"Enkeleitä, onko heitä?" - teksti 22.12.2015.

"Enkeleitä, onko heitä?" kyselee Anne Mattila samannimisessä laulussaan vuonna 2003, ja usein hän siihen itse vastaa, ..". ja onhan heitä."
Raamatun mukaan enkelit ovat sanansaattajia. Siinä roolissa heidät useimmiten kuvataan eri yhteyksissä. Neitsyt Marialle enkeli ilmoitti tulossa olevasta raskaudesta ja Jeesuksen syntymästä - myös Joosefia enkeli rohkaisi ..". älä pelkää ottaa luoksesi tätä naista." tarkoittaen Mariaa, joka oli Joosefia hyvin paljon nuorempi. Lammaslaumaansa vartioiville paimenille enkeli ilmoitti taivaallisen sotajoukon ympäröimänä "suuresta ilosta, juuri syntyneestä lapsesta, josta olisi tuleva ihmisten syntien kantaja ja maailman Vapahtaja - joulun lapsesta, joka julistus- ja todistusaikansa täytettyään kuoli ristillä ihmiskunnan syntien tähden.
Enkeleistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon erilaisia tekstejä. Heitä myös kuvataan useimmiten ihmismuodossa - sanoin, erilaisin kuvin ja veistoksin. Varsinkin kirkkotaiteessa tulee esiin enkeleitten moninaisuus. Kirkkotaiteessa kuvataan myös ns. "langennutta enkeliä" eli Luciferia. Wikipedia kertoo, että Lucifer olisi alkujaan ollut ensimmäinen arkkienkeli, mutta hänestä olisi tullut liian vallanhaluinen, ja Jumala olisi karkoittanut hänet, jolloin hänestä tuli paholainen ja hänen seuraajistaan demoneita.
Näin joulun alla kauppojen hyllyt täyttyvät monien jouluisten tavaroiden ohella myös erilaisista materiaaleista valmistetuilla enkeleillä. On kankaasta tehtyjä enkeleitä, lasisia sellaisia ja keramiikkisia enkeleitä. Myös erilaisia postikortteja on enkeleistä valmistettu - toinen toistaan suloisempia ja kauniinpia. Myös enkelikuvioisia kodin tekstiilejä on saatavilla.
Minäkin olen kerran tehnyt kutomalla enkelinuken nyt jo poisnukkuneelle ystävälleni. Se on ainokainen sen laatuinen tekeleeni. Ystäväni kertoi, että hän pitää enkelinuken vieressään, koska se lohduttaa häntä vaikeina hetkinä, ja sille voi kertoa asioita, joita ei muille voisi.

Kun olin lapsi, meillä oli kotona seinällä pieni taulu, jossa kaksi lasta kulki rikkinäistä kapeaa siltaa kuohuvan kosken ylitse. Enkeli kulki heidän takanaan suojaten askeleita. Luulen että monikin tuntee ja on kuullut laulun:

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie.
Niin usein se käytävä liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Ystäväni ja keikkakaverini Kari antoi vuonna 2010 tatuoida vasempaan olkavarteensa kauniin enkelin kuvan. Ihastuin siihen niin kovin, että maalasin sen kankaalle ja kirjoitin runontapaisen:

Istuu Enkeli kannolla mietteissään.
Siinä katselee maailmaa kuin ihmeissään.
Suru silmissä asuu, ei ilahduta juuri, on sekasorto ihmisten elämässä suuri.
Ei ole ihmisen hyvä elää ja olla. Niin usein tuntee olevansa pelkkä nolla.
Ellei kiiruhda juosten, jalkoihin jää, tai katsoa saa toisten kantapäitä,
kun nopeimmat edelle ennättää, ja hitaat jälkeen jää.
Miettii Enkeli näkemäänsä, pohtii kaikkea kuulemaansa.
Ymmärtää ei tahdo jaksaa menoa moista.
Pian on taas vuosi kulunut. Mitä aikaan olen saanut? Vai olenko mitään?
Valtaa toivottomuus Enkelin tään. En jaksa en pysty enempään.
Minun auttaa pitäisi ihmiskuntaa, sitä valvoa ja opastaa.
Mut ei kukaan pysähdy, kuuntele, ei ota vastaan. Mitä maksaa enää tätä jatkaa?
On jokaisen oltava ensimmäinen, jokaisen oltava paras ja suurin - pomo! On parhaille paikoille mahtava jono.
Vaan oisko jossain vipu, jota voisi vääntää, ja tään oravanpyörän pysäyttää?
Saisi ihmiset pysähtymään, ja miettimään, mihin oikein on hoppu, kun jokin päivä kaikki askeleet on kuitenkin loppu.
Vielä hetken istuu Enkeli mietteissään, ei poskelta pois pyyhi kyyneltään. Mutta sitten jo ryhdistäytyy, nousee ja lähtee jatkamaan, työtään loputonta... ihmisten auttamista, rajatonta. ( v.2010).

Kuvataidepiirissä yksi opiskelutovereistani - Susanna - teki soman pienen enkelitaulun. Pyysin luvan ja sain jäljentää pikku-enkelin myös itselleni. Tein siitä omanlaiseni maalauksen, jonka varustin seuraavalla tekstillä:

Kukkien keskellä pilven päällä istuu pikkuinen enkeli ihmetellen, mitä onkaan täällä?
Löytänyt on kapineen, salaperäisen keskeltä ruusun kukkien.
Sitä tutkii, katsoo, kääntelee, ei aiemmin nähnyt ole koskaan.
Se on kuin oma jalka pikkuinen, vaan tämä tässä on jättikokoinen.
Löytöä käteen sovittaa - ei, ei kuulu se tähän.
Jalkaan vetää, jo onnistuu, mut kovin suurelta se tuntuu.
Vaan jo keksii varren kääntää. Jopa punainen sukka jalkaa koristaa.
Toinen jalka ilman on, mistä löytäisi siihen parin?
Sattuu paikalle enkeli toinen, ja kuullessaan pulman pikku-enkelin, lupasi etsiä sukalle parin.

Monilla ihmisillä on vahva vakaumus enkeleitten esiintymisestä milloin missäkin olomuodossa - ja aina auttamassa ihmisiä. Moni on kokenut enkelin auttaneen häntä aivan konkreettisessa - lähinnä varoittajana uhkaavasta vaarasta. Joku taas kertoo enkelin johdattaneen hänet pois tilanteesta, joka olisi saattanut päättyä tuhoon. Moni kertoo myös saaneensa neuvoja, opastusta ja ohjeita. Jotakuta on ihan oikeasti varoitettu. Esimerkkejä ympärillämme on lukemattomia. Ja ne ihmiset, jotka kokevat saaneensa enkeleiltä apua ovat vahvoina tuossa vakaumuksessaan. Enkeleitä on siis ympärillämme, olivat he sitten henkiolentoja tai ihmisiä, joka tapauksessa he ovat ihmisten puolella aina auttamassa, ja ohjaamassa. Olkaamme siis kiitollisia heistä.
Tähän tekstini loppuun haluaisin liittää vielä kuvan Annen ihanasta enkelitaulusta ja siihen liittyvän runon. En usko, että Anne pahastuu, jos häntä lainaan. Taulu sekä siihen liittyvä kaunis teksti löytyvät Annen galleriasta Karviasta.

"Itkee enkeli puolestasi kyynelen.
Hänellä hiukset on kultaa kasvaneet.
Kiipeä ylös, istu hiljaa, toivo salaa,
hän juuri nytkin puolestasi itkee,
ja toivoa valaa."

Tämän kuvan Annen enkelitaulusta ja siihen liittyvän tekstin myötä haluan toivottaa kaikille ystävilleni, kavereilleni ja tuttavilleni - sekä A-faneille Hyvää ja rauhallista joulun aikaa sekä hyvää alkavaa vuotta 2016.
Ystävyydellä "Nukke-Leena"

Joulumyyjäiset Annen taidekahvilassa 19.12.2015.

Jo pitempään olin askarrellut lankojen ja puikkojen kanssa, ja vähitellen olin saanut valmistakin aikaiseksi. Koriin oli kertynyt erikokoisia sukkia, nalleja, pieniä ja isompia nukkeja ja tonttuja. Vanhastaan oli valmiina kookas norsu, virtahepo ja tiikeri. Nämä olin tehnyt somistamaan viime kesän taidenäyttelyäni Annen taidekahvilassa.

Tavaroiden hinnoittelu tuotti päänvaivaa. Kokemuksesta tiedän, että tuotteen todellista arvoa vastaavaa hintaa ei kannata laittaa, sillä ihmiset sanovat: "liian kallis". Tuota en halunnut kuulla (norsun kohdalla sen kuitenkin kuulin kertaalleen). Nyt on niin, että ihmiset, jotka eivät tee käsitöitä itse, eivät tule ajatelleeksi, kuinka paljon aikaa kuluu itse tuotteen suunnitteluun, osien valmistamiseen, kokoamiseen ja täyttämiseen. Lisäksi nukkien hiusten ompelu, ja kasvojen kirjominen ottavat aikaa. Kaikille nukeilleni olen myös tehnyt vaatteet, koska tiedän, että pienistä tytöistä - ja miksi ei pojistakin - on mukavaa kun vaatteita voi riisua ja pukea nukkien päälle. Perjantai-iltana kuitenkin kaikki haluamani tavarat olivat valmiina koreissa ja kasseissa lähtemään matkaan.
Lauantai-aamuna 19.12. oli aikainen herätys. Kelloni kehotti ykstotisesti "..on aika herätä, kello on viisiviisitoista..." ja ehti vielä toistaa saman ennen kuin ehdin painaa hälytyksen pois päältä. Hyvin siinä ehdin aamupalan kahvimukillisineen nauttia, ennen kuin Kari saapui minua hakemaan. Vielä pikaisesti tarkistin, että kaikki tarvittava oli todella tullut mukaan - myös Mattilan perheelle tarkoitetut joulutuliaiset. Klo 7 lähdimme matkaan kohti Karviaa.

Sopivasti ajoissa saavuimme paikalle. Oma myyntipöytä löytyi helposti. Sain sen Takalan perheen pöydän vierestä, minkä ilolla huomioin. Toiselle puolelleni sijoittui Emma - Antin tyttöystävä omine tuotteineen. Niinpä olin mitä parhaimmassa ja miellyttävimmässä seurassa seuraavien tuntien aikana.
Kari oli saanut tehtäväkseen arpojen myymisen. Siellä hän puikkelehti ihmisten joukossa, ja arvat näyttivät menevän hyvin kaupaksi. Kuulin, että palkintoina oli Annen levyjä ja pääpalkintona yksi hänen maalaamansa kaunis maisemataulu.

Myyjäisiin oli ilmoittautunut saapuvaksi liki 40 myyjää, ja näyttikin siltä, että ainoastaan pari kolme ennalta valmiiksi laitettua pöytää olisi jäänyt tyhjäksi. Eli tapahtumalla oli hyvä menestys. Siinä asiakkaiden kanssa jutellessani muutama kertoi olevansa paikalla käymässä ihan ensimmäistä kertaa. Kun siinä sitten kahvilan viime kesäisistä tapahtumista kertoilin, ja myös arvuuttelin millaisia tapahtumia olettaisin taas ensi kesänäkin olevan tulossa, niin totesin mielenkiinnon kuulijoissani heränneen. Ehkä he muistavat keskustelumme ja tulevat mukaan tapahtumiin. Ilahduttavan moni myyjäisvieraista pysähtyi pöytäni kohdalla. Joukossa oli monia tuttuja kasvoja.
Joulupukkina ilahdutti ihmisiä Puhtilan Juha pukeutuneena aitoon pukin sotisopaan. Koristaan hän jakeli paikalla olijoille karamelleja. Minäkin sain yhden!
Tarjolla oli myös elävää musiikkia paikalla olijoiden iloksi. Sitä esittivät Jarkko koskettimissa säestäen Anittaa ja Annea, jotka vuorotellen esittivät kaikille tuttuja ja rakastettuja joululauluja. Ihana yllätys oli, kun Katriina - Annen veljen Arton 10-vuotias tytär - esitti laulun "Avaruus". Tytöllä on aivan upea ääni, ja hän esiintyi tottuneesti saaden esityksensä päätteeksi raikuvat ja ihastuneet aploodit. Kiva oli myös kuullä livenä Anittan 9-vuotiaana siskosten yhteiselle joululevylle levyttämä "Hipihepan joululahja". Sen sai kuullä vielä päivän aikana toistuvastikin. Anitta ja Anne esittivät kaikille tuttuja joululauluja - sellaisia kuin "Varpunen jouluaamuna", "Jouluyö, juhlayö", "Maa on niin kaunis" jne... Anitta lauloi myös tuon Annelin tunteisiin vetoavan "Kuinka joulu voisi tulla (kun et tullut sinäkään)".

Vailla myyntipöydät oli asetettu katoksen alle tanssilavan puolelle, tahtoi silti tulla kylmä paikallaan seistessä. Toki olin minäkin lisävaattein varustautunut lähtöön. Siitä huolimatta tahtoi kylmä aika ajoin hytisyttää. Emman kanssa yhdyimmekin mielihyvin leikkimään ja hyppelemään lämpimiksemme, kun Anitta lauloi "Soihdut sammuu" - "tip tip- tipetipe tip tap, tip tip tap!.. Emma reippaana tyttönä haki meille kuumaa glögiä Niinan pannusta ja vielä maistettavaksi joulutortun. Ja myöhemmin vielä Anttikin toi kuuman makkaran hiukan "suolasen puoleksi". Maistuivat aivan ihanilta!

Mukavaa oli todella rupatella niitä näitä pöytäni ääreen pysähtyneiden ihmisten kanssa. Ihan vieraiden lisäksi siinä juttusilla kävivät Wexi Juutinen, Tarja-Riitta ja Martti Koskinen, Merja ja Juhani Tarkka, Anneli Rantamäki miehineen ja Ritva Salmen miehineen. Jossakin vaiheessa tervehtimään tulivat Anniina ja Juha lasten kanssa ja Arttukin piipahti.
Olin jo ehtinyt odotellakin, kun Teemu Ahokas Porista saapui tervehtimään poikansa Emilin kanssa. Olin valmistanut Emiliä varten komean mustekalan. Taustalla on, että isänsä oli joskus kertonut pojan olevan kovasti kiinnostunut "kaloista" - olin käsittänyt väärin, ja tein silloin hänelle improvisoiden komean värikkään ahvenen. Vasta sitten sain kuulla, että se Emilin kala onkin mustekala. Niinpä nyt olin pojalle sellaisen tehnyt joululahjaksi. Emil saapui ja sai odottamansa mustekalan. Voi niitä lapsen silmiä, kun hän näki sen. Jo se antoi minulle parhaan palkinnon vaivannäöstä. Pikkusiskolle - sovittiin Emilin kanssa - hän vei mukanaan pienen soman nuken. Ihanaa kun pikkumies näytti ihan oikeasti tykkäävän lahjastaan.

Vilu taisi ahdistella vähän kaikkia, sillä jo kohta puoli neljän korvissa alkoivat myyjät pakata pois tavaroitaan. Ostajatkin olivat käyneet vähiin. Joitakin silti vielä kierteli jäljellä olevien myyntipöytien välissä. Kohta klo16 jälkeen suoritettiin sitten se odotettu arvonta. Tällä kertaa ei onni ollut minulle suosiollinen, mutta joistakuista tuli onnellisia voittajia.
Kokoilin sitten omatkin tavarani ja Kari haki auton lähemmäs taloa. Kävin vielä kahvilassa sisällä toivottamassa Tarjalle ja Ritvalle, joka oli tullut häntä auttamaan, "hyvät joulut" - samoin Niinalle ja vielä Annelle. Katriinankin kanssa muutaman sanan vaihdoin, ja kerroin, miten kovin olin tykännyt hänen kauniista laulustaan. Takalan perheelle toivottelin "hyvät joulut" kahvilan eteisessä ja makkaramestarina toimineelle Killelle vielä ulkona katoksen alla yhdessä Karin kanssa.

Näin oli tämä mielenkiintoinen päivä saatu tältä erää päätökseen ja lähdimme kotimatkalle. Siinä mennessämme tuumimmekin Karin kanssa, että pimeällä reissuun lähdimme ja pimeällä sieltä kotiin palaamme. Ystävällisesti Kari autteli vielä mukavasti vajentuneet tavarakassini portaille asti. Siinä toivottelimme hyvät illan jatkot ja hyvät yöt.
On iso ilo sanoa kiitos päivästä ystäville, kavereille ja tuttaville ja kiittää näin seurasta ja kaunis kiitokseni myös Jarkolle, Anittalle ja Annelle viihdyttävästä joulumusiikista. Tunnit kuluivat rattoisasti musiikin soidessa. - tasatunnein livemusiikki ja välillä joululevyt.
Nyt rauhoitutaan vähitellen joulua vastaanottamaan.
OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUNAIKAA KAIKILLE. Kiitos kun olette viihtyneet seurassani käymällä lukemassa blogejani.