ennakkoilmoittautumisiakin oli jo paljon. Hiukan myöhemmin Niinan ja Karin mukaan liittyi vielä Anitta. Ja niin lippujen myynti sujui reippaasti. Jono oli pitkä, ja pysyikin kauan pitkänä. Vieraita saapui arviolta noin 260-270 henkeä, jolloin istumapaikat olivatkin jo täynnä. Kahvilan puolella yleisön virvokkeista pitivät huolen Tarja, Päivi ja Ritva. Päivi huolehti myös orkesterin muonituksesta ja kahvituksesta.
Konsertti alkoi ohjelman mukaan klo14, jolloin orkesteri asteli lavalle taputusten saattelemana. Se aloitti vauhdikkaalla instrumentaalikapplaleella. Sen jälkeen Anne kutsuttiin lavalle. Hän toivotti yleisönsä tervetulleeksi konserttiin, ja aloitti ohjelmansa laululla "Elämän peli". Sen hän on tehnyt joskus murkkuikäisenä, kun jo"luuli tietävänsä elämästä jotakin..", niinkuin hän itse kertoo. "Tuoksui ruoho"on aina yhtä viehko kappale, ja vie ihmiset mielikuvituksissa kesäisen luonnon keskelle, jolloin aurinko lämmittää ja ilma on täynnä kukkien ja ruohon tuoksua sekä mehiläisten surinaa ja lintujen laulua.. samalla kun päiväperhoset kisailevat lentäen kukasta kukkaan. Anne kertoi, miten he Kari Tapion kanssa aikoinaan parkkipaikalla olivat keskustelleet Annelle levytettäväksi tarjolla olleista lauluista, ja Kari Tapio oli sanonut "..ota se", kun mukana oli ollut kappale "Enkeleitä, onko heitä". Ja Anne otti, eikä ole tarvinnut valintaa katua. "Terveisiä vaan sinne yläkertaan", sanoi Anne nytkin ja loi katseensa kattoa kohden. Siis seuraavaksi kuultiin "Enkeleitä, onko heitä". Sitä seurasi kaunis ja koskettava "Taivaankartta". Teema elokuvasta "Myrskyluodon Maija soi kauniina. Myrskyluodon Maija-elokuva pohjautuu Anni Blomqvistin viisiosaiseen Myrskyluoto-kirjasarjaan, josta Lasse Mårtensson sävelsi unohtumattoman upean musikaaliversion. Seuraavana saimme kuulla "Syliin sun" eli "Close to You", joka on Burt Bacharachin ja David Halin käsialaa. "Ravintola Sydänsurussakin" käytiin istahtamassa. Tässä vaiheessa Anne muistutti yleisön mieliin, miten Anssi Tikanmäki konsertissaan oli pysähtynyt lukemaan runon Annen Taidekirjasta, ja kertonut siinä, miten musiikki oli innoittanut tämän maalaamaan upean koski-taulun SUOMI 100-vuotta kunniaksi. Runo löytyy Taidekirjasta:

Tiedän että korvet ja kalliot
äänemme kuulee
jopa ajatukset tuntee.
Ei lakkaa koski kuohumasta
ja jos tarkkaan kuuntelet
et voi olla huomaamatta.
Se antaa voimaa ja lohduttaa
Suojaan kallion voit huolinesi nukahtaa
Tämä luonto tuntee vain
yhden nimen miljoonista
Se on Suomi ja siihen emme
lakkaa uskomasta.

Ballaadi elokuvasta Klaani jaksaa ihastuttaa Annen laulamana kerta toisensa jälkeen.. joka kerta yhtä paljon. Minulle sillä on vielä erityinen omakohtainen rakas muisto. En ole sitä aikaisemmin tuonut esille, mutta nyt voisin sen tässä kertoa.
Jäin eläkkeelle 40-hoitotyövuoden jälkeen vuonna 2005. Ennen osaston oven sulkemista viimeisen kerran, vein sinne kahvihuoneen pöydälle "Muistojen kirjan", johon pyysin työkavereitani kirjoittamaan "jotakin", mitä olisi kiva jälkeenpäin lueskella ja muistella yhteistä aikaa. Yksi työtoverini oli sinne kirjoittanut näin:

30.6.2005 Leenalle
Kiireinen yövuoro on kulumassa:
"Aamuyöstä aistein avoimin
elämääni silmiin katselin.
Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden
sen kaiken näin ja paljon oivalsin.
Aamuyöstä aisten riisutuin huomispäivään uupumatta uin.
Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon.
sen tajusin ja riemuun hullaannuin.
aamuyöstä aistein auennein
eilispäivät kaikki talteen vein.
Ne kätkin sydämeen
ja jos niillä jotain teen,
ne kertoo, niin, ne kertoo rakkauden"
(J. Leskinen)

Tuollaisena sinut näin. Anna elämään hullaannuttaa aina vaan ja nauti, nauti!     Riitta

Joten ei ole ihme, että vielä näin monen vuoden jälkeen tuo laulu koskettaa. Vielä saatiin kuulla "Kuivaa koivua" ja toivekappale "Anna vielä yksi elämä". Sen jälkeen Anne kyseli " .. oletko nähnyt ihmisen?.. olen kuullut niitä liikkuu.." Olen jäänyt miettimään joskus sanoja sen laulun lopussa.. "Ihminen, minä uskon, jos näen"??? Joskus kevyemmänkin tuntuiset sanat saavat erityisen merkityksen, kun niitä alkaa syvemmin pohtia.

Orkesteri oli jo aloittamssa soittamaan "Asfalttiviikkoa", kun Anne keskeytti "Hei - muuten, aloitetaan alusta. Haluan ensin esitellä tämän loistavan orkesterin" ja niin hän esitteli "neljä jousta", "sellon", koskettimet", "kitaran" ja "rummut". Sitten päästiin takaisin "Asfalttiviidakkoon"
Yleisö pyysi encoreitakin. Ja Anne aloitti laulamaan "Perutaan häät", vaan yllätti yleisön ."..kesäillan piristeeksi kaikki naiset laulaa perutaan häät..." Ja naiset lauloivat, eivätkä ollenkaan huonosti. Sitten vielä konsertin upeaksi lopuksi Vantaan viihdeorkesteri soitti aivan iki-ihanan instrumentaalikappaleen, jossa jouset esittivät parastaan. Se sisälsi upean jousten "kaksinpuhelun". Kappale oli tuttu, mutta en muista nimeä.. Yleisö oli haltioissaan ja osoitti sen taputtaen seisomaan nousten.

Saimme elää kaikki aivan upean musiikkihetken Annen ja Vantaan viihdeorkesterin seurassa. Kaunis kiitos ja syvä kumarrus molemmille. Ja kiitos myös Kahvilan emännille Tarjalle,Päiville ja Ritvalle.
Istuin niin kaukana takana, etten saanut kunnollisia kuvia konsertin aikana. Nämä kuvat kuitenkin antavat käsityksen, miten suosittu tämä tapahtuma oli.
Päivä jatkuu seuraavassa blogissa....

"ISKULLA SOI" 3.8.2017

Paimion sydämessä oleva Iskun talo on herännyt eloon. Se on saanut uuden mahdollisuuden koota paimiolaisia viihtymään yhdessä ja nauttimaan erilaisista kulttuuritapahtumista. Tämän ovat mahdollistaneet Simolinin veljekset - Anton ja Joonas Simolin, jotka hankkivat omistukseensa jo lähellä purkutuomiota olevan rakennuskokonaisuuden. Talossa on tehty remontti, ympäristö on siistitty ja erilaisia tilaisuuksia on alkanut olla - mm. "Aikuisten olohuone" kokoontuu siellä yhteisen kahvittelun ja seurustelun merkeissä. Yhteislaulutilaisuuksia ja muutakin ohjelmallista tapahtumaa on sinne suunnitteilla.

Torstaina 3.8.2017 oli itselläni ensimmäinen tilaisuus tutustua paikkaan. Kyseessä oli useimmille paimiolaisille tutun Petri Laaksosen konserti, ja myös muuta ohjelmaa oli luvassa.
Tilaisuus oli sijoitettu tapahtuvaksi sinisen taivaan alla pihalla, jonne oli tuotu penkkejä ja tuoleja. Niitä jouduttiin kuitenkin tuomaan lisää, että saatiin kaikille halukkaille istuimet. Penkeillä "tiivistettiin", jotta saatiin vielä paikka jollekulle penkin päähän. Iloinen odotus täytti ilman.
Klo18 paikan isäntä Anton Simolin toivotti yleisön tervetulleeksi, ja kutsui lavalle illan vieraan Petri Laaksosen, joka sai vastaansa innokkaat taputukset.

Petri Laaksosella ovat sanat hallussaan, ja hän jutteli laulujensa välissä mukavia kertoillen niiden synnystä ja erilaisista musiikkinsa syntyvaiheista.
Hän kertoi hauskasti, miten oli saanut kutsun Paimioon tähän musiikkitapahtumaan "Aikuisten iltaan". Kutsun takana oli Irmelin Isokoski. Joka sitten myöhemmin kiitti esiintyjää ojentamalla tälle herkkukorin lahjaksi.

Petri Laaksonen oli ottanut musiikkihetken teemaksi ajankohtaisen Suomi 100-vuotta ja aloitti esiintymisensä laulamalla Lauri Pohjanpään runoon pohjautuvan "Lapsuuden maa". Hän jatkoi sanomalla, että tämä ilta on vähintäänkin ystävien juhla, jotka ovat kokoontuneet viettämään aikaa yhdessä, joten seuraava laulu oli Petrin itsensä sävellys "Kesäinen serenaadi" Mustapään sanoihin. Elämä tarjoaa ihmisille - jokaiselle erikseen omalle kohdalle niin iloja kuin surujakin. Ne kaikki on osattava ottaa vastaan. Myös ne tummat ajat on pystyttävä elämään. Elämän tummien varjojen kuvaajana Kaarlo Sarkia tuli itselleni tutuksi aikoinaan. Ja kuuntelinkin sydämellä seurannutta laulua "Älä elämää pelkää".
Petri kertoi, miten hänen äitinsä Sirkka-Liisa Laaksonen oli aikoinaan innostunut runoudesta ja runonlausunnasta. Ja niin Petri ja nuorempi veljensä olivat saaneet olla äidilleen yleisönä ja kuunnella kyllästymiseen  asti äidin esityksiä tämän hioessa taitojaan kotona. "Arvaatte kai, että sellaiselta murkkuikäiseltä runojen kuuntelu tuntui joskus kovin tylsältä ja pitkästyttävältä", kommentoi hän. Seuraavaksi kuulimme Eino Leinon runoa musiikin sanoin "Kuka taitaisi lempeä vastustaa".
Sitten siirryttiin jo viihteellisiin säveliin. Vuonna 1985 Petri Laaksonen otti osaa Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan sävellyksellään "Eläköön elämä", jolla voitti. Sen esitti Sonja Lumme, joka esityksellään saavutti yhdeksännen sijan kisassa.

Petri kertoi kiinnostuneena seuranneensa silloisia ns."Kuuman linjan" yleisön mielipiteitä. Siellä joku oli kirjoittanut "Taas saa maamme hävetä euroviisujen puolesta. Laulajan kitarisat näkyivät koko ajan". Tähän hän huumorimielellä kehoitti nyt yleisöä seuraamaan, josko ne hänen kitarisansa näkyisivät, kun hän esitti siinä yeisönsä edessä "Eläköön elämä". Ei kuulema kukaan ollut nähnyt. "Jean" on laulu, joka kertoon musiikin teosta, ja pohjautuu Sibeliuksen musiikkiin.  Siinä on Turkka Malin teksti. "Täällä Pohjantähden alla" koskettaa suoraan ihmisten sydämiin. Olen aina pitänyt sen tekstistä ja melodiasta.
Jälleen vuonna 1987 Petri otti osaa Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan kappaleella "Sata salamaa", ja voitti. Laulun esitti tuolloin Virve Rosti. Se oli kisassa lopulta 15. sijalla.
Tänä keväänä on syntynyt uusi laulu "Kaikista maailman maista". Se on kaunis kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle.
Yleisö kiitti Petri Laaksosta konsertista elämällä tiiviisti mukana ja nousemalla seisomaan taputtaessaan. Kiittäessään yleisöään, tämä sanoikin: .."en osannut arvatakaan, että tästä illasta tulisi näin hauska" ja levitti käsivartensa kuin halatakseen koko yleisönsä. Ilmiselvästi niin esiintyjä kuin yleisökin oli nauttinut  tilaisuudesta.
Petri Laaksosella oli paikalla myös levyjä myynnissä. Itsekin ostin hänen levynsä ja sain nimikirjoituksen levyn kanteen.

Ohjelmaa jatkoi sitten Pelmu-orkesteri, joka myös säesti yhteislauluja. Aivan yhteislauluhetken alkuun en ehtinyt, sillä kävin nauttimassa lasillisen mehua ja aivan ihanan suussasulavan mustikkaleivonnaisen. Mukaan ehdin kuitenkin laulamaan "Tähdet tähdet", "Kulkurin valssi" ja kuuntelemaan Anton Simolinin kauniin esityksen "Sininen ja Valkoinen", jolloin koskettimia soitti Petri Laaksonen.

Ilta oli hauskempi ja antoisampi kuin osasin odottaa. Hyvällä mielellä olin mukana ja odotan mielenkiinnolla, mitä on tulossa seuraavaksi. Kaikkiin tilaisuuksiin tuskin pääsen mukaan, mutta varmasti useinpiin.
Kaunis kiitos omasta puolestani tilaisuuden esiintyjille ja järjestäjille.