Eila Pienimäen joulukonsertti Annen Taidekahvilassa 16.12.2018.

Kun aikanaan näin facebookissa Annen Taidekahvilan laittaman ilmoituksen Eila Pienimäen konsertista siellä juuri joulun alla, päätin, että yrittäisin päästä sitä kuuntelemaan, jos suinkin mahdollista. Juttelin asiasta Karille, ja hän kilttinä ihmisenä sanoi yrittävänsä järjestää työvuoronsa niin, että pääsisi sinne kanssani. Olin iloinen ja helpottunut tiedosta. Pitempi matka-ajo ei enää onnistu huonon hämäränäön takia vaarantamatta itseä ja toisia tiellä liikkujia.
Asian piti olla kunnossa, kun nuorempi veljeni sairastui äkillisesti ja vakavasti. Samaan aikaan itselläni oli ennalta sovittuja tapaamisia. Veljeni sairaus todettin syöväksi. Elimme vielä siinä toivossa, että löytyisi parantava hoito, vaan sitten tuli tieto ..."mitään ei ole tehtävissä..." Sairaus eteni pelottavaa vauhtia. Varustauduin matkustamaan veljeäni tervehtimään, kun sain taas tiedon, että hän on niin huonossa kunnossa, ettei juuri tunnista enää perhettäänkään... korkeintaan sentään vaimonsa, ja että ehkä ei pitäisi tulla, vaan säilyttää se kaunis viimeinen muisto. Silloin ajattelin - olin saanut sovitut tapaamiset hoidettua - että kuuntelen Eila Pienimäen konsertin viikonloppuna ja lähden sitten joka tapauksessa Heinolaan, ja käyn veljeni luona.

Sunnuntaiaamu koitti, ja odotin Karia saapuvaksi. Tarkoituksemme oli lähteä ajoissa liikkeelle, että ehtisimme syödä matkalla lounaan. Silloin tuli tieto, että veljeni oli kuollut yöllä. Hämmennyin ja suru tulvahti mieleen. En ollut millään uskoa asiaa, mutta tottahan se tietenkin oli. Ajattelin, että pitäisikö minun perua lähtöni, mutta sisälläni jokin sanoi, että ei, että kaunis tuttu jouluinen musiikki olisi parasta lohtua surulliseen oloon. Myös mieheni oli sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä Karin mukana kuuntelemaan konsertti. Näin sitten teinkin, ja lopultakin se oli oikea ratkaisu.
Eila Pienimäen konsertti alkoi klo16. Hän aloitti sen tuolla kauniilla "Taivas sylissäni" kappaleella ja ja jatkoi "Arkihuolesi kaikki heitä". Konsertti jatkui tutuilla joululauluilla. "Sylvian joululaulu", "En etsi valtaa loistoa", "Jouluyö, juhlayö" jne. Aivan ihastunut olin hänen esittäessään "Ave Marian". Myös kuulimme hänen omia sanoituksiaan. Yhteislauluna lauloimme "Maa on niin kaunis" - Topeliuksen "Varpunen jouluaamuna" on aina koskettanut minun  sydäntäni. Konsertin lopuksi Eila lauloi vielä kerran "Taivas sylissäni". Hänellä oli oma säestäjä mukanaan. Eilan kanssa konserttiin olivat saapuneet myös hänen miehensä Jorma Kuukkala ja sisarensa. Yleisö oli ihastuksissaan ja kävi kättelemässä häntä ja kiittämässä musiikista. Eila itsekin näytti nauttineen konsertista ja yleisön reaktioista. Minäkin menin tervehtimään ja kiittämään häntä. Eila oli tavattoman ystävällinen ja herttainen ja jutteli kiireettömän tuntuisena kaikkien kanssa. Minä kysyin varovasti, josko hänellä olisi mitään muistikuvaa siitä, kuinka tapasimme Annen keikalla Viking Gracella vuonna 2014. Silloin juttelimme enemmänkin ja hän kertoi minulle, että laulamisen lisäksi hänellä oli rakkaana harrastuksena myös maalaaminen. Hän on pitänyt useita näyttelyitäkin. Nyt hän sanoi, että laulaminen on pitänyt viime ajat hänet niin kiireisenä, ettei maalausharrastukselle valitettavasti ole jäänyt aikaa. Vaihdoimme silloin muutaman viestinkin kirjeiden muodossa. Nytkin päätimme pitää viestiyhteyden voimassa.
Konsertin päätteeksi yleisölle tarjottiin vielä kakkukahvit/glögit.

Kari jo odotteli valmiina lähtöön. Olimme sopineet, että otamme Eevan kyytiin ja viemme hänet kotiin samalla kun itse lähdemme. Ihan siinä viime hetkellä meillä oli vielä pieni juttuhetki Annen kanssa, jolloin toivottelimme puolin ja toisin "hyvät joulut ja uudet vuodet". Eevan jätimme hänen kotipihaansa ja sitten alkoi meidän kotimatkamme. Mieli oli rauhallinen ja tyytyväinen herttaisen musiikki-illan jälkeen. "Pikkuveljen" poismeno kyllä kaihersi siellä jossain mielen taustalla, mutta terävämpi kärki suruun oli taittunut. Kiitos kauniin ja lempeän konsertin. Musiikilla on ihmeellinen voima. Se tyynnyttää ja rauhoittaa ja antaa voimaa jaksaa taas elämää eteenpäin.
Kaunis kiitos Eilalle ja hänen säestäjälleen ihanasta konsertista. Ja kiitos myös Karille, joka lähti matkaan kumppaniksi.

Itsenäisyyspäivän konsertti Annen taidekahvilassa 6.12.2018.

Olimme Kari ja minä jo ajoissa sopineet, että menisimme Karviaan kuuntelemaan Annen Itsenäisyyspäivän konsertin. Tieto siitä oli tullut Facebookin kautta.
Matkaan lähdimme hyvissä ajoin iltapäivällä. Meillä on ollut tapana matkan aikana pitää tauko Kiikoisten ABC:llä joka sattuu sopivasti olemaan noin puolivälissä. Näin teimme nytkin ja samalla nautimme erinomaisen maittavan jouluisen lounaan siellä. Erityismaininnan ansaitsee todella maukas porkkanalaatikko. Jälkiruokana oli kahvi ja joulutorttu.
Matka sujui leppoisasti rupatellen. Äkkiä silmiini osui tien laidassa erikoinen näky; siinä oli huurteinen koivu jonka latvuspuolessa istuskeli useampi tumma lintu. Erityistä huomiota kiinnitti pyrstöjen muoto - totesin ilahtuneena, että mitä ilmeisimmin siinä oli aterialla teeri-parvi kauniine lyyrypyrstöineen. Harvinainen näky näin vilkkaasti liikennöidyn tien varrellahan tällainen on. Vasta kun olimme ohittaneet linnut huomasin  ihmetellä asiaa Karillekin. Siinä sitten muistelimme, kuinka kerran automme editse tepasteli komea ukkometso ryhdikkäästi pyrstösulat levitettyinä. Se ei sentään ruvennut meille uhittelemaan.
Ateriatauon jälkeen jatkoimme matkaa. Pimeys lankesi maisemaan hyvin nopeasti. Karvian keskustassa ihailimme kauniita tienvarren jouluvaloja: myös talojen pihoille oli jo asetettu loistavia valoryhmiä.
Olimme melko lähellä kahvilaa, kun Karin tarkat silmät tavoittivat tien reunaa pitkin kävelevän tutun oloisen hahmon. Kävelijä osoittautui ystäväksemme Eevaksi, jonka poimimme kyytiin. Ilo kohtaamisesta oli lämmin ja aito. Yhdessä saavuimme perille. Kari jäi pihalle auttamaan autoliikenteen ohjauksessa, ja me Eevan kanssa menimme sisälle. Aina herttainen ja hymyilevä Katriina otti takkimme ja salin puolelta löytyivät meille molemmille istuimet. Vähitellen alkoi sali täyttyä kuulijoista. Väkeä saapui paikalle niin paljon, että osa hakeutui yläkertaan parvelle, josta näki ja kuuli mainiosti alakerran tapahtumat.

Väki saapui paikalle hyvissä ajoin, ja hiljeni kauniisti, kun Anne saapui ja konsertti alkoi. Tervetulotoivotuksen jälkeen Anne sanoi laulavansa ensimmäiseksi pari kaunista joululaulua ja sitten jatkavansa itsenäisyyteen sopivammilla lauluilla. Siispä alkuun kuulimme "Sylvian joululaulun" sekä toisena rytmikkään "Christmas song". Tapio Rautavaara on aikoinaan levyttänyt kappaleen "Neljän tuulen tiellä" Ja Vesa-Matti Loiri tämän Toivo Kärjen ja Reino Helismaan yhteistyössä tekemän "Kaksi ystävää" ..". kaksi on kulkijan ystävää, on vihreä metsä ja maa. Maaemo hellästi viihdyttää sen suojassa taivaltajaa. Metsästä vuoteen saa köyhäkin. Se sammalen pehmeä on, ja havina haavan on kulkurin peitteenä korvaamaton. Pettää ne eivät voi sua milloinkaan, luonto ei hyljeksi kulkijaa maan. Ihminen pettää vaan...". Sitten kuultiin "Evakon laulu". Siinä on aina yhtä koskettavat sanat - kyynel tulee väkisinkin silmään sitä kuunnellessa. Ja jatkettiin yhtä sydäntä koskettavalla laululla "Mun sydämeni tänne jää". Tämän jälkeen Anne muisteli, miten hän kerran eräällä parkkipaikalla oli jutellut jo edesmenneen Kari Tapion kanssa. Annelle oli tarjottu laulettavaksi laulua "Enkeleitä, onko heitä". He kuuntelivat demoa siinä. Anne oli epäröinyt ottaa tuota laulua levytettäväkseen, mutta Kari Tapio oli sanonut, että ilman muuta sinä otat sen, siitä tulee hitti. Niinkuin on sittemmin tullutkin. Ja nyt Anne lauloi "Enkeleitä, onko heitä". "Kun aika on" on yksi tulevalla levyllä kuultava kappale. Sen ovat tällä kertaa sovittaneet ihan häntä varten oman orkesterin nuoret muusikot Jari ja Pekka. Siinä olikin erikoisen kaunis sovitus. Uudella levyllä kuullaan myös balladi elokuvasta "Klaani".  "Uinu, uinu lapsi armainen" on Armas Järnefeltin kehtolaulu. Vielä saimme kuulla Annen laulavan iki-ihanan suomalaisten rakastaman joululaulun "En etsi valtaa loistoa". Tilaisuuden päätökseksi hän lauloi Finlandian, jota yleisö kuunteli seisomaan nousten. Vielä Anne siinä lopuksi sanoi, että hänellä on ilo kertoa uutisina, että yleisön rakastama Anssi Tikanmäki on luvannut tulla myös ensi kesänä pitämään konsertin täällä kahvilassa. Se olisi kuulema kuitenkin hiukan erilainen kuin ennen ja erilaisella kokoonpanolla.
Tikanmäki on erityisen ihastunut Annen kirjassa - "Värein ja sanoin maalaten" - olevaan runoon ja maalaukseen, joihin osa hänen musiikistaan sopii täydellisesti. Niinpä Anne päätti tämän herkän ja kauniin tilaisuuden lukemalla tämän oman runonsa kuulijoilleen:

"Tiedän että korvet ja kalliot äänemme kuulee.
Jopa ajatukset tuntee...
Ei lakkaakoski kuohumasta
 ja jos tarkkaan kuuntelet et voi olla huomaamatta.
Se antaa voimaa ja lohduttaa.
Suojaan kallion voit huolinesi nukahtaa.
Tämä luonto tuntee vain yhden nimen miljoonista.
Se on Suomi;
ja siihen emme lakkaa uskomasta."

Ennen kotiinlähtöä oli kuulijoille tarjolla kahvi/glögi ja joulutorttu. Samalla oli mukava seurustella tuttujen knssa ja vaihtaa kuulumisia. Kotimatkalla saatoimme vielä Eevan kotipihaan asti ja toivottelimme siinä "hyvät joulut" puolin ja toisin. Meidän kotimatkamme sujui tulomatkan tapaan leppoisasti rupatellen ja tienvieriä tarkaten. Pari peuraa näkyi matkalla, samoin pupuja ja kissoja. Puolen yön paikkeilla olin kotona ja Karille jäi vielä muutaman kilometrin ajo keskustaan. Oli jälleen kerran miellyttävä tapahtuma, josta jäi pitkäksi aikaa hyvä mieli. Lämmin kiitos Annelle ja orkesterille kauniista musiikista. Samoin kiitos kahvilan väelle maistuvista leivonnaisista. Myös ystävälleni ja keikkakaverilleni Karille lämmin kiitos jälleen kerran, kun hait minut mukaasi.

Anneli Mattila & Recados Raatalan humpparallissa 11.7.2018.

Olipa hauska ilta eilen! Tavallaan lähtö tuli hiukan yllätyksenä lyhyellä varoitusajalla hidasta itseäni ajatellen. Kivaa oli kuitenkin, kun miehiset ystäväni Kari ja Jarno kävivät poimimassa minut mukaansa.
Muutama päivä sitten sain Sari Martikaiselta kuulla tällaisesta tapahtumasta ja rupesin ottamaan asiasta selvää. Tällä tapahtumalla onkin jo vanhat perinteet. Tänä kesänä se pidetään 11. kerran 11-13.7.2018 Kauppilan ladossa. Kolme tanssiorkesteria soittaa siellä joka ilta ja nyt olivat vuorossa KAIHO, JANIINA&PUTKIRADIO sekä ANNELI MATTILA&RECADOS.
Vaikka Karilla olisi edessään työilta seuraavana päivänä 12.7, päätimme kuitenkin lähteä varsinkin, kun Jarno lupautui autonsa kanssa toimimaan kuskina. Tapahtumapaikalle Kuusjoella tuntui kuitenkin olevan odotettua pitempi matka läpi metsätaipaleen, vaan löytyihän se lopulta kuitenkin. Paikalle oli laitettu hyvät opasteet.

Olipa kiva todeta, että paikalle oli saapunut monta tuttua faniystävää... Sari ja Juha Martikainen, Takalat Kale, Liisa, Jarno ja Eve, Tapsukka, Martti ja Tarja-Riitta Koskinen ja Juha Puhrila, joka oli kuvaamassa tapahtumaa ja tietysti me kolme Kari Viirret, Jarno Rosvall ja "minä itte".
Kun lähdin seuraamaan esityksiä, oli lavalla esiintymässä Kaiho-orkesteri, vaan pian heidän tilalleen tulivat Janiina (Lehtonen) ja yhtyeensä Putkiradio. Innokkaita tanssijoita riitti lattialla väliin tungokseen asti. Myös ulkolava oli käytössä.

Anneli ja Recados aloittivat ensimmäisen yhteisen settinsä klo21:45 illan kahdesta setistään. Niiden aikana kuultiin monet tutut pidetyt kappaleet mm."Ne na na na", "Mustat silmät", "Suojaan", "Liian pitkä matka kotiin" jne. Myös pari rokkibiisiä Anneli päästeli ilmoille ja tanssijoiden jalat saivat kyytiä. Kun humppa-tapahtumasta oli kysymys, niin toki hän lauloi pari humppaakin "Kaksi kolpakkoa" ja "Autotyttö", jonka lopussa orkesterin laulama kommentti sai minut ääneen nauramaan... he nimittäin lupasivat .."aja päälle vaan.."

Jo ennen Annelin  esiintymistä pääsin tapaamaan häntä esiintyjien taukotuvalle. Siellä tapasin myös Tapsukan, Martin ja Tarja-Riitan. Valokuviakin otettiin. Siinä myös katselimme, miten kuumailmapalloa laitettiin lähtökuntoon ja miten se sitten lähti matkaan muutama matkustaja mukanaan.
Hauska juttu illalla oli myös rallin pikataival "humppaspurtti". Sen aikana tanssijat saivat kokeilla humppakuntoaan. Kaksi orkesteria peräkkäin soitti putkeen humppamusiikkia 25-30-35 minuuttia. Janiina orkestereineen aloitti ja Kaiho jatkoi. Ohjelman juontajat jakoivat tanssijoille arpalippuja ja spurtin loputtua arvottiin sitten yhdelle tanssiparille Raatalan humpparalli 2018 T-paidat. Oli oikein hauskaa, kun Juha P vei minut humppaamaan, vaikka siinä välillä joutuikin ajoittain valvomaan kameraansa. Olimme kuitenkin mukana heti alussa ja sitten lopussa, joten meilläkin oli arpanumero "sininen 50". Emme kuitenkaan voittaneet.

Siinä illan kestäessä oli välillä käytävä myös haukkaamassa välipalaa. Ostimme komean lihapiirakan, jossa oli sisällä kaksi nakkia ja paljon muuta lisuketta. Oli totisesti maistuva paketti! Juotavaksi riitti itselleni vesi.

Kun Anneli ja Recados olivat lopettaneet illan toisen settinsä, jatkoi Kaiho vielä hetkisen. Anneli vaihtoi muutaman sanasen vielä faniensa kanssa ja valokuviakin otettiin.
Kun Kaiho soitti viimeiset valssit, vei hauskan näköinen ja oloinen nainen Karin vielä lattialle valssaamaan. Sitten suuntasimme hänen kanssaan autolle, jossa Jarno jo odotteli.
Ilta oli hauska viettää ystävien seurassa musiikkia kuunnellen ja yhdessä viihtyen.
Kaunis kiitos musiikista kaikille yhtyeille ja solisteille ja erityisesti Annelille ja Recadokselle, jotka meidät paikalle olivat "houkutelleet". Kiitos myös kivoille faniystäville mukavasta seurasta.

Heinolassa 8-9.5.2018 - matka jälleen lapsuuden maisemiin.

Kun ihmiselle alkaa tulla ikää niin paljon, että ollaan jo niillä vaihein, kun odotettu ja arvioitu elinkaari alkaa laskea, tulee väkisinkin ajatuksiin muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Sitä kummasti rupeaa miettimään, miten mukavaa olisikaan vielä kertaalleen käydä katsomassa niitä seutuja, joissa aikoinaan vietti lapsuuden huolettomat ja iloiset päivät, nähdä vielä ne tanhuat, joilla rakenteli leikkejä ja telmi kavereiden knssa. Se on kai aika monelle tuttukin asia. Joillekin tuo on hyvinkin toteutettavissa - ei kuitenkaan kaikille.
Toukokuun alkupuolella 2018 - tarkemmin sanoen 8-9 pnä toukokuuta toteutin vuotuisen matkani syntymäkaupunkiini Heinolaan. Siellä olen viettänyt myös lapsuuteni ja käynyt kouluni. Tällä kertaa viivyin matkalla ainoastaan kaksi päivää. Aikatauluni riitti vain näihin pariin päivään, mutta silti ehdin tehdä, käydä ja tavata tärkeinnät paikat, asiat ja ihmiset. Vaan itsepähän olen aikatauluni laatinut.
Hyvillä mielin läksin tiistai-aamuna (8.5.) matkaan. Ajoin Vistan kautta ja poikkesin siellä puutarhamyymälään, josta ostin mukaani sievät krysanteeni- ja ruusuruukut kukkineen. Tarkoitukseni oli viedä ne rakkaiden "poisnukkuneiden" haudoille ja käydä näin heitä muistamassa.

Ensimmäinen pysähdys oli Lammilla, jossa jätin kukkatervehdykseni vuonna 2001 kuolleen sisareni Ullan haudalle. Mukaani sieltä otin kuitenkin soman pikkuisen enkelipatsaan, jonka toisen siiven olivat talven pakkaset murtaneet. Ajattelin, että sen ehkä saisi korjattua. Sen jälkeen palauttaisin sen haudalle takaisin.
Lammilta jatkoin matkaani Lahteen. Koen aina turvallisemmaksi matkoilla käyttää tuttuja reittejä kulkiessani, niin nytkin käännyin kaupungin keskustaan. todetakseni hetken kuluttua, että siellä oli meneillään tienparannustyö. Hyvin siitä ohi selvisin - tosin jouduin kaistaa vaihtamaan kertaalleen.
Toinen tietyö tuli vastaani heti Heinolaan päästyäni. Heinolan maantiesilta oli korjauksen alla. Siinä oli valo-ohjaus liikenteelle, ja jouduinkin odottelemaan hyvän tovin ajovuoroani sillan ylitse.

Heti saatuani autoni parkkiin vanhan keskuskansakoulun alueella olevalle ns.Jyränkölän parkkipaikalle kirkkoa vastapäätä, soitin veljelleni Einolle ja kerroin perille saapumisestani. Hän oli jo aikaisemmin luvannut minulle yösijan luonaan, ja luvannut myös viettää kanssani nämä päivät. Hän tuli vastaan ja yhdessä kannoimme matkatavarani hänen asuntoonsa. Olin jo viime vuonna maalannut hänelle 85-vuotislahjaksi taulun Heinolan kuulusta Harjupaviljongista. Nyt hän sen vihdoin sai. Sain vaikutelman, että hän piti siitä.

Ensi kuulumiset vaihdettuamme päätimme lähteä syömään lounaan. Paikaksi valitsimme Kotipadan, jossa oli vielä lounas-aika meneillään.
Olimme liikkeellä Einon omalla autolla. Otimme siihen mukanani tuomani kukat, sillä ajatus oli aterioinnin jälkeen lähteä käymään hautausmailla ja viedä kukkatervehdykseni perille. Ensin kävimme kaupungin hautausmaalla, jonne meidän Ida-äitimme ja isäpuolemme Olavi oli haudattu. Siellä viivyimme tovin. Äidille jäi kaunis ruusu, sillä olihan 13.5. tulossa Äitienpäivä. Kaupungin hautausmaalta ajoimme maaseurakunnan hautausmaalle, jossa nukkuu minun biologinen isäni Jaakko. Einokin muistelee Jaakko-isää lämmöllä ja on toistuvasti kertonut, miten mukava ja "hyvä hänelle" tämä oli ollut. He olivat yhdessä tehneet kaikenlaista mukavaa - käyneet kalassakin. Veimme kukkasen Jaakon haudalle ja sinne kävellessämme näytin Einolle myös Jaakko-isän äidin Edla Paljakan ja hänen viimeisimmän aviomiehensä haudan. Sinne en valitettavasti ollut muistanut kukkaa varata tällä kertaa. Tämä hauta olikin yllätyksekseni Einolle uusi tieto. Einon vaimo Irma lepää myös tällä samalla hautausmaalla, ja häntä kävimme myös tervehtimässä. Jonkin aikaa muistelimme ja juttelimme näistä poisnukkuneista läheisistämme. Sitten siirryimme kappelin läheisyyteen parkkeeratun automme luo. Siinä tulin kertoneeksi, että "huomenna 9.5 olisi taas Aili-serkkumme 92-vuotissyntymäpäivä" ja että olin aikeissa mennä häntä silloin tapaamaan ja onnittelemaan. Eino oli kuitenkin sitä mieltä, että olisi järkevää soittaa ja varmistaa, että Aili olisi huomenna kotonaan kaupungissa, koska hän saattaisi olla viettämässä juhliaan myös maalla tyttärensä luona. Siispä päätin, että soitankin hänelle heti, minkä teinkin. Aili ilahtui kun kuuli ääneni, ja sitten hänelle valkeni ".. siis missä sinä nyt olet? Kun kerroin, että olen Einon kanssa liikkeellä, ja aikeissa tulla häntä "huomenna tervehtimään.." hän innostui kovasti ja sanoi."..ei kun tulkaa nyt - nyt heti!". Niipä sitten lähdimme siitä tervehtimään serkkuamme ja onnittelemaan häntä, kun onnittelukukkanenkin oli sopivasti mukana.

Aili-serkulla oli siellä vieras, joka oli juuri lähdössä tullessamme. Minä en häntä tuntenut, mutta Eino ilmeisesti tunsi. Istuimme hyvän tovin kahvikupposen ääressä ja nautimme syntymäpäiväkakkua muistellen samalla entisiä juttuja. Hauskaa meillä oli ja iloista rupatusta. Siinä vielä ennen kuin me lähdimme pois, Aili sai vielä yhden vieraan - nimittäin "Höyhtösen Hilkan". En valitettavasti enää muista, mikä on Hilkan oikea sukunimi, koska aina vaan on puhuttu hänestäkin talon nimellä. Kiva oli tavata hänetkin. Ikä oli uurtanut hänenkin kasvonsa ja tehnyt keholle omat muutoksensa, mutta silti oikein hyvin tunsin hänet vielä ja hän minut.
Iltaa sitten istuimme Einon kanssa jutustellen ja iltakahville ja seurustelemaan yläkerrasta kutsuimme Einon lenkkikaverin Raili-rouvan ja söpön kiinanpalatsikoira Sissin. Tuntui tosi hauskalta, kun Sissi vallan riemastui, kun se mitä ilmeisimmin tunsi ja muisti minut viime keväältä. Sen riemua oli kiva katsella. Se jopa nuolaisi minua käteen.
Raili oli leiponut maistuvan mustikkapiirakan, jota nautimme kahvin kanssa. Iltaa istuimme yhdessä pitkään jutellen ja seuraten toisella silmällä jääkiekkopeliä TV:stä.

Seuraavana päivänä aamupalalla suunnittelimme sen päivän ohjelmaa. Ajatuksena oli, että suuntaisimme maalle Einon ja minun lapsuuden maisemiin Mäyrään ja jos mahdollista niin poikkeaisimme myös Haaparannassa, jonka tanhuvilla minä lapsena kesät juoksentelin. Tämäkin päivä oli kaunis ja aurinkonen.
Matkalla Mäyrään Eino jutusteli muistojaan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Mäyrässä. Siellä hänen kasvatuksestaan lähinnä vastasi Maria-mummo - viisas ja oikeudenmukainen vanhankansan nainen ja kauttaaltaan kiltti ihminen. Eikka jutusteli asioista, joista kuulin ensimmäisiä kertoja, koulumuistojaan ja millaista oli olla Mäyrässä nuorena miehenä ennen sotaväkeen lähtöä. Mukava niitä tarinoita oli kuunnella.
Mäyrässä koimme iloisen yllätyksen. Siellä olivat kevättöissä serkkumme Mauno ja Mervi sekä Mervin aviomies Jorma. Saimme ilahtuneen vastaanoton, ja Mervi, joka oli siistimässä kukkapnkkiä sanoikin heti, että nyt hän menee laittamaan heti kahvia. Mauno, Eino ja minä jäimme pihamaalle, ja miehet alkoivat muistella kaikenlaista "ennen ollutta". Hyvin pian joukkoomme liittyi myös Mervin aviomies Jorma.
Tarinatuokio jatkui sitten sisätiloissa, kun Mervi kutsui kahville. Kätevänä emäntänä hän oli pyöräyttänyt maistuvan pannukakun nautittavaksi omatekoisen omenahillon kanssa.  Vielä kun olimme jo poistumassa ja istuimme autossa, tuli Mauno ehdottamaan Einolle, että tämä tulisi joku päivä hänen kanssaan kalaan. Ja Eino lupasi.
Mäyrästä sitten ajelimme hiljakseen Sonnasen järven rantojen kautta kulkevaa tietä - ns.vanhaa tietä. Kun tulimme Pihlajamäkeen, ohi Höyhtösen talon, ja olimme juuri ohittaneet myös entisen Jussi Piiran talon, käänsi Eino auton nokan tielle, joka johti Haaparantaan. "Kyllä me sentään poikkeamme Haaparannassakin...". ja niin minä aloin jännittyneenä katsella, miten paljon maisema olisi muuttunut niiden vuosikymmenien aikana, kun en ollut siellä käynyt.
Olin melkoisen jännittynyt, kun odotin ensimmäistä näkymää kohdalta, missä tie alkaa laskea rinnettä talolle. Muuttunuthan se näkymä oli. Sitä osasin toki odottaakin. Avara yli peltojen ulottuva maisema oli poissa ja entiset pellot oikealla kädellä kasvoivat metsää. Koko näkynä kohti Vanhaa rantaa oli kätkeytynyt puuverhon taakse. Talo oli entisellä paikallaan - samoin ulkorakennukset, tosin aika pahasti rapistuneina. Ja talon alapuolella ihan Korpijärven rannassa oli rakennettuna mökki.
Pihassa huomasimme auton, ja Eino sanoi, että joku on kotona, että mennään vaan sisällä käymään. Iloksemme paikalla oli serkkuni Aimon vaimo Sirpa. Hän tunsi Einon, ja hetken päästä muisti jo minutkin. Hän oli siivouspuuhissa, mutta jätti työn kesken ja alkoi puuhata kahvia, vaikka sanoimme tulevamme Mäyrästä, jossa olimme juuri kahvit nauttineet. Sillä aikaa kun Eino ja Sirpa jutustelivat ja kahvi oli valmistumassa pyysin lupaa saada hiukan kierrellä pihapiirissä. Niipä sitten lähdin katselemaan. Kävelin alas rantaa kohden riihen nurkalle. Siellä tuli eteen sellaista risukkoa, etten arvannut edetä pitemmälle- en myöskään arvannut mennä rannalle rakennetun mökin pihaan, vaikka siinä olisin päässyt aivan rantaan. Kuljin ja katselin - muistelin miten olin Lasse-sedän ja Aimon kanssa ollut riihellä puimassa monta kertaa, miten olin ollut etsimässä puimalan ladon alta kananpesiä, ja välillä löytänytkin, miten olin vanhan talaan luota lähtenyt Lasse-sedän kanssa veneellä laskemaan tai nostamaan verkkoja. Ja joskus ollut mukana löpisemässä, kun setä oli puikkarin kanssa asetellut kalaverkkoja talaan seinälle kuivumaan. Siinä talaan luona oli myös lampaille aidattu alue. Niitä kävin joskus syöttämässä leipäpaloilla ja viemässä kiven päälle suolaa. Sitten hiljakseen palasin takaisin talolle.

Kahvituokio Sirpan kanssa oli oikein rattoisa, ja hyvillä mielin sieltä jatkoimme matkaa eteenpäin. Ajatus oli kyllä ollut, että olisimme piipahtaneet myös tervehtimässä serkkuamme Sakaria Huvimäessä, mutta nyt ei aikataulu oikein antanut myöten. Olin sopinut vielä pistäytyväni Juha-veljeni ja hänen vaimonsa Riitan luona ennen kuin lähtisin ajamaan kotiin. Niinpä ajoimmekin suoraan takaisin Heinolaan ja Einon asunnolle. Sieltä sitten kokosin tavarani ja haettuani autoni parkkipaikalta kävin tankkaamassa sen ja suuntasin sillan yli yrittävien autojen jatkoksi. Aikanani pääsin yli ja sieltä pienen mutkan kautta myös Juhan ja Riitan talolle Jyränköön.
Olikin todella mukavaa tavata heidät. Meillä oli rattoisa rupattelutuokio. Kello lähenteli ilta seitsemää, kun vihdoin suuntasin kotimatkalle. Mieli oli hyvä ja tunsin oloni virkeäksi, joten ajoin - ei ehkä oikein viisas ratkaisu - suoraa päätä kotiin Paimioon. Kotona olikin taas oikein mukava muistella, mitä kaikkea oli nähty ja mitä tapahtunut. Kiitos ihanille veljilleni ja serkuilleni mukavista muistoista tältäkin reissulta "menneeseen".

Risteilyllä Baltic Princessillä 24-25.4.2018

Olin jutellut ystävälleni Aulille muutama aika sitten, että mieleni tekisi pyörähtää laivalla taas joku kerta, ja että mahtaisiko hän välittää lähteä kaverikseni. Auli tuumi, että se olisi kyllä mukavaa, mutta risteilyn pitäisi tapahtua hänen vapaillaan. Niinpä pyysin häntä kertomaan, koska niitä vapaita sitten olisi. Sainkin listan, ja sen mukaisesti sitten varasin meille risteilyn. Auli oli toivonut, että koska oli risteillyt viimeksi Viking Gracella, niin nyt menisimme Siljalle. Siispä varasin matkan Baltic Princessille.
Etukäteen keksin vasta melkein viime hetkillä kurkistaa, kuka mahtaisi olla tähtiesiintyjänä silloin  laivalla. Ilokseni totesin, että siellä esiintyisi Heikki Koskelo Taivaankaari yhtyeensä kanssa. Toisena orkesterina olisi The London Soul Section.
Tiistai-iltana 24.4. mieheni Rauno vei meidät satamaan. Nappasimme Aulin matkalla mukaan, siten hänen ei tarvinnut pyytää ketään muuta kuskiksi. Rauno lupasi myös hakea meidät kotiin risteilyn päätyttyä euraavana päivänä.
Laiva lähti Turun satamasta klo20:15. Olimme saaneet kivasti A-hytin, eli ikkunallisen hytin. Olin käyttänyt siihen kertyneitä bonus-pisteitäni, joten hytin rahallinen korvaus jäi kohtuulliseksi.
Hytissä tutustuimme risteilyohjelmaan. Sen mukaan tiedossa olisi tähtiartistin esiintymisen lisäksi myös karaokea ja pianisti Stenlyn esityksiä.

Heikki Koskelo orkestereineen ilman muuta kiinnosti meitä, ja häntä menimme  sitten kuuntelemaan Starlight Palaceen klo22. Mielenkiinnosta listasin hänen esittämänsä kappaleet noin suurinpiirtein. Hän aloitti kauniilla "Valkoiset ruusut" kappaleella. Sitten jatkettiin "On muisto vain", "Muista minua siellä missä nyt oot...". Tämän jälkeen tuli tangoja. Tottakai kun kyseessä oli yksi aiemmista "tangoprinsseistä". Foxejakin kuultiin mm. "Eeva" ja "Sade". Valsseja parit kappaleet.  "Taivas ja kuu todistaa saa, rakastan rakastan sinua vaan.." Sitten kuultiin tuo "Kaiken kauniinkin rinnalla". Parit humpat ja "Lähden seikkailuun". Kari Tapion tunnetuksi tekemä "Sielu, sydän ja kyyneleet" herkisti mielen. Sen kaverina kuultiin "En kasvojas muista". Tämän jälkeen olikin sitten varttitunnin tauko.
Toisen settinsä aluksi Heikki Koskelo lauloi "Rakkaus ei mittaa aikaa" - eikä mitään muutakaan... "Me rakastamme vain toisiamme". Siinä oli todella komea kitarasoolo, jonka esitti Jukkis Rissanen (toivottavasti otin nimen oikein) - Muutenkin kuuntelin hänen kitaraansa mielihyvällä. Lattareita kuultiin.. "Rakastan sua vieläkin, vaikka luotain pois kävelet.."."Aarteen etsijä"... Tässä Heikki kertoi, että salissa on syntymäpäiväsankari, lauletaan hänelle yhdessä onnittelulaulu.. ja niin lauloimme ".paljon onnea vaan Lasse, paljon onnea vaan.. " Päiväsankari otti laulun vastaan seisomaan nousten ja kiittäen. Sitten jatkettiin settiä. Joku oli käynyt pyytämässä hidasta valssia, ja nyt ne sitten tulivat "Vuoksesi sun" ja "Sua mä kaipaan". Nyt siirryttiin reippaampiin säveliin. "Tahdon olla sun kanssasi" oli sovitettu kunnon menotyyliin ja yksi pari lattialla innostui twistaamaan oikein vanhan ajan malliin. Sitä oli tosi hauska katsella. Tähän Heikki lopetti esiintymisesnsä, mutta kovin hänestä tykättiin ja yleisö kutsui hänet takaisin lavalle innokkain kättentaputuksin. Encoreina hän vielä lauloi "Se hänelle nyt kertokaa" ja "Ei rakkaus yötä pelkää".

Olipa kiva kuunnella tätä musiikkia ja hyvällä mielellä ajattelimme mennä vielä yöpalalle, vaan kuinkas sitten kävikään....
Tulimme pianobaariin, ja siellä oli meneillään musiikkihetki pianisti Stenlyn esityksiä. Jäimme kuuntelemaan ja nauttimaan sekä musiikista että pianistin esiintymisestä. Enpä ole ennen nähnyt, että pianisti sormien lisäksi napauttaa kosketinta kengänkärjellä, kun sormet eivät enää riittäneet viime sointuun. Kivoja kappaleita hän soitti mm. "Besame muchon". Jokaiseen kappaleeseen hän lisäsi ihan onnistuneen improvisaatio-osan. Ohjelman mukaan alkoi esitys olla jo lopuillaan, ja jatkoimme yöpalalle. Kiitin pianistia pikku-tipillä ja jatkoimme Aulin kanssa eteenpäin.
Seuraavana päivänä olisi jälleen edessä leppoisaa ohjelmaa.
Siis keskiviikkona klo11 oli Starlight Palacessa Club 55:ssä tohtori Kiminkisen ohjelmaa. Sitä piti ehdottomasti mennä kuuntelemaan.

Se olikin mielenkiintoinen heti alusta asti. Tohtori puhui lääkkeistä. Hän puhui kolesterolilääkkeistä - statiineistakin, verenohennuslääkkeistä, lihavuuslääkkeistä, kipulääkkeistä - mainiten kiputohtori Eija Kalson nimeltä, joka oli hänen opiskelutoverinsa aikoinaan. Opioideista puhuttiin. Siellä oli minulle tuttuja lääkkeitä, useimpia olin aikoinaan työelämässä ollessani käsitellyt ja potilaille annostellut. Se puolitoistatuntinen oli kyllä ihan täyttä asiaa. Mielenkiinnolla kuuntelin.Tohtori Kiminkiseltä on tulossa uusi kirja. Ehkä vielä tutustun hänen kirjalliseen puoleensakin.
Taxfree-asioinnit tehtiin ja sen päälle syötiin ja otettiin pienet torkut. Käytiinpä kuuntelemassa karaokeakin. Joskus siellä on oiekin hyviä laulajia, vaan joskus.... no niin no.. Ei siitä sen enempää kuitenkaan.

Heikki Koskelo ja Taivaankaari- yhtye olivat sitten jo esiintymisvuorossa Starlight Palacessa klo17:30, ja heitä menimme kuuntelemaan - nyt ylös "piippuhyllylle". Tällä kertaa Heikki aloitti laulamalla Jari Sillanpään tutuksi tekemän "Satulinnan". "Muisto vain jää", "Tähtitaivas tietä näyttää", "Eksyneet enkelit" ja sitten aivan upea tulkinta tangosta "Hurmio". "Suurempaa", "Viimeinkin", "Kaiken kauniin rinnalla", "Rakkaus ei mittaa aikaa.." ja lopuksi rokkisovituksena "Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa... rastas ja koskelo täälläkin soi.". Jälleen yleisö pyysi Heikin takaisin lavalle ja hän lauloi encorena "Kertokaa se hänelle". Jopa oli kiva kuunnella Heikki Koskeloa ja hänen Taivaankaari orkesteriaan. Ja siinäkin orkesterissa oli aivan loistava soolokitaristi.
Näin olimme jo melkein risteilymme lopussa. Hyvillä mielin pakkasimme hytissä vielä loput tavarat laukkuihimme ja jäimme odottaman laivan saapumista satamaan.
Kiitos Aulille mukavasta ristelyseurasta, Heikki Koskelolle&Taivaankaari-orkesterille upeasta musiikista, pianisti Stenlylle erilaisesta musiikkihetkestä pianobaarissa ja Baltic Princessin erinomaiselle ja ystävälliselle henkilökunnalle. Näkemiin seuraavaan kertaan. 

Anne Mattila ja hänen yhtyeensä Deja- vu Viking Gracella 13-14.3.2018.

Olipa jälleen kerran iloinen ja virkistävä laivaristeily Viking Gracella tutussa mukavassa seurassa. Matkaan pääsin Karin mukana kuten usein ennenkin. Tiedossa oli myös, että Takalan perhe Toijalasta oli varannut reissun samalle päivämäärälle.

Jo Turun satamassa Vikingin terminaalissa löysimme muitakin tuttuja kasvoja. Takalan perheen lisäksi Juha Puhtila oli tullut paikalle, samoin Jarmo Lindholm ja Taisto Koskela. Siellä kuulimme myös, että Annen keikalle olivat Karviasta saapuneet hänen siskonsa Anneli ja veljensä Arttu sekä äitinsä Tarja ja Päivi Vaittinen. Myös Salmenit Ritva ja Veijo olivat lähteneet matkaan. 

Hyttimme löytyi kannelta 8. Ja siellä asetuimme "taloksi". 

Näiden laivamatkojemme myötä on vähitellen tullut tapoja, joita tulee noudatettua reissusta toiseen. Nytkin suuntasimme kulkumme ensin laivan Cafeteriaan, jossa nautimme iltapalan - minä tapani mukaan herkuttelin katkarapuleivällä ja appelssiinituoremehulla. Sieltä suunta oli sitten taxfree-myymälään, jossa teimme tutut pikaostokset. Huomenissa olisi vuorossa varsinainen myymäläkierros, jolloin hankittaisiin kotiin vietävät tuliaiset.

Risteilyohjelmassa luki, että Club Voguessa aloittaisi Deja vu esiintymisensä klo22:30. Siispä sinne olisi seuraavaksi suunta.

Lavalle nousivat soittimiensa ääreen Jari Tuominen, Jarkko Lahti, Kari Tenkula ja Pekka Tenkula - tutut kivat ja taitavat muusikot. Tänä ensimmäisenä iltana en laittanut ylös heidän esittämiään kappaleita, vaan vain nautiskellen kuuntelin. 

Ennen Annen tuloa lavalle kävin tervehtimässä Tarjaa, Päiviä ja Salmenin pariskuntaa. Myös Annelia ja Artttua jututin hetken aikaa. Kumpaakin oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Annelin keikalla olinkin ollut jo tammikuussa tänä vuonna.

Tauon jälkeen orkesteri palasi lavalle tuoden Annen mukanaan. Hän aloitti tutulla "Asfalttiviidakko"kappaleella. Se taitaakin olla niitä kappaleita, joita hän esittää lähes joka keikalla. "Anna vielä yksi elämä" jatkoi settiä. "Arjen supermies" on toistaiseksi Annen viimeisin sinkku. Se kertoo kaverista, joka yrittää olla "minä kyllä osaan itse"-mies, mutta tahtoo toistuvasti epäonnistua yrityksissään. Vaan kunniaksi hänelle - on hän ainakin kova yrittämään. Sitten ihana Juha pokkasi minut tanssimaan kanssaan, ja niin pyörähtelimme lattialla "Yksi ohikulkijoista" ja "Lennetään" kappaleiden tahdittamina. Seuraavana oli "Pidä siitä kii, että sul on ystäviä". Siinä laulussa on sanoma, joka panee ajattelemaan. Ystävät ovat jokaiselle tärkeä asia, heidän seurassaan on rauhallista ja levollista olla. Voisi olla aika ankeaa, jos joku päivä huomaisi, että ympäriltä olisivat läheiset ihmiset poistuneet. Voisi tuntua hyvin yksinäiseltä olo.

Sitten Anne jatkoi "Taivaankartta" kappaleella. Se on yksi niistä lauluista, joista erityisesti pidän. "Mistä tunnet ihmisen" - olen kuullut niitä liikkuu.... Niinpä! Kaikenlaisia ihmisiä tapaamme elämämme varrella. Jotkut ohitamme tuosta noin, koska heillä ei ole mitään mikä kiinnittäisi huomiomme tai heillä ei ole meille mitään annettavaa tai meillä heille. Suurin osa ihmisistä taitaa mennä ohi sillä lailla. Vaan niinhän elämän tuleekin sujua. Sieltä kyllä valikoituvat ne "kultajyvät" mukaan. Vaan jopa pantiin vipinää jalkoihin, kun Anne otti vauhtia Abban tahdissa - "Mamma mia" saa aina yleisön riemastumaan. Iloisia jammaajia ilmestyi tanssilattialle. "Angel ´s crying" jatkettiin. Ja setin lopuksi Anne vielä esitti suositun hittinsä "Perutaan häät". Anne oli poistumassa tämän jälkeen, mutta kätten jatkuva pauke kutsui hänet takaisin ja kuulimme vielä encorena uudelleen "Arjen supermies" - ja Anne alkoi nauraa ja jutustella, että enpäs vielä lopetakaan, kun olen keikkailun taas aloittanut, niin laulan lisää... ja saimme vielä kuulla "Niin ihania valhees on". Vaan sitten hän vielä kiitteli illasta ja poistui lavalta.

Tauon jälkeen lavalle asteli seuraava esiintyjä "Trip Collective". Siinä oli hyviä muusikoita. Jopa saksofoni oli soittimena yhdellä muusikolla.
Muistelen, että tätä orkesteria olisin kuunnellut joskus aikaisemminkin. Erinomaisia esiintyjiä he ovatkin ja tosi mukavaa musiikkia saimmekin taas nautittavaksemme. He aloittivat hauskasti Toto Cotunion tunnetuksi tekemällä kappaleella "Sono italiano". Sen on  edesmennyt Kari Tapio laulanut suomeksi kääntäen nimen "Olen suomalainen". Seuraavaksi sieltä tunnistin "Tyhjät huoneet"-kappaleen sävelen, samoin "Wake me up, before you go go..." jne setti jatkui. Viihdyimme ja viivyimme toisenkin setin ajan kuuntelemassa tätä mainiota orkesteria. Laiva oli alkanut keinua aika tavalla, kun sanoimme hyvää yötä Juhalle ja Takalan perheelle ja suuntasimme nukkumaan.
Seuraavana aamuna heräilimme noin puoli yhdeksän aikoihin. Aamupuurolle menimme Cafeteriaan ja sieltä sitten taxfreehen tekemään ne ostokset, mitkä oli tarkoitus viedä kotiin. Menimme sitten kuuntelemaan Jake Niska Bandin esityksiä Retro Barin puolelle. Siinä istuessamme saimme seuraamme Tarjan ja Päivin, jotka tulivat aamukahville. Olikin oikein kiva rupatteluhetki. Meillä Karin kanssa oli kuitenkin varattuna ruokailu Buffetissa klo12, joten suuntasimme sinne. Siellä olimme iloksemme saaneet paikat samaan pöytään Takalan perheen kanssa. Niinpä ruokailu sujui miellyttävissä merkeissä. Etenkin kalapöytä oli nyt erittäin monipuolinen ja nautittava.
Ruokailun jälkeen olikin mukavaa heittäytyä hetkeksi sulattelemaan juuri syötyä ateriaa. Hytissä jäimme seuraamaan ja nauramaan sekä myös taivastelemaan "Hauskoja kotivideoita"TV:stä. Eivät ne mielestäni kaikki olleet hauskoja, Aika kamalan näköisiä keikauksia siellä sattui, ja varmasti mustelmia ja ruhjeitakin tuli jonkin verran. Oli meno sen näköistä siellä ruudulla.
Vaan sitten jo oli aika suunnata taas askeleet Club Vogueen. Trip Collective aloitti siellä esiintymisensä klo15:30. Heitä menimme kuuntelemaan. Siellä olikin vauhti päällä.. Orkesteri soitti useamman kappaleen reipasta twistiä ja rockia ja sai kansan lattialle twistaamaan ja rockaamaan. Jotkut naishenkilöt yleisöstä hiukan nauttineina oikein riehaantuivat esittämään kaikenlaisia kuvioita ja osaamistaan askeleissa. Hauskahan sitä oli katsoa. Sitten jo orkesteri rauhoitteli tunnelmaa esittämällä "What a wonderful World". Ja jatkoi Elviksen "I can´t help falling in love with you" - sitten taas repäistiin irti näistä herkistä tunnelmista ja pantiin jalat liikkumaan.. "Get on baby, get ooooon..".

Se oli riemastuttavaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Pakko myöntää, että huvittavia näkyjäkään ei lattian tapahtumista puuttunut. Väkisinkin veti suun hymyyn. Vaan hauskaahan se oli!
Anne ja Deja vu olivat sitten vuorossa. He aloittvat hempeällä "Tyynyyn jäljet jää"-kappaleella. "Enkeleitä, onko heitä" jatkettiin. Sitten Anne esitti "Elämän peli" kappaleensa, jonka hän "rikkiviisaana" 14-vuotiaana oli tehnyt. Ei ole muuten olenkaan hassumpi juttu niin nuoren ihmisen tekeleeksi. "Ravintola sydänsuru", "Kuivaa koivua" tulivat seuraavina. Tämän jälkeen Anne iloisesti hymyillen kertoi laulavansa "Sekunnit ne kulkee - ja tän myötä äidille hyvää syntymäpäivää - tänään 61 vuotta!" Seuraavaksi kuulimme tutun "Joline" ja sen jälkeen "Arjen supermies". Kun Anne kuulutti seuraavan kappaleen "Elämä on lahja", hän sanoi, että muistuttelee mieleen sanoja, kun ei ole ihan lähiaikoina sitä laulanut - niin ja basistilla on nuotit hukassa, mutta ei se haittaa, kun hän soittaa sen kuitenkin  hatusta". Pekka on muusikkona rautainen ammattilainen. "Anna vielä yksi elämä" oli tämän päivän setissä viimeinen kappale. Vielä pyydettiin Annelta vähän lisää, ja hän lauloikin vielä "Asfalttiviidakko" ja "Jakaranda" kappaleet. Oli niin kiva, kun sekä Kari että Taisto hakivat minut tanssimaan tänään. Heille kiitos huomaavaisuudesta.

Korttijono oli taas tavan mukaan pitkä. Anne huomioi jokaisen paikalla olevan faninsa ja hän jutteli ystävällisesti kaikkien kanssa. Uusia fanikortteja ei vielä ole valmiina, mutta nimmarin sai jokainen Viking Gracen kortilla lämpimän halauksen kera. Vielä kävin sanomassa "heiheit" Tarjalle, Päiville, Ritvalle ja Veijolle ennen kuin menimme takaisin paikoillemme kuuntelemaan Deja vu:n viimeisen setin.
Se aloitettiin "Paholainen vaanii" kappaleella ja jatkettiin Baddingin "Paratiisilla". Kun Jarkko kuulutti, että seuraavaksi tulee tangoa, tuli yleisöltä vastalauseiden myrsky. Se ei halua mitään pehmeää tangoa vaan vahvaa musaa...  Neuvoteltiin, ja sitten alkoi tulla minulle jokseenkin vierasta mutta tosi menevää musiikkia - mestarileipurista laulettiin ja tuhkimo tekee itsestään marttyyrin jne. Jarin upea soolo tarttui korvaan. Vielä jäi kauniina soimaan mieleeni elokuvamusiikki "Kummisetä"-elokuvasta.

Ja niin oli tämäkin kiva reissu lopussa, ja kotimatka edessä. Jarkko kävi vielä pikaisesi sanomassa "heiheit". Annella ja orkesterilla oli vielä toinen risteily edessään ja esiintyminen uudelle yleisölle.
Oli miellyttävä ja kaikkiaan hauska risteily, josta jäi hyvä mieli.
Kaunis kiitos Annelle ja orkesterille musiikista sekä ihanille ystäville ja fanikavereille seurasta.

ps. Laitan tänne jutun loppuun vielä kuvan Kari Tapiosta ja Ella Kannisesta TV-sarjasta "Tie Roomaan". Tässä on kuva siitä hetkestä, jolloin Kari Tapio laulaa Italiassa "Olen suomalainen" ja saa yleisöä ympärilleen kuuntelemaan.