Anne Mattila ja yhtye Venus Nightlifessä Turussa 7.4.2017.

Kalenterissani oli toki merkintä Annen ja yhtyeen esiintymisestä Turussa Venus Nightlifessa 7.4.2017, mutta en ollut kuitenkaan valmistautunut lähtemään sinne, koska keikkakaverini Kari Viirret olisi työssä. Hän oli juuri viikko sitten vaihtanut työvuorojansa, että pääsimme Annen TaidekahvilaGallerian avajaisiin 1.4. niinpä oletin, että näin pian uutta sortteeraamista vuorojen kanssa ei katsottaisi hyvällä. Siksi olinkin iloisen yllättynyt, kun Jarno Rosvall otti yhteyttä ja kutsui minut kaveriksi Annen keikalle. Hän on tietoinen heikosta hämäränäöstäni, joten hän lupasi tulla hakemaan kotoa ja tuoda keikan jälkeen vielä yöllä takaisinkin.

Näin pääsin mukaan Annen ja Orkesterin keikalle. Auton jouduimme perillä jättämään jonkin matkan päähän, mutta ei kävelymatka mikään pitkä ollut. Portaita ylös noustessamme korvaani tarttui Jarkon ääni, kun hän kuului lavalla kertovan .."lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus mennä istumaan, ottaa pari kaljaa vaan ja tulla kotiin nukkumaan...". Tuli niin hyvä mieli ja kiva olo tuosta, ja kun vielä orkesterilavan luota löysin paimiolaisen Jarmo Lindholmin, oli ilta alkanut hyvin. Miehet Jarmo ja Jarno istuivat siinä vierekkän ja minä vastapäätä nojaten kasivarttani kaiteeseen. "Varrella virran", jatkoi Jarkko pohtimistaan.. "pääkallo löytyi valkoinen, varrella virran." Sitten Pekka jatkoi pohtimista Juha Vainion sanoin "Sellaita elämä on".
Tässä kohtaa tunsin kosketuksen käsivarressani, ja totesin hämmästyksekseni, että minua pyydettiin tanssimaan. Rehellisesti sanoen olin kuin "elävä kysymysmerkki". En alkuunkaan ollut varautunut siihen, että joku haluaisi tanssia kanssani - kenkäni olivat täysin siihen sopimattomat, enkä muutoinkaan ollut pukeutunut illanviettoon sopivasti. Vaan tosi kivaa oli lähteä lattialle. Tanssikaverilleni en kuitenkaan malttanut olla ihmettelemättä, että kuinka sinä nyt tällaista vanhaa mummoa tulit hakemaan, siihen hän pilke silmäkulmassa heitti takaisin, että lähdithän sinäkin tanssimaan tällaisen vanhan juopon suomalaisen miehen kanssa. Vastaus kirvoitti iloiset naurut, ja sitten ei enää ollutkaan vaikea jutustella tanssin lomassa kahden kappaleen verran.
Orkesteri lähti sitten tauolle ja Venuksen Dj laittoi levyt soimaan. Valsseja sieltä tuli. Toinen niistä oli "Äänisen aallot". Se on upea kappale ja toi minulle mieleen TV:ssä esitetyn Arvo Tuomisen Karjala-sarjan. Ne taltioinnit ovat täynnä vanhan Suomen historiaa.

Sitten olikin Orkesterin vuoro astua lavalle, ja samalla sinne tuli myös Anne. Hän aloitti laulamalla "Yksi ohikulkijoista". Anne toivotti yleisölle hyvää perjantai-iltaa ja muistutteli mieliin, että, edellisestä kerrasta Venuksessa on tainnut vierähtää kaksi tai ehkä kolmekin vuotta. "Kiva olla täällä taas" hän sanoi. Hän esitti sitten vuosien takaisen kappaleensa "Pienen hetken", jolloin aina vilkas mielikuvitukseni loihti muistikuvan Anittan keikasta Paimiossa Voimakonehallissa. Anitta kuulutti laulavansa "pienen hetken", ja orkesteri alkoi soittaa. "Mitä ne soittaa?", ihmetteli Anitta silmät ymmyrkäisinä. Vaan ei tuo aina kekseliäs neitonen jäänyt sormi suussa enempiä ihmettelemään, vaan keksi poikien soittamaan melodiaan omat sanat tuosta noin - ex tempore!
Vaan takaisin Venukseen ja Annea kuuntelemaan... "Anna vielä yksi elämä" - eikös meistä jokainen toivoisi vielä toista elämää, hän kommentoi jatkoksi. "Asfalttiviidakkoon lähdettiin askeltamaan ja "Elämän peliä pelaamaan" kukin taitonsa ja osaamisensa mukaan. "Ravintola sydänsuru" vei meidät istuman yksikseen sen pöydän ääreen elämän peliä miettimään. Seuraavaksi Anne kertoi, miten Kari Tapio oli muinoin valinnut ja ehdottanut sitten hänelle muutaman laulun joukosta tämän "Enkeleitä, onko heitä", josta hän on kovasti tykännyt. "Terveisiä vaan sinne yläkertaan", hän sanoi ja loi katseensa ylös kattoon. Seuraavana oli "Tyynyyn jäljet jää". Jatkettiin reippaalla " Sielu salamoi"-kappaleella. Aikoinaan siinä toisena osapuolena esiintyi Janne Tulkki. Nyt Jannen osassa olemme tottuneet kuulemaan useampia miesihmisiä.... siinä on ollut "Sputnik" Nurmi, Timo "Räyski" Määttä, Siilotansseissa paikan isäntä, ja tällä kertaa Jarkko Lahti. Jarkko hauskuttikin yleisöä nasevilla kommenteillaan. Sitten alkoi Anne viheltää, ja mieleeni väistämättä kohosi "mahalaskuni" Kankaanpäässä Club Americanossa. Yritin työntää muiston pois mielestäni. Mahtaakohan se koskaan kadota kokonaan.

"Taivaan kartta" ja "Kuivaa koivua" kappaleiden aikana olin tanssimassa. Juha näet pyysi lattialle. Jälleen tuli reippaampia säveliä "Joline", "Hei älä karkaa". "Näitä ei ole kiva kuulla eikä myöskään puhua", mietiskeli Anne ääneen ja aloitti laulun "Niin ihania valhees on". Vuoroon tuli "Angels are crying", mikä kuulema on orkesterin suosikkeja, ettenkin Jarkon. Annella oli hauska ilme kasvoilla, kun hän yritti totisena kysellä "mistä tunnet ihmisen" - " no, se selviää tästä laulusta, siinä on tunnusmerkit". Ja sanotaanhan siinä, että sillä on "silmät nenä ja suu ja viisi varvasta..." Jospa se riitäisikin ihmisen tuntomerkeiksi. Ihminen on "paljon ja moneksi", jos lähtee ihmisen olemusta analysoimaan. Hän on kertakaikkinen upea ja erinomainen pakkaus (virheineen kaikkineen). "Viimeinen kyynel" alkoi soida ja taas pääsin tanssimaan. Tero pokkasi lattialle ja pari kappaletta siinä menikin rattoisasti. Kun "Bailando" alkoi soida, tuli mieleeni Räyski, ja ihan sivuajatuksena mietin, mitä hänelle ja perheelle nykyisin mahtaisi kuulua. Pari seuraavaakin laulua hukkuivat minulta jutustelun alle, mutta sitten palasin niin sanotusti "kartalle"."Perutaan häät"oli Annen kahden setin mittaisen yhtäjaksoisen esiintymisen viimeinen kappale. Sitä ennen hän esitteli orkesterin jäsenet ja kiitti kauniisti yleisöä illasta. Vaan eihän häntä niin helposti pois lavalta laskettu. Yleisön innokkaat taputukset kutsuivat hänet takaisin ja encoreina saatiin vielä kuulla "Asfalttiviidakko" ja "Anna vielä yksi elämä".

Korttia odotellessani kuulin tutun iloisen äänen selkäni takaa:"Hei, koska sä olet tullu?" Siinä oli Niina, joka oli lähtenyt reissuun Annen kaveriksi. Hän sanoi naurusuin, että jaloissa tuntuu illan tanssiminen. Sanoinkin, että olin nähnyt hänet jo aikaisemmin tanssimassa Annen esiintymisen aikana. Korttijonossa huomasin myös tuttavani Janne Kaarton. Kiva oli häntäkin tavata pitkästä aikaa ja vaihtaa muutana sana.
Anne jäi vielä jakamaan kortteja ja seurustelemaan häntä tapaamaan tulleiden ihmisten kanssa, kun läksimme Jarnon kanssa pois. Jarno toi minut vielä kotiin ja sen jälkeen ajoi takaisin Turkuun. Hänelle jäisivät yöunet niukoiksi, sillä parin kolmen tunnin kuluttua olisi herättävä ja lähdettävä töihin. Nuorena jaksaa paljon, mutta ei mahdottomia silloinkaan. Jarnolla oli 6.4. ollut syntymäpäivä, muistaakseni 37v.
Kaunis kiitos Annelle ja orkesterin pojille - Kille, Jarkko, Pekka ja uusi kitaristi Jari Tuomainen. Kiitos seurasta Jarmo, Juha ja Tero ja lämmin kiitos Jarnolle, joka kävi hakemassa minut mukaan tänne hauskaan iltatapahtumaan.

ps. Huom! Orkesterin taustalla on kangaskulissi, jossa oleva kuva on otettu yhdestä Annen taulusta.

Karviassa 1.4.2017

Yllä olevat kuvat ovat viime vuodelta : 3.4.2016, silloin oli vielä enemmän lunta kuin nyt.

Oli huhtikuun ensimmäinen päivä - aprillipäivä kaikenlisäksi! Vaan se ei toki ollut aprilliä, kun vakain aikomuksin lähdimme keikkakaverini Karin kanssa matkaan kohti Karviaa. Mieheni heilautti vielä ovella kättään ja huikkasi hyvän matkan toivotuksensa ja terveisensä vietäväksi mukana perille.
Oli aika tylsä sää ajella. Vettä tihutteli taivaalta, ja niinpä Kari päätti ajaa Vistan kautta eikä suoraan Taatilaan ja sieltä Salo-Aura tielle. Osasimme kuvitella, miten kehnossa kunnossa oikoisempi tieosuus olisi ollut. Aikaahan meillä oli - ei kiirettä lainkaan.
Tarinointi sujui jouheaan ja matka taittui mukavasti. Ohitimme Auran, ohitimme Huittisen ja saavuimme Kiikoisiin, siellä ABC:lle, joka on ollut meille pysähdyspaikka näillä matkoillamme. Kari poikkesi automaatille, ja minä kävelin hiljakseen etuovea kohti. Silloin tavoitin herttaiset, iloisesti hymyilevän nuoren naisen silmät. Vastasin  hymyyn ja huomioni kiintyi hänen rinnallaan olevaan huiviin, jonka suojasta juuri silloin pilkisti pikkuruinen kisumisun pää. Menin katsomaan lähempää, ja jäin juttusille, kun Kari tuntui viipyvän. Nuoren naisen huivin suojasta kurkisteli suloinen harmaa kissanpoikanen, jonka kanssa tein tuttavuutta. En oikein koskaan pääse eläinlasten ohitse silittämättä tai juttelematta niille ja niiden omistajille. Näin kävi nytkin. Siinä juttelin, kunnes Kari saapui paikalle ja menimme sisälle aterioimaan.

Karviaan Annen Kahvilalle saavuimme noin klo14. Heti meille sanottiin, että Anne laulaa juuri Galleriassa, menkäähän kuuntelemaan. Ehdimme hyvin vielä kuunnella muutaman kauniin kappaleen. Jarkko oli säestämässä Annea.
Esityksen jälkeen menin tervehtimään heitä, ja iloni oli suuri, kun huomasin, että myös hyvä ystäväni Teemu Ahokas Porista oli saapunut paikalle. Herttaisesti hän sanoi minulle, että oli päättänyt pysyä paikalla. kunnes me tapaisimme toisemme. Pyysin häntä viemään lämpimät terveiseni perheelle - vaimolle Tuulialle ja halit lapsille, Emilille ja Pihlalle. Jäin sitten tutustumaan Annen uuteen näyttelyyn, jonka teemana tällä kertaa oli "Lapsuusmuistoja 100-vuotiaassa Suomessa"
.

Mukana oli myös lisää "Vuodenajat" maalauksia. Joista yhden syntymistä minulla oli mahdollisuus syksyllä seuratakin.

Kahvilassa odotti saapujaa herkkujen runsaus. Ihan rehellisesti sanoen minulle tuotti vaikeutta valita, minkä herkuista kahvikupposeni kanssa nauttisin. Lopulta sentään pystyin päättämään.
Mukavaa oli tavata kahvilassa puuhailevat Tarja, Päivi ja Ritva. Heilläkin oli aikaa hetkinen jutustella vieraiden kanssa.
Paikalle oli saapunut tuttuja. Takalat olivat tulleet Toijalasta, Tarja-Riitta ja Martti Koskinen Juupajoelta, Raimo Lindholm ja Taisto Koskela Paimiosta ja Wexi Juutinen Lapinlahdelta. Korvaani tarttui jostain, että hänellä olisi ollut mukanaan myös lemmikkinsä ja ystävänsä Remppa. Se varmaan oli sitten lepäilemässä autossa, koska ei pihalla näkynyt.
Piha-alueelle oli talven aikana noussut uusi hirsirakennuskin - kaksikerroksinen sellainen. Siihen oli perustettu taidemyymälä. Aiemmin oli pienimuotoinen myymälä sijainnut parakkirakennuksessa, mutta nyt tavarat oli siirretty tähän isompaan. Ilman muuta on mukavampaa, että Annen levyt, maalauksien pohjalta tehdyt kortit ja tämä viimeisin tuote taidekirja, ovat saaneet arvoisensa puitteet. Totesin myös, että täällä oli myynnissä taidetarvikkeita: maalauspohjia, siveltimiä ja värejä... ainakin näihin kiinnittyi huomioni. Niina oli tämän myymälän "vastaava haltijatar".

Yläkerrassa en käynyt. Sinne johti kapeat, jyrkät kierreportaat. Ne ovat jaloilleni hiukan ongelmalliset. Kuulin että siellä olisi myynnissä samanlaisia tuotteita, mitä oli parakkimyymälässäkin. Jarkko ja Wexikin tulivat samaan aikaan jutelemaan myymälään, ja myöhemmin myös Takalan perhe.

Ylempi kuva uudesta myymälästä, alempi on vanha myymälä.

Palasin uudelleen kahvilan puolelle, ja sinne oli sillä välin saapuneet myös Anneli ja Anniina. Vilkas rupattelu oli käynnissä kamarin puolella, jossa kahvia nauttivat Tarja-Riitta ja Martti Annelin seurassa. Anniinaa tervehdin ja jutustelimme hetkisen keittiön puolella. Tytöt olivat pikimmiten lähdössä Kalajoelle, jossa Annelilla olisi illan keikkansa. Anniina oli päässyt lähtemään siskonsa mukaan. Oikein mukavaa hänellekin irrottautua hetkeksi arkitouhuista.
Sitten Anne meni laulamaan vielä muutaman laulun Galleriaan, ja menimme kuuntelemaan häntä. Anne siinä kertoi "Perutaan häät" kappaleesta, että hän aikoinaan oli tosi yllättynyt sen saamasta suosiosta. Nyt hän lauloi sen ilahduttaakseen kahta tyttöstä, jotka silmät ja korvat tarkkoina istuivat penkillä häntä kuuntelemassa.

Siellä uljaiden suurikokoisten aitoa luontoa kuvaavien taulujen ympäröiminä kuuntelimme lauluja, joiden sanoma loi paikalle herkän ja lämpimän tunnelman. En voinut siellä olla ajattelematta, miten ihanan osan olemme me suomalaiset saaneet, kun voimme elää puhtaan, kauniin luonnon keskellä. Se on lahja, jonka 100-vuotias Suomenmaa meille tarjoaa, ja josta monella muutta kansalla ei enää ole mahdollisuutta nauttia. Osaisimmepa olla siitä kiitolliset!
Vielä hetkinen oli meillä tilaisuus nauttia seurustelusta musiikkihetken jälkeen ennen kuin Karin kanssa läksimme kotimatkalle jälleen.
Kiitos suussasulavista tarjoamisista ja rupatuksista: Tarja, Päivi, Ritva ja Niina - Kiitos Anne ja Jarkko ihanasta musiikista ja kiitos ystävät seurusteluhetkistä: Teemu, Kille, Wexi, Liisa, Kale, Eve ja Jarno - Tarja-Riitta ja Martti - Jarmo ja Taisto.
Matkasta jäi mukaan ihana Annen kokoama taidekirja "Värein ja sanoin maalaten Anne Mattila".

Lämpimästi suosittelen matkaa Annen TaidekahvilaGalleriaan Karviaan. Olen varma, että jokainen siellä kävijä löytää jotakin itselleen... Jo pihapiiriin astuessaan joutuu tietyn odottavan tunnelman valtaan. Käykääpä itse toteamassa!