sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Anniina Mattila ja Avenue Rauman Kalliohovissa 21.9.2013

Lauantai-aamu 21.9.2013 valkeni aurinkoisena ja kirkkaana. Postilaatikolle mennessäni vastaani tulvahti ihana hedelmäinen tuoksu. Hetken mietin, mistä se voisi olla peräisin, mutta en keksinyt. Kun kerroin asiasta miehelleni, hän oletti, että tuoksu olisi lähtöisin meidän omasta puutarhastamme. Hän kertoi, että edellisenä päivänä oli iso rastas-parvi vieraillut meidän kriikunapuissamme, ja pudotellut hedelmiä runsain määrin maahan. Siellä oli ollut lintuja juhlimassa niin maassa kuin puussakin. Kekkerit olivat kuulema kestäneet pitkään.:-)
Päivä kului leppoisasti touhuten, hiukan siivosin, ja järjestelin paikkoja - kävin kävelemässäkin.
Olin juuri asettunut tietokoneen ääreen lueskelemaan uutisia, kun kännykkäni soi. Siellä keikkakaverini Kari kyseli, joko olen kaivamassa lähtökuoppia Anniinan keikalle lähtöä varten. Olin hetken aivan ällikällä, sillä olin siinä käsityksessä, ettei keikoille päästäisi tänä viikonloppuna, koska Karillakin olisi lauantaina työvuoro. Kun minulle selvisi, että keikalle kuitenkin lähdettäisiin, pani se asioihin vauhtia. Puhelu tuli vaille 19 ja klo20 oli puhe, että minut haetaan.. Siispä vauhdikkaasti suihkuun - . Kun Kari kahdeksan maissa tuli hakemaan minua, hän sai mukaansa varsinaisen "luomuneidon" - suihkunraikkaana, ei meikin hiventäkään naamassa, lähdin matkaan.
Rauman Kalliohovi, jonne olimme matkalla, oli tuttu yhdeltä Annen ja Mistralin keikalta vuosien takaa. Nyt kuulimme, että se oli ollut jonkin aikaa suljettuna kannattamattomuuden vuoksi, mutta oli taas avattu saneerauksen jälkeen.. olimme illan ensimmäiset asiakkaat, ja Anniina ja Avenue ensimmäiset esiintyjät.
Dj soitteli tiskinsä takana mukavaa hiukan vanhenpaa tanssimusiikkia. Sitä oli kiva kuunnella. Hiljakseen alkoi väkeä saapua paikalle.
Ennen Avenuen osuuden alkamista Dj kertoi paikalla olijoille saneerauksesta, ja että tämä ilta olisi ensimmäinen ilta avaamisen jälkeen. Hän kehotti ihmisiä tanssilattialle.
Avenue aloitti oman osuutensa klo23. Pekka Tenkula oli orkesterin laulusolistina samalla kun hoiteli bassoa, mutta muutaman kappaleen he esittivät myös instrumentaalina. Tutut kappaleet seurasivat toisiaan. Kuultiin mm."Surun pyyhit silmistäni", Vanhoja poikia viiksekkäitä", "Sä kaunehin oot", "Elaine" jne. Dj oli kehottanut jo toistamiseen ihmisia lattialle tanssimaan, mutta yhtään paria ei ollut siellä vielä näkynyt. Kari nyhjäisi minua ja sanoi että mennään me, jonkun täytyy aloittaa.. Niin olimme sitten myös ensimmäinen tanssipari ilalla parketilla. Olimme hetken siellä olleet, kun jo saimme seuraa. Jonkun vaan täytyy aina olla se ensimmäinen.
Orkesteri meni tauolle ja musiikki jatkui Dj:n levyiltä.
Kun Avenue tuli takaisin, tuli Anniina heidän seurassaan. Pikaisesti hän kävi tervehtimässä ja halaamassa meidät "fanipenkkiläiset" - vielä ennen taukoa Avenuen soittaessa oli paikalle meidän iloksemme tullut Nina tyttökaverinsa Mintun kanssa.
Anniina aloitti osuutensa puolilta öin. "Liian pitkä matka kotiin" - ja hän toivotti paikalla olijoille hyvää lauantai-iltaa ja jatkoi "Ei itketä lauantaina". Näitä seurasivat cha cha:t "Keinu kanssani" ja "Ikivanha leikki". - Veera Teleniuksen aikoinaan levyttämä laulu "Miljoona ruusua" vyörytti sieltä muistin kätköistä muiston jälleen kerran yhdestä tanssireissusta vanhassa "Maritzassa", jolloin muuan komea mies pokkasi ravintolapöydän toisella puolella ja kysyi minulta:"Sopisiko rouvalle miljoona ruusua?" Aina muistan tilanteen, kun tuon laulun kuulen. Jossain vaiheessa Anniina kyseli, olisiko paikalla ketään hitaan valssin tanssijoita. Hän lauloikin sitten pari hidasta valssia, joista toinen oli Anita Hirvosen kaunis "Sydän rakastaa". Sitten jo laulettiin "Mustista silmistä" ja mentiin "Kesää kohti".
Tauon jälkeen Anniina aloitti tuolla kauniilla "Tummat pilvet"-kappaleella, ja jatkoi "Älä herätä vielä". Oli jälleen valssien vuoro, ja Kari pokkari minut valssaamaan. "Yö kerran unhoa annoit" oli toinen valssi, mutta toinen ei jäänyt mieleeni. Reippaat "Jambalaya" ja "Saappaat" saivat ihmiset lattialle jammaamaan. "Onni jonka annoin pois" on minulle tuttu vanha kappale ja sitten tuo Helena Siltalan aikoinaan levyttämä "Ranskalaiset korot". Siitä muistan lukeneeni, että rumpali "takoi" vispilällä puhelinluetteloa ja lopuksi joku paikalla olijoista saatteli käsikynkässä Helena Siltalan pois äänitysstudiosta, jolloin tämän korkokenkien korot kopisivat lattiaa vasten.:-) Vielä saimme iloita Kirkan "Hetki lyö" ja Muskan "Menolippu"- kappaleista ennen kuin Anniina alkoi lopetella. Kaikkein viimeisimmäksi hän lauloi potpurin, joka oli koostettu ensimmäisen levyn lauluista "lapsellinen mies-karataan pois-kolme mietä,kolme kitaraa-suomi tanssii ja kitara soi-varkaat kulkurit".
Orkesteri lähti tauolle ja Anniina tuli meidän luoksemme vielä juttelemaan. Kysyin hänen vointiaan. "Vauvamasu" on jo iso. Hyvin hän sanoo voivansa, ja näyttää myös siltä.
Pyysin Anniinaa valokuvaan, sillä esiintymislavan valot sekoittivat kamerani, enkä saanut kunnon kuvia. Hän ystävällisesti suostui kuvattavaksi. Silloin Dj tuli luoksemme ja sanoi, että hän voisi ottaa kuvia, niin minäkin pääsisin siihen mukaan. Se oli ystävällistä. Kiitos hänellekin.
ISO HALIKIITOS Anniinalle ja Avenue-orkesterille illan musiikista, Ninalle ja Mintulle seurasta ja erityisesti Karille, joka järjesti minulle tämän ihanan lauantai-yllätyksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti