Edessä oli vuoden viimeinen Mattila-keikka. Anneli ja Recados olisivat esiintymässä Parkanon Käenkoskella. Paimiossa satoi vettä kuin saavista kaataen, kun Karin kanssa lähdimme matkaan. Tuulilasin pyyhkijät saivat tehdä työtään kuitenkin koko matkan ajan. Kiikoisten ABC:llä pysähdyimme tavan mukaan kahvikupilliselle ja sämpylälle.
Kun saavuimme Käenkoskelle, oli lavalla jo esiintymässä Myrskytuuli-orkesteri. Heitäkin on aina kiva kuunnella, kun satumme samaan aikaan samaan tanssipaikkaan.
Myskytuuli musisoi toisena orkesterina.
Paikalle olivat ehtineet jo Tarja-Riitta, Martti ja Tapsukka, sekä Tarmo ja Simo. Olipa kiva tavata heitäkin taas. Hetken kuluttua saapui Tarja Annelin seurassa sekä Anne ja Kille.
Kun Myrskytuuli meni tauolle, aloitti Recados. Jännäsin, millaisen setin pojat olisivat koonneet tähän vuoden viimeiseen tanssi-iltaan. Mikko aloitti laulamalla "paholaisesta, joka vei sydämen" ja mitä kaikkea muuta mukanaan mahtoi viedäkään.. ja sen jälkeen hän "katseli syvälle oman rakkaan silmiin.." Jarkko jatkoi laulamalla "punaisesta kitarasta... se soimaan jäi mun sydämeen, sen kaiken tunnen uudelleen, muiston suudelmasta, äänen kitarasta, vie kielten värähtely kaipuun eiliseen...." ja edelleen hän jatkoi tunnelmointia "yksi ainoa ikkuna... yhtä ainoaa ikkunaa tahdon etsiä vaan, yhden kulkea ruudun taa, löytää unteni maan.." Ja näin olin jo vahvasti mukana illan tunnelmassa.
Seuraavassa hetkessä oltiin täyttä vauhtia matkalla merelle, kun Mikko kertoi, että "hän merimieheks syntynyt on tuulta purjeissaan ja syömmet naisien hän hurmaa laulullaan... ja vakuutti, että ".. ei merimies voi maissa olla päivää kauempaa, kun jossain, piru vie, jo laiva odottaa..". "Heili Karjalasta" oli seuraava kappale, ja siinä "levy jäi paikoilleen":.. kaikkien neljän Recados-pojan katsellessa toisiaan ja toistaessa.. ".. vaan en saanutkaan.. vaan en saanutkaan.. vaan en saanutkaan..." Vekkulit ilmeet poikien kasvoilla antoivat arvauksille tilaa, mitä "jäi saamatta". Lavan edessä fanien ilmeet myötäilivät poikien ilmeitä ja suut levisivät iloiseen hymyyn.. Vaan sitten tunnelma muuttui kuin taikaiskusta - Jarkko nimittäin alkoi laulaa ..".saat miehen kyyneliin.".. Ei mieskään ole tunteidensa herrana ja kontrolloijana yhtään naista vahvempi. Rakkaus kun iskee, se panee polvilleen isommankin miehen tai vahvemmankin naisen.. ravistelee syvältä ja lujaa. Tässä herkistyin kuuntelemaan Mikon kitaraa... miten ihmeessä hän on löytänyt tuon taidon kuvata tunteet kitaran kielien kautta.. ei hän soita yksin itselleen, hän soittaa myös kuulijoilleen ja vetää mukaansa. Ensi kerran sen tajusin kunnolla Baltic Princessin keikalla viime syksynä.. Silloin aloin kunnolla kuunnella kaikkien Recadoksen poikien tapaa käsitellä omaa instrumenttiaan. - Vaan keikka eteni, vuorossa oli kohtalokas samba, siinä tällä kertaa joutui Mikko "hurmaavan Tamaran lumoihin" Jarkon sanataiteilun tuloksena... Aijai Mikko, miten nyt noin kävikin... ja näiltä veikeilyiltä lähdettiin tauolle ja päästettiin Myrskytuuli valloilleen.
Recadoksen tullessa lavalle seuraavan kerran, se kutsui mukaansa Annelin ."Anneli..Anneli..Anneli...", ja aloitti tämän ensimmäisen kappaleen "Suojaan". Tämän jälkeen Anneli toivotti "hyvää lauantai-iltaa" yleisölleen ja jatkoi "Liian pitkä matka kotiin" kommentoimalla laulua kuitenkin, että nyt on kyllä kotiin lyhyt matka (Parkano on Karvian naapurissa). "Planeetat kohdallaan" ja "Mustat silmät" - näiden aikana oli nautinto kuunnella Jarkon "jami- jaksoa" ja sitten koskettimien ja kitaran herkullista "vuoropuhelua". Sovitus oli kivasti jazzahtava.. Kuultiin myös "Tahdo tietää en", "Besame mucho" ja sitten kolpakot ( ei viittä sentään enempää..). "Autotytöstä" Anneli yllättäen muovasikin vilkaisten veikeästi rumpaliaan.." . mulla, oi Pertti-tyttö, ois pieni talli syömmessäin...", ja Pertin ilme oli katsomisen arvoinen!:-) .. ja kaiken päälle tuli poikien iloinen vihellyskonsertti ja kuorolauluna ..", syömmessäin... syömmessäin..." Varsinaisia vekkuleita nämä Jarkko, Mikko, Tapio ja Pertti.. keksivät omia juttuja. Muuten. se on oiva juju pitää kuuntelijoiden mielenkiinto yllä kaiken aikaa... että mitähän nyt! Sitten taas Anneli säväytti kauniilla tulkinnallaan "Rakkauden muistomerkki". Jostain syystä kuuntelin herkällä korvalla nyt Jarkon koskettimia. Samoin panin merkille Tapion bassokuviot, ja hetken päästä olin mukana rumpujen osuudessa... ne vain tulivat kukin erikseen tajuntaan.. Vahvaa ja painokasta kerrontaa myös soittimilta.
Anneli jatkoi sitten Rauli "Badding" Somerjoen kappaleella "Laivat". Ja koska Sakkekin oli tullut paikalle, saimme kuulla iloisen "Jambalayan". - Taas minä olen muistiin kirjoittanut - Mikon kitaralla on hauskaa, se leikkii ja Jarkon koskettimilla kanssa - varsinainen iloittelu meneillään! Upea juttu.. Olen piirtänyt myös hymynaamoja rivin ja kirjoittanut perään ".. miauuuu... miauuuu - kaksi kollia naukuu!:-).. Yleisö reagoi iloisella naurulla esitykseen. Kun Anneli lauloi That´s all right, mama" pani orkesteri oikein sydämensä halusta yhteiset jamit pystyyn.. ja Annelin katse jo ihmetteli, missäs minä mahdan tulla mukaan.. kunnes Mikko nyökkäsi ja kappale loppui veikeään "that´s all right, muoriiii..."
Annelin toinen setti alkoi tuolla ikivihreällä "Kuolleet lehdet" ja sai jatkoksi "Niin paljon kuuluu rakkauteen".. tuo on elokuvamusiikkia, muistaakseni elokuvasta "Päivien kimallus". Olen lukenut kirjan, vaan en katsonut itse elokuvaa.. Rakkaudestahan siinäkin on kyse. "Villivarsa", "La isla bonita", "Don´t cry for Loui", vahvaa soitantaa Annelin tukena, ja panin merkille, kun Mikko oli vaihtanut "lankku-kitaran koppaan" kitaran soinnista tuli jotenkin pehmeämpää - olen kirjoittanut "unelmoiva sointi" kitarassa.. Annelin "House of the rising sun" sai minut taas tekemään sivuhuomautuksia.. Anneli upeaa! .. taas Mikon kitara itkee ja Jarkon koskettimet alkavat lohduttaa.. Vahvasti soitettua .. ja kun Anneli jatkoi "Luotu lähtemään", jäin vain kuuntelulle ja herkistyin. Kynä jäi sillä hetkellä odottamaan. - Tämän herkistelyn jälkeen tuli "Dannyn ja Armin" duetto "Tahdon olla sulle hellä".. Kappale on ollut jo jonkin aikaa yksi illan odotetuimpia, ja hauskuttaa aina yhtä riemukkaasti, kun jännätään, millä Danny Armiansa taas hellii. Se on hienosti oivallettu kevennys iltaan. "Ihoissa on virtaa", "Great balls on fire"- ja päälle poikien iloittelua "..-la-la-la-la!"
Encoreita seurasi ..ja niin alkoivat sitten saappaat astua ja "kiivetä lakanoihin".. Ja kynä kertoo, että "nyt pojille on täysi vauhti päällä". Toinen encorekappale oli "Kolme cowboyta ratsastaa" - siihenkin olen vielä kirjannut, että nyt Mikon kitara kokee myötätuntoa kolmatta miestä kohtaan.. ". se ei oo oikea cowboy, joka naista ei voi saada mielestään....". Ja niin oli Annelin ja Recadoksen keikka ohitse tällä kertaa.
Tarja-Riitta, Martti ja Tapsukka kukittivat punaisilla ruusuilla orkesterin pojat meidän kaikkien paikalla olijoiden puolesta kiitokseksi kuluneen kauden upeista keikoista..
Kaunis kiitos näin omastakin puolestani - Recados on ruusunsa ansainnut. Jokainen keikka, jolla olen ollut mukana, on ollut varsinainen musiikkinautinto.. Olen oppinut heidän myötään myös kuuntelemaan eri soittimia, kuinka jokainen orkesterin jäsen kertoo oman soittimensa välityksellä, miten kokee kunkin laulun sanat, melodian, solistin tulkinnan ja kaiken sen yhdessä. Recadoksen olen kokenut myös soittavan yleisölleen ja välittävän näin tunteensa ja tunnelmansa meille kuuntelijoille.
Kaunis kiitos Annelille, joka on löytänyt näin upean kimaran ammattilaisia ympärilleen - ja vielä kaunis kiitos ihanille keikkakavereille.. Te tuotte näihin tapaamisiin sen läheisen yhteenkuuluvuuden tunteen, josta joka kerta nauttii yhä paljon.
Vielä toivotan kaikille Mattilan siskoksille orkestereineen, siskosten keikoilla kävijöille ja heidän musiikistaan nauttiville ystävilleni ja kavereilleni ja tuttavilleni oikein hyvää alkavaa vuotta 2014.. Jatkukoon yhteinen harrastuksemme myötätuulessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti