sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Susanna Tulosen Taidenäyttely Turussa Kynnys ry:n tiloissa 1-31.3.2015.



Susanna on yksi oppilastovereistani Paimion Kansalaisopiston Kuvataidepiirissä. Meillä on tunnit aina tiistaisin Paimion Koulukeskuksessa klo17:30 - 20. Opettajana ja ohjaajana toimii taiteilija Kati Mikola. Kaikkiaan meitä on 12 henkeä tässä ryhmässä. Ryhmän henki on hyvä ja tunnelma leppoisa tuntien aikana. Itse olen viihtynyt hyvin ja varmaan toisetkin, koska tämä sama ryhmä on hyvin pysynyt koossa. Kaikki tulevat tunneille mahdollisuuksiensa mukaan.
Susanna on hiukan päälle 40-vuotias. Hänellä on useita fyysisiä sairauksia, jotka ovat tehneet hänestä monivammaisen ja liikuntakyvyttömän. Niinpä hän joutuu turvautumaan liikkuessaan sähköpyörätuoliin. Näistä rajoitteista huolimatta hän on mukava ja myönteisesti elämään suhtautuva ihminen. Taiteesta - ja tässä tapauksessa kuvataiteesta onkin tullut hänelle mieluisa harrastus.
Olin kovasti ilahtunut, kun sain kutsun Susannan taidenäyttelyn avajaisiin, ja ystävällisesti hän kutsui myös tyttäreni Sarin mukaan, kun kuuli tämänkin harrastavan maalausta.

Näyttelyssä on mukana Susannan koko tuotanto. Se käsittää paitsi maalauksia myös keramiikkatöitä ja arkartelutöitä. Maalauksiaan hän on työstänyt acryyli- ja öljyvärein, hiilellä ja tushilla. Myös mehiläisvahatöitä oli esillä.
Suurella mielenkiinnolla tutustuin näyttelyyn. Olen ottanut töistä kohtalaisen kattavan kuvamateriaalin, jonka liitän tähän mukaan Susannan luvalla.

Kaunis kiitos Susannalle, kun sain olla mukana avajaisissa, ja kiitos tyttärelleni Sarille, joka lähti seurakseni.
Onnea myös näyttelyyn ja toivon, että vieraita kävisi paljon siihen tutustumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti