Olin sopinut Martikaisen Sarin ja Juhan kanssa, että heidän tullessaan hakemaan minut mukaansa Annelin keikalle, he pysähtyisivät levähtämään meillä, ja sitten jatkaisimme yhdessä matkaa meiltä eteenpäin. Olin laittanut valmiiksi "pientä suolaista" ystävilleni. Se sitten ilokseni heille maistuikin.
Istuimme meillä terassilla juttelemassa ja nauttimassa lämpimästä säästä. Oikeastaan sää oli aivan hellelukemissa - vielä puoli seitsemän aikaan lämpömittari näytti +27 astetta.
Noin klo19 lähdimme meiltä liikkeelle. Omalla kohdallani matka taittui pitkälti puhelimessa puhellen. Juttelin Maaritin äidin Tainan kanssa hänen kuulumisistaan, jotka eivät olleet kovin valoisia. Yritin valaa jaksamista ja uskoa, että hankala tilanne selviää nopeasti ja luulenkin, että hän reipastui jonkin verran. Hän lupasi pitää minut ajan tasalla.
Punkalaitumen Särkälle saavuimme niin että Recados oli lopettelemassa ensimmäistä settiään.
Lavalle astui Mikko Mäkeläisen Myrskylyhty-orkesteri.
Annelin ja Recadoksen yhteistä lavalle tulemista odotellessa istahdimme kahvilan pöytään rupattelemaan jo paikalle saapuneitten keikkakavereittemme kanssa. Kaikkiaan meitä faneja saapuikin sitten oikein mukava joukko: Sarin, Juhan ja itseni lisäksi tulivat Katja äitinsä ja Voten kanssa, Takalan kiva perhe kokonaisuudessaan, Tapsukka, Tarja-Riitta ja Martti, Jarmo Lindholm ja muutama tuttu kasvo, joiden nimiä en vieläkään tiedä. Annelin mukaan olivat lähteneet isä ja Arttu-veli.
Anneli ja Recados aloittivat yhteisen esiintymisensä klo21 Myrskylyhdyn lopetettua oman settinsä.
Tutusti setti alkoi Annelin kappaleella "Suojaan" jonka alussa orkesterin pojat kutsuivat hänet lavalle. Tämän jälkeen Anneli toivotti hyvää keskiviikkoiltaa kaikille, ja kertoi esittävänsä seuraavaksi "Liian pitkä matka kotiin". Sitten jatkettiin "Don´t cry for Loui" ja "Koivukuja" - Anneli sanoi tuottavansa rumpalilleen sydänsuruja seuraavalla kappaleella ja aloitti .". viiltää, viiltää, nyt suru sydäntäni viiltää..". Tämä kaunis laulu tuli itselleni tutuksi aikoinaan Olavi Virran esittämänä. Sittemmin sen on levyttänyt myös Topi Sorsakoski. Mikon kitara alkoi itkeä tämän kappaleen myötä.. "Tahdo tietää en" väitti Anneli tuon sydänsurujen laulun jälkeen. Vaan sitten mentiinkin humpalle ja alettiin tarjoilla kolpakoita.. ensin vain kaksi, mutta tiukasti .".hei neiti tuokaa joutuisasti, tai meillä kuivaa kohta suu." Kohta jo kiikutettiin viittä kolpakkoa.. Kolpakot saivat seurakseen "Autotytön", jolle edelleen oli tarjolla "pieni talli syömmessäin". Tätä kappaletta elävöittivät pirteät kitara- ja kosketinsoolot sekä poikien vihellyskonsertti, johon Anneli yhtyi. Oli kivaa kuunneltavaa!
Tunnelma rauhoittui, kun Anneli alkoi laulaa "Sold my soul", joka sisälsi aivan upeat kitara- ja kosketin soolot! Se sai jatkoon "Niin paljon kuuluu rakkauteen". Kun Anneli sitten kertoi laulavansa seuraavaksi "Jambalayan", tiesin odottaa jälleen aivan mahtavia kitara- ja kosketin sooloja ja soitinten yhteistyötä. Ne alkoivat hauskasti: Jarkko kääntyi Mikkoon päin kohteliaasti kumartaen, johon Mikko vastasi samoin. Ja niin sai kuunnella jonkin aikaa taidokasta musisointia.
Jambalayaa seurasi "Kaikki hyvin äiti", joka päättyikin tällä kertaa toteamukseen: ". seuraavaksiii Mikko Mäkeläinen..".
Anneli orkestereineen lähti tauolle ja lavalle astuivat Mikko Mäkeläinen ja hänen Myrskylyhty-orkesterinsa. Oli pakko käydä välillä "ulkona". Siellä ollessani kuulin lavalta heidän esittämänään mm. klassikon "Satumaa"-tangon. Ulkona ollessamme ja siinä jutustellessamme paikalle tulivat myös Mikko ja Tapio. He jäivät hetkeksi seuraan. Jutustelu polveili aiheesta toiseen. Siinä kävi ilmi, että Tapio oli tullut hiljattain neljännen kerran isäksi. Minä höpsönä tunneihmisenä kapsahdin hänen kaulaansa halimaan ja onnittelemaan. Liisa siinä kyseli myös, mitä kuuluu Mikon juniorille.. Hyvää kuulema kuuluu - eikä isosiskokaan ole mustasukkainen pikkuveikalle.
Siirryimme sitten vähitellen taas sisälle ja siellä lavan viereen. Mikko oli vielä vauhdissa.
Kuulin "Rentunruususta" uuden sovituksen. Se poikkesi melkoisesti tutusta Irwin Goodmanin esittämästä, mutta itsessään oli aika kiva. Vielä tuli pari jenkkaa ja sitten oli taas Annelin ja Recadoksen vuoro astua lavalle.
Toinen setti alkoi kauniilla "Kuolleet lehdet" tulkinnalla. Sen parina kuultiin "Syntinen koi". Olen miettinyt tuota nimeä ja sen alkuperää. Täytyy muistaa kysyä tästä joskus Annelta, joka on tekstin synnyttänyt Anneli siskoaan ajatellen. "Villivarsa" oli seuraavana, ja siihen olen huomauttanut "kivat koskettimet" ja "Mikon nätti soolo - on pumpulin pehmeyttä.." En aina muista, miksi olen jonkin huomautuksen tehnyt, joskus taas kuulen ihan korvissani kokemani musiikin. "La isla bonita" kohdalla olen merkinnyt muistiin "rullaavat koskettimet". Seurasi "Ne na na na" ja me lavan edessä olijat luloimme mukana. Sitten Anneli sanoi, että seuraava laulu on tarkoitettu Tapsukalle, ja arvasin, että sieltä olisi tulossa "Mustat silmät" - niinkuin sitten tulikin.
Kun Anneli aloitti "The house of the rising sun"- kappaleen, olin jo virittäytynyt koko olemuksellani kuuntelemaan. Kuuntelin, katselin ja elin mukana. Mikon kitara myötäili Annelin eläytymistä teksteihin. Se itki, valitti ja huokaili Jarkon koskettimien taitavasti myötäillessä... ".oi äiti, kerro lapsilles, että tieni väärä on, kun turhaan heitin nuoruuden taloon Nousevan auringon". Tämän jatkona tuli lähes yhtä sykähdyttävä "Luotu lähtemään". Taas muistelin, miksi olen kirjoittanut "ihana kitara ja taustalla myötäilevät koskettimien kaihoisat matalat soinnut kuin urut - tulee kyynel silmään", ja Anneli lauloi: "..silti aina teen tätä matkaa uudelleen; mut luotiin lähtemään...".
- Vaan jopa vaihdettiin hiukan kevyempiin säveliin ja tunnelmiin. Armi-Anneli ja Danny J lauloivat tuon odotetun dueton "Tahdon olla sulle hyvin hellä". Sanojen leikillinen pieni muuntelu tehdään aina herttaisen kevyellä flirtti-mielellä. Ja aina Dannylla on pikkuinen lahja annettavana Armilleen. Tällä kertaa esiin tuli karamellipussi.. (Anneli kertoi hiukan myöhemmin jo maistaneensa niitä, ja hyviä kuulema olivat). "Ihoissa on virtaa", "Great balls of fire" ja "Saappaat ampuu lujaa" päättivät illan virallisen puolen Annelin esiintymisessä ja Anneli toivotettuaan hyvää kesän jakoa, poistui lavalta. Vaan... eihän häntä niin vaan vielä pois päästetty, yleisö paukutti käsiään ja niin alkoi orkesterikin kutsua Annelia: "Armi, Armi, sinne meni Armi - missä on se Armi? - alla omenapuun!" Niinpä Anneli tuli lavalle takaisin ja lauloi encoreina "Seitsemäs taivas" ja Tarjalle, Martille ja Tapsukalle omistaen "Kolme cowboyta ratsastaa". Vieläkään ei hänen annettu lopettaa, ja niin saimme vielä kuulla Beatlesien "I saw her standing there". Ja lopulta Annelin osuus oli ohitse.
Ulkona saimme vielä kaikki hetken jutella hänen kanssaan ja saimme samalla ystävällisen jutustelun myötä halauksenkin. Kortteja ei ollut jaossa tällä kertaa.. Valakselle hän lupasi niitä taas tuoda "ovat kyllä vanhoja", hän varoitti. Nyt minulla oli tilaisuus lopulta vaihtaa muutama sananen Jarkonkin kanssa, ja sain samalla lämpimän halauksen häneltä. Sitten jo kiiruhdin Sarin ja Juhan perään. Lavalta parkkipaikalle on melkoinen kävelymatka. Lava itsessään on kauniilla paikalla - niemen kärjessä. Sitä saartaa vesi kolmelta sivulta.
Kotimatka sujui leppoisasti, ja kaksi kettua, kissa ja pupu näyttäytyivät tien reunalla matkan aikana.
Kaunis kiitos hienosta ja antoisasta keikkaillasta herttaiselle Annelille ja upealle Recadokselle. Lämmin kiitos myös mukaville fanikavereille seurasta. On aina yhtä kiva teitä tavata ja vaihtaa kuulumisia. Kiitos Tapsukalle saamastani kirjasta ja Sarille ja Juhalle erityisesti, kun kävitte poimimassa minut mukaanne keikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti