"Ghost"
Kun äitini oli lapsi (syntyi 1911), oli ihmisillä tapana iltapuhteilla kertoa tarinoita. Ei ollut televisioita ja radioitakin hyvin harvassa talossa. Siispä iltaisin tarinoitiin. Erittäin suosittuja olivat kaikenlaiset kummitusjutut - niiden kertomisessa äitini isä oli taitava. Kaikenlaisia tarinoita oli kosolti äidillänikin muistissaan, ja hän niitä kertoili joskus hyvinkin mielellään. Tämän taulun "Ghost" tarina sijoittuu toiseen niistä maalaistaloista, joissa äiti oli piikana, eli opettelemassa emännän taitoja vieraassa talossa sen emännän valvonnassa. Äiti sanoikin, että ne kaksi isompaa maalaistaloa, joissa hän oli piikomassa, olivat erinomaisia paikkoja oppia asioita. Emännät olivat hyviä esikuvia, ja siellä oppi paljon.
Tämän toisen talon ei nyt ihan perimätietoon, mutta parin sukupolven taakse kuitenkin, sijoittui tarina, jonka mukaan talossa oli sievä ja hieman turhamainen tytär. Ylpeäksikin sanottiin. Taloon palkattiin kerran kesärengiksi tavallista komeampi mies, joka oli myös jonkinverran "lukeneempi" ja saanut enemmän kirjasivistystä kuin tavalliset maalaismiehet. Talon tytär ja mies löysivät paljon yhteisiä puheenaiheita ja näyttivät viihtyvän yhdessä. Tuli syksy, ja mies lähti jatkamaan matkaansa, minne sitten olikin menossa. Tytär jäi kotiinsa. Pian alkoivat eukot kylällä kuiskailla ja nyökytellä päitään ja huhu sai siivet.. kulkumies oli jättänyt jälkeensä muutakin kuin kaipauksen.. se olisi pian konkreettisesti nähtävissä. Saatiin tietoon, että talon komealle ja ylpeälle tyttärelle oli "käynyt hullusti" kuin tavalliselle piikalikalle.. hän odotti lasta. Painostus ja pahansuopuus sekä ivapuheet olivatkin liikaa tytölle. Hän ei ollutkaan niin henkisesti vahva kuin ehkä luultiin.. yhtenä päivänä hän ei kestänyt enää, vaan "meni järveen" - niinkuin äiti kertoi.
Koska tytär oli tehnyt itsemurhan, ei hän rovastin mielestä ollut kelvollinen pääsemään siunattuun maahan viimelepoonsa, vaan hänet haudattiin kukkulan rinteeseen vastapäätä kotia järven toiselle puolelle. Hautakiven hän sai leposijansa merkiksi, ja joku aina kävi viemässä kukkia haudalle. Jonkin aikaa myöhemmin alkoivat ihmiset nähdä hämärissä naishahmon seisomassa kukkulan rinteellä lierihattu päässä katselemassa järven yli taloon päin. Tytöllä oli ollut lierillinen olkihattu päässään, kun hänet oli löydetty rantavedestä hukkuneena.
Ihmiset kuiskailivat asiasta ja moittivat rovastiaan, joka oli ollut kovasydäminen, eikä ollut suostunut siunaamaan tyttöä. Mutta asialle ei ollut enää mitään tehtävissä.
Äiti kertoi käyneensä haudalla uteliaisuuttaan katsomassa, siellä oli enää jäljellä sammaloitunut kivi ilman nimeä eikä muuta. Hän yritti aikanaan selittää minulle paikkaa, mutta en tunne paikkakuntaa riittävän hyvin, joten en osannut mennä katsomaan, kun toissa kesänä kiertelin niissä maisemissa.
Tällainen on "Ghostin" tarina.. - eli aivan tavallinen tarina, joita aikoinaan mahtui "kolmetoista tusinaan"( jälleen äitini usein käyttämä sanonta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti