sunnuntai 4. elokuuta 2013

3.8.2013
Anneli Mattila ja Recados - Venus Night Life, Turku.
Perjantaina 2.8. illansuussa sain keikkakaveriltani Karilta kännykkääni viestin:"Anneli, Turussa huomenna. Vaihdoin su illaksi. Lähetkö?" - Näin tieto keikalle lähdöstä tuli jotensakin yllätyksenä. Annelin keikkalistalla ei tätä tietoa ollut. Anneli itse kertoi siitä facebookissa 3.8. - samoin Recados! Tieto keikasta olikin mukava ja piristi mieltä oikein kunnolla.
Siitä nämä yökerhokeikat vaan ovat ikäviä, että artisti pääsee lavalle vasta kovin myöhään, tavallisesti noin puolen yön aikaan ensimmäisen kerran.
Reissuun lähdimme Karin kanssa kuitenkin jo noin 21:30 maissa. Aikaisempi meno paikalle varmistaa varman sisäänpääsyn. Auton jätimme parkkiin korttelin päähän, ja sieltä kävelimme Aurakadulle Venukseen(=entinen Galax). Iloinen yllätys oli, kun paikalle olivat saapuneet Tapsukka, Tarja-Riitta ja Martti. He istuskelivat alakerran baarissa. Sieltä siirryimme kaikki karaokebaarin puolelle kuuntelemaan esityksiä. Hetkeä ennen yläkerran yökerhoon siitymistä piipahdimme vielä nopeasti katsastamassa Aurakadun yöelämää rajatulla alueella ravintolan edessä. Martti ehti nauttia nikotiiniannoksensa.
Kadulla oli todella vilkasta. Ihmisiä kulki suuntaan ja toiseen - "draamojakin" nähtiin ja toinen toistaan mielenkiintoisemman näköinen persoona sattui väkijoukosta silmiin.
Yökerhon puolelle yläkertaan pääsimme siirtymään melko tarkasti klo23. Siellä oli vielä kovin hiljaista - kunnes aivan yhtäkkiä pärähti palohälytin soimaan. Ääni oli hirveän voimakas ja oli vähällä lukita korvat, kunnes se jonkun ajan päästä lakkasi. Martti oli pyörähtänyt ulkona ja kertoi, että paloauto oli ollut ravintolan ulkopuolella. Mitään vaaraa ei kuitenkaan ollut, hälytys oli ollut tällä kertaa turha.
Recados-orkesteri aloitti esiintymisensä melko tarkkaan klo23:45. Aika tuntui omituiselta, sillä muistissa oli aikaisemmilta kerroilta, että orkesteri aloitti klo22. Nyt oli kaikkea myöhäistetty - Anneliakin saataisiin odottaa lavalle vasta klo 00:45.
Harmi kuitenkin unohtui, kun orkesteri saapui lavalle ja aloitti soittonsa. Musiikkivalinta sopi hyvin iltaan. Kuultiin mm."Varrella virran" - siinä hiukan sanoilla vitsailtiin... ".pääkallo löytyi valkoinen, Olavi Virran..". "Tulisitko kanssani", "Lauantai-ilta" ja "Run away"... Foxit, sambat, fuskut seurasivat sujuvasti toisiaan. Kun Tarja-Riitta ja Martti lähtivät hitaan kappaleen aikana tanssimaan, Tapsukka tuumasi..". Tarja ja Martti lähtivät "nojailemaan"..".:-D


Tauon jälkeen orkesterin tullessa uudelleen lavalle saimme sinne myös vihdoin Annelinkin.
Anneli aloitti ensimmäisen settinsä "Suojaan" ja "Tanssin päivät, tanssin yöt". Niitä seurasi tuo iloinen ja reipas "Jambalaya". Se sai minut mukaan laulamaan ..". sataman mustimman neidon nuoren tanssi kuuma on kuin laava tulivuoren...", ja sen kaverin kuultiin "That´s allright, mama!" Rauhallisempaa tahtia antoivat "Tahdo tietää en" ja "Besame mucho". Vaihtelevat rytmit ja kappaleet seurasivat spiikkausten lomassa. Mukava oli kuulla "Seitsemäs taivas" ja "Mikä sun nimi on", jota spiikatessaan, Anneli sanoi, ..". nyt voi tehdä lähempää tuttavuutta kyselemällä - mikä sun nimi on?"
Lavan edessä kuvatessani ja väliin laulaessani yksi nuorehko mies kumartui puoleeni, ja kysyi, kuulunko Annelin Fun Clubiin. Sanoin, etten kuulu, mutta fani olen ja keikoilla käyn, aina kun se on mahdollista". Hän nyökkäsi ja hymyili leveästi.
Toisen setin alkaessa, kerääntyi lavan eteen nuorten miesten porukka, pari tyttölastakin siinä näkyi olevan. He elivät Annelin musiikissa täydesti huojuen kädet ylhäällä ja laulaen mukana. Volyymia löytyi.. Anneli lauloi tuolloin "Villivarsa" ja "La isla bonita". Silloin yksi nuorista miehistä kuului naureskelevan..".. täällähän on fiilis kuin ruotsinlaivalla!":-D Anneli kommentoi siihen ja ilo yltyi. "Don´t cry for Loui" ja "Ne na na na" seurasivat. Sitten tuli se illan esitys, jota jo hiukan olin odotellutkin - nimittäin Armi-Danny "Tahdon olla sulle hellä". Kun Jarkko lauloi .. " tahdon sulle jotain antaa..", ja antoi Annelille pienen rasian, kysyi tämä ..".sormuksen? - ootan kosintaa!" Jarkko oli heti juonessa mukana ja polvistui, mutta nousi heti ylös ja jatkoi laulua. Rasiasta löytyi soma pikkuinen keramiikkinen kisu. Anneli nauroi kappaleen jälkeen, että "melkein mua kosittiin, muttei ihan". Setti jatkui "Ihoissa on virtaa" ja sen jälkeen herkillä "Niin paljon kuuluu rakkauteen" ja "Nousevan auringon talo". Lopuksi Anneli laittoi tanssijoille vipinää jalkoihin laulamalla "Great balls on fire" ja "Saappaat" - ".. sanot vaan, vaikket tarkoitakkaan, sanot rakkaudeksi tuosta vaan. Oot muhinoinut, missä vaan oot voinut. Se on loppu nyt, mä puuttun kohtaloos!" Tiukkaa tekstiä huumori silmäkulmassa..



Encorena Anneli esitti minulle rakkaan "Kuolleet lehdet"..".. toivoisin sinunkin muistelevan, päiviä kesämme kaunehimman - aurinko hymyili suloisimmin, rinnallas armahin kun astelin...". ( Ei uskoisi, että siitä nimenomaisesta kesästä on aikaa kulunut 46 vuotta, ja sama kaveri astelee tuossa rinnalla edelleen!)
Kotimatka sujui miellyttävän hiljaisuuden vallitesssa. olimme Karin kanssa molemmat väsyneitä, mutta hiljakseen, harvakseltaan kommentoimme silti iltaa. Karilla olisi työssä iltavuoro edessä.  Toivoin, että hän ehtisi nukkua muutaman tunnin.



Kiitos teille Anneli ja Recados-orkesteri aivan upeasta musiikista! Ja kiitos Tapsukka, Tarja-Riitta ja Martti mukavasta keikkaseurasta... ja kiitos myös keikkakaverilleni Karille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti