sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Laura Heinosen konfirmaatiojuhla Liedon kirkossa 4.7.2015.


                                           Liedon kaunis harmaakivikirkko oli Lauran rippikirkko.
Tyttäreni tytär Laura oli ollut rippileirillä, ja nyt olisi edessä konfirmaatiojuhla. Päiväksi tuli lauantai 4.7.2015 klo13 ja paikaksi Liedon kaunis vanha harmaakivikirkko.
Hyvissä ajoin tulimme mieheni Raunon kanssa kirkon parkkipaikalle, jossa tapasimme sitten myös poikamme Petrin perheen ja toiset isovanhemmat Toini ja Heimo Heinosen.
Jouduin jostain syystä istumaan alttarin taakse, joten kirkossa en voinut ottaa yhtään kuvaa. Kuvasinkin sitten vain hiukan vasta kahvitlaisuudessa kirkonmenojen jälkeen. 
Tilaisuus alkoi tasan klo13, jolloin konfirmoitavat saapuivat valkeissa kaavuissaan ristikulkueena paikalle. Isoset tulivat kulkueen viimeisinä.
Konfirmaation kulku kirkossa on tarkoin määrätty ohjelman mukaan. Sitä nytkin noudatettiin. Rippilapset antoivat lupauksensa seurakunnan edessä ja saivat ehtoollisen. Myös muu kirkkoväki kutsuttiin ehtoollispöytään.
Rippijuhlan kahvitilaisuus oli järjestetty Liedon vanhalle seurakuntatalolle. Sinne kokoonnuimme hetkeksi viettämään yhteistä aikaa.
                                              Kahvipöytä oli katettu Vanhan seurakuntatalon saliin.
Sami, Lauran isä, puhui kauniisti tyttärelleen. Isosetkin kävivät hänelle laulamassa ja toivottamassa onnea ja siunausta. Laura kiitti heitäkin lämpimällä halauksella.
Yllä: Isä onnittelee
Keskellä: Teemu-veli onnittelee
Alla: Äiti onnittelee
Istuimme isovanhemmat samassa pöydässä ja vaihdoimme kuulumisia ja tunnelmia. Muistelimme Toinin kanssa myös aikaa, kun Laura oli pieni tyttö, ja olimme yhdessä hoitamassa lapsia. Muistot palasivat elävinä mieleen.
Tilaisuudesta jäi hyvä ja lämmin mieli. Lauralle toivotan elämään onnea ja hyviä päiviä! <3
Yllä: Juuri ripille päässyt Laura
Keskellä: Isoset ovat tulleet laulamaan ja onnittelemaan Lauraa
Isovanhempien pöytä: Toini ja Heimo Heinonen, ja Rauno. Minä otan kuvaa.
Meidän soma Lauramme ihan yllä ja alakuvassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti