Kun ihmiselle alkaa tulla ikää niin paljon, että ollaan jo niillä vaihein, kun odotettu ja arvioitu elinkaari alkaa laskea, tulee väkisinkin ajatuksiin muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Sitä kummasti rupeaa miettimään, miten mukavaa olisikaan vielä kertaalleen käydä katsomassa niitä seutuja, joissa aikoinaan vietti lapsuuden huolettomat ja iloiset päivät, nähdä vielä ne tanhuat, joilla rakenteli leikkejä ja telmi kavereiden knssa. Se on kai aika monelle tuttukin asia. Joillekin tuo on hyvinkin toteutettavissa - ei kuitenkaan kaikille.
Toukokuun alkupuolella 2018 - tarkemmin sanoen 8-9 pnä toukokuuta toteutin vuotuisen matkani syntymäkaupunkiini Heinolaan. Siellä olen viettänyt myös lapsuuteni ja käynyt kouluni. Tällä kertaa viivyin matkalla ainoastaan kaksi päivää. Aikatauluni riitti vain näihin pariin päivään, mutta silti ehdin tehdä, käydä ja tavata tärkeinnät paikat, asiat ja ihmiset. Vaan itsepähän olen aikatauluni laatinut.
Hyvillä mielin läksin tiistai-aamuna (8.5.) matkaan. Ajoin Vistan kautta ja poikkesin siellä puutarhamyymälään, josta ostin mukaani sievät krysanteeni- ja ruusuruukut kukkineen. Tarkoitukseni oli viedä ne rakkaiden "poisnukkuneiden" haudoille ja käydä näin heitä muistamassa.
Ensimmäinen pysähdys oli Lammilla, jossa jätin kukkatervehdykseni vuonna 2001 kuolleen sisareni Ullan haudalle. Mukaani sieltä otin kuitenkin soman pikkuisen enkelipatsaan, jonka toisen siiven olivat talven pakkaset murtaneet. Ajattelin, että sen ehkä saisi korjattua. Sen jälkeen palauttaisin sen haudalle takaisin.
Lammilta jatkoin matkaani Lahteen. Koen aina turvallisemmaksi matkoilla käyttää tuttuja reittejä kulkiessani, niin nytkin käännyin kaupungin keskustaan. todetakseni hetken kuluttua, että siellä oli meneillään tienparannustyö. Hyvin siitä ohi selvisin - tosin jouduin kaistaa vaihtamaan kertaalleen.
Toinen tietyö tuli vastaani heti Heinolaan päästyäni. Heinolan maantiesilta oli korjauksen alla. Siinä oli valo-ohjaus liikenteelle, ja jouduinkin odottelemaan hyvän tovin ajovuoroani sillan ylitse.
Heti saatuani autoni parkkiin vanhan keskuskansakoulun alueella olevalle ns.Jyränkölän parkkipaikalle kirkkoa vastapäätä, soitin veljelleni Einolle ja kerroin perille saapumisestani. Hän oli jo aikaisemmin luvannut minulle yösijan luonaan, ja luvannut myös viettää kanssani nämä päivät. Hän tuli vastaan ja yhdessä kannoimme matkatavarani hänen asuntoonsa. Olin jo viime vuonna maalannut hänelle 85-vuotislahjaksi taulun Heinolan kuulusta Harjupaviljongista. Nyt hän sen vihdoin sai. Sain vaikutelman, että hän piti siitä.
Ensi kuulumiset vaihdettuamme päätimme lähteä syömään lounaan. Paikaksi valitsimme Kotipadan, jossa oli vielä lounas-aika meneillään.
Olimme liikkeellä Einon omalla autolla. Otimme siihen mukanani tuomani kukat, sillä ajatus oli aterioinnin jälkeen lähteä käymään hautausmailla ja viedä kukkatervehdykseni perille. Ensin kävimme kaupungin hautausmaalla, jonne meidän Ida-äitimme ja isäpuolemme Olavi oli haudattu. Siellä viivyimme tovin. Äidille jäi kaunis ruusu, sillä olihan 13.5. tulossa Äitienpäivä. Kaupungin hautausmaalta ajoimme maaseurakunnan hautausmaalle, jossa nukkuu minun biologinen isäni Jaakko. Einokin muistelee Jaakko-isää lämmöllä ja on toistuvasti kertonut, miten mukava ja "hyvä hänelle" tämä oli ollut. He olivat yhdessä tehneet kaikenlaista mukavaa - käyneet kalassakin. Veimme kukkasen Jaakon haudalle ja sinne kävellessämme näytin Einolle myös Jaakko-isän äidin Edla Paljakan ja hänen viimeisimmän aviomiehensä haudan. Sinne en valitettavasti ollut muistanut kukkaa varata tällä kertaa. Tämä hauta olikin yllätyksekseni Einolle uusi tieto. Einon vaimo Irma lepää myös tällä samalla hautausmaalla, ja häntä kävimme myös tervehtimässä. Jonkin aikaa muistelimme ja juttelimme näistä poisnukkuneista läheisistämme. Sitten siirryimme kappelin läheisyyteen parkkeeratun automme luo. Siinä tulin kertoneeksi, että "huomenna 9.5 olisi taas Aili-serkkumme 92-vuotissyntymäpäivä" ja että olin aikeissa mennä häntä silloin tapaamaan ja onnittelemaan. Eino oli kuitenkin sitä mieltä, että olisi järkevää soittaa ja varmistaa, että Aili olisi huomenna kotonaan kaupungissa, koska hän saattaisi olla viettämässä juhliaan myös maalla tyttärensä luona. Siispä päätin, että soitankin hänelle heti, minkä teinkin. Aili ilahtui kun kuuli ääneni, ja sitten hänelle valkeni ".. siis missä sinä nyt olet? Kun kerroin, että olen Einon kanssa liikkeellä, ja aikeissa tulla häntä "huomenna tervehtimään.." hän innostui kovasti ja sanoi."..ei kun tulkaa nyt - nyt heti!". Niipä sitten lähdimme siitä tervehtimään serkkuamme ja onnittelemaan häntä, kun onnittelukukkanenkin oli sopivasti mukana.
Aili-serkulla oli siellä vieras, joka oli juuri lähdössä tullessamme. Minä en häntä tuntenut, mutta Eino ilmeisesti tunsi. Istuimme hyvän tovin kahvikupposen ääressä ja nautimme syntymäpäiväkakkua muistellen samalla entisiä juttuja. Hauskaa meillä oli ja iloista rupatusta. Siinä vielä ennen kuin me lähdimme pois, Aili sai vielä yhden vieraan - nimittäin "Höyhtösen Hilkan". En valitettavasti enää muista, mikä on Hilkan oikea sukunimi, koska aina vaan on puhuttu hänestäkin talon nimellä. Kiva oli tavata hänetkin. Ikä oli uurtanut hänenkin kasvonsa ja tehnyt keholle omat muutoksensa, mutta silti oikein hyvin tunsin hänet vielä ja hän minut.
Iltaa sitten istuimme Einon kanssa jutustellen ja iltakahville ja seurustelemaan yläkerrasta kutsuimme Einon lenkkikaverin Raili-rouvan ja söpön kiinanpalatsikoira Sissin. Tuntui tosi hauskalta, kun Sissi vallan riemastui, kun se mitä ilmeisimmin tunsi ja muisti minut viime keväältä. Sen riemua oli kiva katsella. Se jopa nuolaisi minua käteen.
Raili oli leiponut maistuvan mustikkapiirakan, jota nautimme kahvin kanssa. Iltaa istuimme yhdessä pitkään jutellen ja seuraten toisella silmällä jääkiekkopeliä TV:stä.
Seuraavana päivänä aamupalalla suunnittelimme sen päivän ohjelmaa. Ajatuksena oli, että suuntaisimme maalle Einon ja minun lapsuuden maisemiin Mäyrään ja jos mahdollista niin poikkeaisimme myös Haaparannassa, jonka tanhuvilla minä lapsena kesät juoksentelin. Tämäkin päivä oli kaunis ja aurinkonen.
Matkalla Mäyrään Eino jutusteli muistojaan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Mäyrässä. Siellä hänen kasvatuksestaan lähinnä vastasi Maria-mummo - viisas ja oikeudenmukainen vanhankansan nainen ja kauttaaltaan kiltti ihminen. Eikka jutusteli asioista, joista kuulin ensimmäisiä kertoja, koulumuistojaan ja millaista oli olla Mäyrässä nuorena miehenä ennen sotaväkeen lähtöä. Mukava niitä tarinoita oli kuunnella.
Mäyrässä koimme iloisen yllätyksen. Siellä olivat kevättöissä serkkumme Mauno ja Mervi sekä Mervin aviomies Jorma. Saimme ilahtuneen vastaanoton, ja Mervi, joka oli siistimässä kukkapnkkiä sanoikin heti, että nyt hän menee laittamaan heti kahvia. Mauno, Eino ja minä jäimme pihamaalle, ja miehet alkoivat muistella kaikenlaista "ennen ollutta". Hyvin pian joukkoomme liittyi myös Mervin aviomies Jorma.
Tarinatuokio jatkui sitten sisätiloissa, kun Mervi kutsui kahville. Kätevänä emäntänä hän oli pyöräyttänyt maistuvan pannukakun nautittavaksi omatekoisen omenahillon kanssa. Vielä kun olimme jo poistumassa ja istuimme autossa, tuli Mauno ehdottamaan Einolle, että tämä tulisi joku päivä hänen kanssaan kalaan. Ja Eino lupasi.
Mäyrästä sitten ajelimme hiljakseen Sonnasen järven rantojen kautta kulkevaa tietä - ns.vanhaa tietä. Kun tulimme Pihlajamäkeen, ohi Höyhtösen talon, ja olimme juuri ohittaneet myös entisen Jussi Piiran talon, käänsi Eino auton nokan tielle, joka johti Haaparantaan. "Kyllä me sentään poikkeamme Haaparannassakin...". ja niin minä aloin jännittyneenä katsella, miten paljon maisema olisi muuttunut niiden vuosikymmenien aikana, kun en ollut siellä käynyt.
Olin melkoisen jännittynyt, kun odotin ensimmäistä näkymää kohdalta, missä tie alkaa laskea rinnettä talolle. Muuttunuthan se näkymä oli. Sitä osasin toki odottaakin. Avara yli peltojen ulottuva maisema oli poissa ja entiset pellot oikealla kädellä kasvoivat metsää. Koko näkynä kohti Vanhaa rantaa oli kätkeytynyt puuverhon taakse. Talo oli entisellä paikallaan - samoin ulkorakennukset, tosin aika pahasti rapistuneina. Ja talon alapuolella ihan Korpijärven rannassa oli rakennettuna mökki.
Pihassa huomasimme auton, ja Eino sanoi, että joku on kotona, että mennään vaan sisällä käymään. Iloksemme paikalla oli serkkuni Aimon vaimo Sirpa. Hän tunsi Einon, ja hetken päästä muisti jo minutkin. Hän oli siivouspuuhissa, mutta jätti työn kesken ja alkoi puuhata kahvia, vaikka sanoimme tulevamme Mäyrästä, jossa olimme juuri kahvit nauttineet. Sillä aikaa kun Eino ja Sirpa jutustelivat ja kahvi oli valmistumassa pyysin lupaa saada hiukan kierrellä pihapiirissä. Niipä sitten lähdin katselemaan. Kävelin alas rantaa kohden riihen nurkalle. Siellä tuli eteen sellaista risukkoa, etten arvannut edetä pitemmälle- en myöskään arvannut mennä rannalle rakennetun mökin pihaan, vaikka siinä olisin päässyt aivan rantaan. Kuljin ja katselin - muistelin miten olin Lasse-sedän ja Aimon kanssa ollut riihellä puimassa monta kertaa, miten olin ollut etsimässä puimalan ladon alta kananpesiä, ja välillä löytänytkin, miten olin vanhan talaan luota lähtenyt Lasse-sedän kanssa veneellä laskemaan tai nostamaan verkkoja. Ja joskus ollut mukana löpisemässä, kun setä oli puikkarin kanssa asetellut kalaverkkoja talaan seinälle kuivumaan. Siinä talaan luona oli myös lampaille aidattu alue. Niitä kävin joskus syöttämässä leipäpaloilla ja viemässä kiven päälle suolaa. Sitten hiljakseen palasin takaisin talolle.
Kahvituokio Sirpan kanssa oli oikein rattoisa, ja hyvillä mielin sieltä jatkoimme matkaa eteenpäin. Ajatus oli kyllä ollut, että olisimme piipahtaneet myös tervehtimässä serkkuamme Sakaria Huvimäessä, mutta nyt ei aikataulu oikein antanut myöten. Olin sopinut vielä pistäytyväni Juha-veljeni ja hänen vaimonsa Riitan luona ennen kuin lähtisin ajamaan kotiin. Niinpä ajoimmekin suoraan takaisin Heinolaan ja Einon asunnolle. Sieltä sitten kokosin tavarani ja haettuani autoni parkkipaikalta kävin tankkaamassa sen ja suuntasin sillan yli yrittävien autojen jatkoksi. Aikanani pääsin yli ja sieltä pienen mutkan kautta myös Juhan ja Riitan talolle Jyränköön.
Olikin todella mukavaa tavata heidät. Meillä oli rattoisa rupattelutuokio. Kello lähenteli ilta seitsemää, kun vihdoin suuntasin kotimatkalle. Mieli oli hyvä ja tunsin oloni virkeäksi, joten ajoin - ei ehkä oikein viisas ratkaisu - suoraa päätä kotiin Paimioon. Kotona olikin taas oikein mukava muistella, mitä kaikkea oli nähty ja mitä tapahtunut. Kiitos ihanille veljilleni ja serkuilleni mukavista muistoista tältäkin reissulta "menneeseen".
