17.7.2013.
Hannu Seiloa tervehtimässä Tyksissä.
Jarno Rosvall otti taannoin yhteyttä minuun, ja kertoi, että yhteinen keikkaystävämme Hannu Seilo, on joutunut sairaalaan. Hän oli kaatunut kotonaan kylpyhuoneessa ja loukannut itsensä pahasti - lyöden päänsä lattiaan ja nitkauttaen selkärankansa. Selkärangassa nikamat olivat jossain kohdin vinksahtaneet, ja nyt hermoihin kohdistui painetta. Se aiheuttaa sen, että Hannu joutuu käyttämään pyörätuolia - jalat eivät kanna. Tällä hetkellä hän on tutkimuksissa Tyksin neurolla, jossa selvitellään, olisiko hänen hyväkseen jotain tehtävissä. Hannulla on ennestäänkin ollut ongelmia tasapainon ja liikkumisen kanssa. Liikkumisen apuna hän on käyttänyt kyynärsauvoja. Eikä ole kauaa siitä, kun hän oli mukana pahassa kolarissa, jossa loukkaantui.
Hannu itse on positiivisen luottavainen, että vielä hän pystyyn nousee jaloilleen ja pääsee mukaan Mattila-keikoille.
Kuultuani Jarnolta Hannun tilanteesta, otin häneen yhteyttä ja kyselin sopisiko meidän keikkakaverien tulla häntä tervehtimään. Hannu vaikutti yllättyneen ilahtuneelta ja sovimme tapaamisesta 17.7. illalla Tyksin "vanhan puolen - eli entisen A-sairaalan" pihalla. Hannu oli näet kertonut minulle, että häntä on kehoitettu ulkoilemaan mahdollisimman paljon.
Karin kanssa ajelimme Turkuun ja siellä suoraan Jarnon kotitalon pihaan, jonne jätimme auton parkkiin. Tervehdittyämme Jarnon vanhempia, lähdimme kävellen tapaamiseen. Jarnon kotoa Tyksiin on matkaa vain kilometrin verran. Hannu olikin jo ulkona odottelemassa meitä A-sairaalan pihalla, ja kelasi pyörätuolillaan meitä vastaan rikkoen kaikki nopeusennätykset!Sain lujan lämpimän halauksen ja jälleennäkeminen oli vilpittömän iloinen kaikkien kohdalla.
Pikakuulumiset siinä vaihdettiin puolin ja toisin heti pihamaalla. Sitten kyselimme kuinka paljon Hannulla olisi aikaa, että ehtisimmekö ehkä käväistä iltakahvilla jossakin. Hannu vakuutti, ettei hänellä ole mitään tarkkaa aikataulua, vaan lupa on olla ulkona pitempäänkin, ja hän oli valmis lähtemään pois sairaala-alueelta meidän kanssamme. Niinpä Kari tarttui pyörätuolin kahvoihin ja suuntasimme kulkumme Hämeenkadulle.
Matka jatkui kohti Tuomiokirkkoa vanhalle torille ja sieltä Aurajoen rantaan. Siellä pysähdyimme perinteikkään Pinellan suojiin. Pojat saivat iltakahvinsa, -kaakaonsa ja colansa. Minä sensijaan tilasin maukkaan tonnikalasalaatin ja sen päälle kahvit. Rupatusta ja naurua riitti siinä kaiken aikaa. Viihdyimme mainiosti siinä Pinellan pylväikön suojissa Aurajoen rannassa - veden äärellä.
Ei haitannut, vaikka puuskittainen tuuli välillä hiukan hytisytti. Mieli oli hyvä ja ystävien seura lämmitti sydäntä.
Runsas parituntinen siinä vierähti rattoisasti. Sitten Hannu alkoi katsella kelloaan. Se oli meille merkki, että yhteinen aika alkoi olla loppumassa. Oli aika palata sairaalaan.
Jälleen Kari tarttui vakain ottein pyörätuolin kahvoihin, ja niin suuntasimme askeleemme takaisin Tyksiä kohden. A-sairaalan pihalla sanoimme halausten kera "näkemiin" ja lupasimme pitää yhteyttä.
Oli mukava todeta, että huolimatta kiperästä tilanteestaan, on Hannu edelleen oma positiivinen itsensä. Keikoille hän kaipailee, ja näkemään ja tapaamaan Mattilan tyttöjä.
Hannu pyysi minua välittämään kaikille hänet tunteville ja muistaville keikkaystävilleen lämpimät terveisensä, ja vakuuttaa: "Kyllä minä vielä jaloilleni nousen ja lähden keikoille mukaan!"

(Kuvat ja teksti julkaistaan Hannun luvalla.)