Juttuja Mattilan siskosten keikoilta ja hiukan muutakin tarinaa mukana! Aloitettu v.2013.
lauantai 14. marraskuuta 2015
Anneli Mattila ja Recados Teeriharjulla Somerolla 30.10.2015.
Teeriharjulle saavuimme nippa nappa ajoissa - Kari ja minä. Niinpä sitten kuulimmekin, kuinka Mikko lavalla esitteli jo seuraavaa laulua, että "rakkaus se onkin sitten sukkela tauti". Tätä sukkelaa tautia seurasivat Recadoksen setissä "Saarenmaan valssi" ja tuo kaunis "Metsäkukkia". "Ikkunaprinsessalla" jatkettiin, ja sen kaverina "Et voi jättää minua, koska en ole vielä tavannut sinua". Tämän jälkeen tuli sambakappaleita "El Mikon" esittämänä - Jarkon huomautus. :-D Ja kuulimme "Ainiaan" sekä "Surullinen samba". Näiden jälkeen Recados poistui tauolle ja Taikakuu astui lavalle.
Tänä aikana oli alkanut kivasti kokoontua tuttuja paikalle. Takalan perhe oli jo tullut, samoin Sari ja Juha ja Tarja-Riitta ja Martti, Maaritkin ehti lopulta keikalle, kun oli saanut pikkuisen Artun nukkumaan, jne.
Taikakuun esiintymisen jälkeen saimme lavalle uudelleen Recadoksen. Sen mukana sinne saapui myös Anneli, joka aloitti reippaasti "Ne na na na" kappaleella. Tervehdittyään yleisöä hän jatkoi "Koivukujalla". Näitä seurasivat "Suojaan" ja "Liian pitkä matka kotiin". Perinteiset valssit "Minä rakastan sua" ja "ilta skanssissa" - missä on mielestäni tosi kaunis orkesterin poikien "enkelikuoron" osuus. "Rakkauden muistomerkki" tuli seuraavana, mutta sitten unohtui taas kirjaaminen. Kun havahduin käyttelemään kynää, Anneli lauloi jo "Villivarsaa" ja sen kaverina "La isla bonitaa". Niissä on kivan kuuloinen kitara! Setin loppupuolella Anneli ja Jarkko lauloivat duettona "Hit the road, Jack!" Sen jälkeen tuli Annelin "That´s allright, mama", jonka lopussa poikien enkelikuoro totesi ...". seuraavaksi Taikakuu.." päätti tämän ensinnäisen setin.
Juha Metsäperän ja Taikakuun esitys oli todella hauska. Juha Metsäperä "otti yleisönsä". Hän pääasiassa osoitti laulunsa huomioimalla meidät lavan edessä olijat jopa yhdessä vaiheessa käymällä läppäämällä kämmeniä yhteen meidän kanssamme. Kaikki hän osasi huomioida niinkuin hommansa taitava artisti ainakin. Kivaltahan se tuntui. Tämä Teeriharjun keikka oli Juha Metsäperän ja Taikakuun uuden levyn julkistamikeikka, niinpä heidän esittämänsä kappaleet koostuisat isolta osalta levyn lauluista. Mielenkiinnosta kävin levyn ostamassa ja sain siihen nimmaritkin.
Sitten Anneli ja Recados tulivat uudelleen lavalle. Anneli aloitti tämän toisen setin "Girls, don´t cry for Loui!". Sen parina oli "Mustat silmät". Seurasivat kauniit "Kuolleet lehdet" ja "Onni jonka annoin pois". Vauhdikkuutta menoon tarjosivat "Kolpakot", joita Anneli ei nyt tarjonnut kolmea enempää. Ja "Autotytölle" oli tarjolla "pieni talli syömmessäin".... Seuraavan kappaleen Anneli omisti uskolliselle fanilleen Martille - nimittäin "Great balls of fire". Tähän kohtaan muistilapussani olen kirjoittanut isoin tikkukirjaimin - MIKON KITARA VAU VAU VAU ja JARKON KOSKETTIMET MAHTAVAA !!!!!
Tälle kappaleelle jatkeena tuli "Saappaat ampuu lujaa". Rauhallisempaa tahtia oli vuorossa, ja kuultiin tuo viehko "Vihreät niityt". "Nousevan auringon talo" nosti taas kerran kylmät väreet selkäpiihin. Annelin äänessä on jotakin, mikä istuu kuin valettu tähän kappaleeseen. Jarkon kanssa hän esitti sitten vielä dueton "Lähden stadiin". Setin viimeisenä kappaleena oli "Ihoissa on virtaa".
Encoreitakin haluttiin - tottakai, ja saatiinkin kuulla ensin "Seitsemäs taivas" ja sitten tuo iki-ihana Jarkon ja Annelin duetto "Kertokaa se hänelle".
Ilta oli mennyt kuin siivillä ja kortin ja halauksenkin sain vielä illan päätteeksi Annelilta. Matka kotiin Karin mukana taittui leppoisasti rupatellen.
Lämmin kiitos Anneli ja Recados illan musiikista ja kaikki fanikaverit seurastanne.
Kiitos myöskin Juha Metsäperä ja Taikakuu omasta osuudestanne illan onnistumiseen. Oli hauska ja mieliinpainuva keikkailta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti