Juttuja Mattilan siskosten keikoilta ja hiukan muutakin tarinaa mukana! Aloitettu v.2013.
maanantai 23. marraskuuta 2015
Anneli Mattila ja Recados Auran nuortentalolla 31.10.2015.
Tänään on tyttäreni Sarin syntymäpäivä - upean aikuisen tyttäreni. En kuitenkaan juhli hänen kanssaan, vaan vietän illan ihan toisessa seurassa. Itse tyttäreni nauttii juhlapäivästään omien ystäviensä kanssa. Minulla on tiedossani ilta suuresti nauttimani musiikin ja ihmisten parissa. Anneli Mattila on Recados-yhtyeensä kera Aurassa samoin kuin Markku Aro oman yhtyeensä Dieselin kanssa. Tiedossa olisi siis hieno musiikki-ilta.
Ennen kuin lähtöni tälle keikalle varmistui, olin hiukan epävarma, saisinko keikkakaveristani seuraa näin heti eilisen perään. Iloisesti yllätyin, kun hän sitten ilmoitti, että hänellekin sopii lähtö.
Auraan saavuimme taas mukavasti ajoissa, ja askeleet suuntautuivat tavan mukaan ensiksi noutamaan kupillisen kahvia ja katsomaan, joko tuttuja kasvoja olisi tullut paikalle. Illan mittaan heitä sitten jo saapuikin oikein useampiakin: Takalan perhe, Rosvallin Jarno, Puhtilan Juha, Kanasen Katja ja Sirpa, Karhusen Voitto, Koskisen Tarja-Riitta ja Martti, Tapsukka Kahila, Lindholmin Jarmo ja Koskelan Taisto. Kävi selville, että Annelin mukaan oli lähtenyt myös Tarja, mistä kovasti ilahduin. Paikalla näytti olevan myös Annelin isä Aarno. Hänenkin kanssaan pari sanaa vaihdoin kahvipöydässä.
Vihdoin oli Annelin vuoro aloittaa illan esiintyminen. Lavalletulokappaleena hän lauloi "Ne na na na". Toivotettuaan yleisölle hyvää iltaa hän jatkoi "Koivukujalla". Sitä seurasi kappale "Suojaan". Valsseina tulivat "Minä rakastan sua" ja "Ilta skanssissa". Tällöin Juha pyysi minut tanssimaan. Valssien jälkeen sambattiin - "Villivarsa" ja "La isla bonita". Oli halloween-aika, ja monet paikalle tulijoista olivat pukeutuneet toinen toistaan hauskempiin asuihin. Siinä oli merirosvoa daameineen, paholaista, keijukaista, kapteeni Koukkua ja muutama merirosvokin silmälappuineen. Minun teki mieleni kuvata enemmänkin, mutta yhden kuvan vaan otin. Siihen pyysin asianomaisilta luvan. Liitän sen tämän jutun mukaan. Tämä pari kertoi teemakseen "Luostarielämää".
Ja setti jatkui duetolla Jarkon kanssa "Hit the road, Jack" ja sen parina tuli valtavan hauska ".. jos sulla svengaa.." - eli sovitaanks juttu näin? Siinä sitä olikin iloa ja meininkiä niin lavalla kuin tanssijoidenkin parissa. Anneli osaa panna ihmisten jalkoihin liikettä! Sitten jo rauhoiteltiin ja fiilisteltiin herkällä "Kuolleet lehdet" kappaleella. Parikseen se oli saanut "Onni jonka annoin pois". Annelin ensimmäisen setin päätti Elviksen " That´s allright, mama" ja "Blue suede shoes".
Ja niin oli Markku Aron ja Dieselin vuoro astua lavalle.
Annelin toinen setti alkoi kappaleella "Seitsemäs taivas". Jatkoksi tuli " Mikä sun nimi on". Seuraavana oli Annelin aina silloin tällöin hauskasti suomentama "Don´t cry for Loui! - eli likat, älkää parkuko miesten tähären!" :-D :-D "Mustat silmät" taisivat olla suunnatut Tapsukalle. Sen perään "Soi maininki hiljainen" rauhoitti taas kivasti tunnelmaa. Lisää fiilistelyä oli tulossa "Sold my soul" ja "Rakkauden muistomerkki". Vaan sitten taas pantiin vauhtia - Martille omistettiin "Great balls of fire" - siinä nautin kuten useasti ennenkin Mikon kitarasoolosta ja Jarkon aivan upeasta kosketinosasta. En käsitä, miten ne pojat voivat loihtia sellaista musiikkia ulos soittimistaan. Kivasti mentiin eteenpäin - "Saappaat ampuu lujaa" ja Anneli hempeili sen jälkeen laulamalla "Green leaves" ja sitten tuli tuo toivomuskappaleeni, jonka Anneli ja Jarkko lauloivat yhdessä "Kertokaa se hänelle". Anneli kertoi sen olleen hänen osaltaan illan viimeinen kappale, vaan hänet tietenkin taputettiin lavalle takaisin, yleisö halusi kuulla lisää. Ja niin hän lauloikin vielä "Ihoissa on virtaa" ja "Saappaat ampuu lujaa".
Taas kerran oli iloinen ja reipas keikkailta ohitse.
ISO KIITOS ihanalle Annelille ja Recadokselle musiikista ja kivoille keikkakavereille seurasta.
Kiitos myös Markku Arolle ja Dieselille illan musiikista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti