Viikonloppu alkoi mukavissa tunnelmissa. Järjestelin lauantaina puhelimen ja netin välityksellä ennakkoon tulevan toukokuun tapahtumia. Tällöin tulen mm. tapaamaan entisiä luokkatovereitani 50 vuoden takaa. Tämä joukko, joka nyt on kokoontumassa tapaamiseen, pääsi ylioppilaaksi Heinolan yhteislyseosta v.1965. Tuntuu kuin siitä tilaisuudesta olisi kulunut vain pieni hetki. Aika rientää eteenpäin niin voimallisesti. Sain asiat järjesteltyä, mistä tuli hyvä mieli.
Edelleen päivä jatkui myötätuulessa. Maalailin pieniä kuvatauluja hymynkare suupielessä ja veitikka silmäkulmassa. Mitä sitten valmiina ovatkaan, näyttää aika.
Ison ilon koin muitenkin, kun keikkakakaverini Kari varmisti illan lähdön Anne Mattilan ja Deja vu:n keikalle Tampereen Tähteen.
Matkaan lähdimme Paimiosta niin, että perillä Tampereella olimme hieman yli "ilta yhdentoista". Tähdessä orkesteri soitti parhaillaan settinsä toiseksi viimeistä kappaletta, kun saavuimme tervehtimään jo paikalla olevia ystviämme: Tarjaa, Liisaa, Eveliinaa ja Ritaa. Tarjakin oli lähtenyt Annen seuraksi, mikä erityisesti ilahdutti. Samoin ilahdutti se, että Liisa oli tuntenut vointinsa niin hyväksi, että oli uskaltautunut mukaan keikalle. Hän on toipumassa sitkeästä flunssasta. Vähitellen paikalle saapuivat myös Niina, Juha ja Arttukin. Arttua en ollut nähnyt pitkään aikaan. Hänkin totesi saman asian, ja sain lämpimän halauksen.
Orkesteri alkoi saapua lavalle ja pian sinne asteli myös Anne sievässä tummassa mekossa upea koru kaulallaan. Hän aloitti tutulla "Asfalttiviidakko"-kappaleella. Sitten seurasi minulle vielä ihan uusi "Kuivaa koivua". Siinä on kauniit ja mieltä lämmittävät sanat. .".. en kaipaa sitä kipinää vierasta liian räiskyvää, mi hetken roihuaa..". siinä sanotaan mm. Muutenkin teksti loi levollisen mielikuvan. Tykkäsin. "Pidä siitä kii, että sul on ystäviä... " - ystävät ovat itsellenikin tärkeitä. He ovat se voimavara, jota suuresti elämässäni arvostan. Sitten Anne vihelsi lyhyen pätkän, ja kertoi, että seuraavaa biisiä varten hänen oli opeteltava viheltämään. Niinpä aloitettiin "Lennetään" rytmikkäin taputuksin ja vihellyksin. Oli tunnelmoinnin vuoro. "Minne mua viet" ja "Tuoksui ruoho" - Se toi mielikuvia tulevasta keväästä ja kesästä aurinkoisine päivineen, kukkineen, perhosineen... Seurasi reippaampia säveliä "Syttynyt olikin jo rakkautemme" ja "Kädet hellät, katsees kuin tulta". Jatkettiin "Taivaan kartta" ja " Viimeinen kyynel". Tämä tuo minulle jotenkin aina tunteen, että vaikka vastoinkäymiset kohtaisivat ihmistä erilaisissa asioissa - myös rakkaudessa - ja painaisivat pään ja hartiat kumaraan ja laittaisvat kyynelehtimään, niin aina on mahdollisuus nousta, nostaa päänsä ja suoristaa selkänsä - myös pyyhkiä se viimeinen kyynel poskeltaan. Silloin jo katsoo eteenpäin elämää ja jatkaa matkaa.
"Pienen hetken" levytyksestä on jo kulunut 17 vuotta, kertoi Anne. Kun tätä kappaletta kuuntelen, palaa yksi hilpeä muisto mieleen. Olen tainnut siitä joskus kertoakin. Anitta oli esiintymässä Paimiossa Voimakonepäivillä 13.9.2008. Tuolloin minulle syntyi se vakaumus, että Anitta ei hätkähdä eikä häkelly odotamattomista asioista, vaan kääntää tilanteen voitokseen. Hän sanottaa ja luo sävelen tyhjästä ihan ex tempore. Tuolla voimakonepäivillä Anitta kuulutti, että hän esittää seuraavaksi laulun "Pienen hetken" - vaan hänellä ja orkesterilla olivat aivan eri kappaleet mielessä ja nuotit edessä. Orkesteri aloitti - Anitta kuunteli ja kysyi silmät pyöreinä "Mitä ne soittaa?" Sitten hän kääntyi mikrofoniin päin ja teki oman laulun. Luulen, ettei tanssikansa edes tajunnut, että jokin meni pieleen. Vaan meille asian tajunneille koitti mahtava hilpeyden hetki. Ihana ja luonnikas Anitta! Anne jatkoi settiä "Nyt voimme jatkaa matkaa", "Enkeleitä, onko heitä" - Kyllä enkeleitä on olemassa. Me kutsumme arkielämässä heitä ystäviksi. Onnellinen on ihminen, joka voi sanoa omistavansa ystävän/ystäviä. Jo Anne kyseli "Missä hän on?" ja taisi löytääkin, kun hätäili "Hei älä karkaa!". Mahtoikohan saada karkulaisen takinliepeestä kiinni?!
"Tyynyyn jäljet jää" ja "Rakkauteni on jakaranda" .. puu, jonka juuret ovat käsittämättömän syvällä maassa. Sitten seurasi tuo hauska "Sielu salamoi". Tänään ei ollut Jukka "Sputnik" Nurmea laulamassa Jannen osaa, mutta olihan paikalla Räyski. Osa lankesi hänelle. Osasimme odottaa jotain muhevan mehevää sanoitusta Räyskin tietäen, ja tulihan sieltä. Räyski sai isot taputukset taas kerran Jannen osastaan. Ihmisillä oli kauskaa! "Mamma mia" ja "Bailando" panivat tanssijalkoihin vipinää ja muiden jalat naputtivat tahtia mukana. Jo tuli myös suosittu "Perutaan häät". Se on ollut vuosia yksi toivotuimpia ja tykätyimpiä kappaleita. Kerrtosäkeeseen yhtyivät kaikki lavan edessä olijat ja Anne ojensi mikrofonin Eveliina eteen, jolloin tämä komeasti lauloi kertosäkeen. Se olikin setin viimeisnen kappale, ja Anne kiitti yleisöä illasta ja toivotti hyvää kevättä ja kesää. Hän oli aikeissa poistua lavalta, mutta taputettiin takaisin. Encoreina saatiin vielä kuulla uudelleen "Kuivaa koivua" ja "Matkalaukku", jossa anne kertoi, että ..".. mä matkalaukun täytän unelmilla..". Luulen että meillä jokaisella on jonkinlainen unelmilla täytetty matkalaukku mukanamme tässä elämässä. Osan saa otettua käyttöön, osa jää matkalaukkuun.
Setin loputtua totesin, että Anne oli laulanut kaksi settiä yhteen menoon taukoa pitämättä. Hän mahtoi olla väsynyt, vaan sitä ei hänestä huomannut. Iloisena ja eloisana hän tuli tapaamaan fanejaan lavan eteen ja juttelemaan sekä kirjoittamaan tervehdyksia kortteihin ja antamaan jokaiselle lämpimän halauksen.
Kiitos ihanalle Annelle ja Deja vu:lle illasta ja musiikista sekä ystäville seurasta. Oli mukavaa jakaa illan anti kanssanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti