Eurajoelle matkasimme yhdessä Karin kanssa tuttuun tapaan. Loppumatkasta turvauduimme navigaattorin apuun, joka ohjasi meidät perille.
Tanssipaikka oli avannut ovensa vasta klo21. Mutta vielä liki "puoli yksitoista" ei paikalla ollut Karin ja minun lisäksi asiakkaina kuin yksi naishenkilö. Hiukan puistelutti päätä ajatus, että mahtaako kovin paljon asiakkaita tullakaan.
Ravintolan puitteet olivat kyllä oikein hauskat. Otin niistä muutaman kuvan. Korkealla tanssilattian yllä komeili Elvis-figuuri ja seinillä oli lasin alla hauskoja kuvia. Kattoa hallitsi upea kattokruunu. Tanssilattia itsessään oli melko pieni. Hyvin siinä kuitenkin sitten paikalle saapunut väki mahtui pyörähtelemään.
Vähitellen alkoi lisää asiakkaita ilmestyä - hyvin harvakseen heitä tuli, ja jäikin tunne, että miten mahtavat saada paikan pitäjät kaikki kulut peitettyä. Väki tuntui jo tullessaan olevan pohjustautunut "miestä väkevämmällä", ja "sooloesiintymisiä" alkoi olla yhä enemmän. Niinakin saapui ja hänen raumalainen ystävättärensä. Juha saapui myös ja pääsin onnittelemaan häntä ammattiin valmistumisen johdosta. Hän istahtikin meidän kanssamme samaan pöytään.
Klo oli 23 ja Deja-vu aloitti esiintymisensä. Tätä olin jo ehtinyt odotellakin.
Jarkko aloitti toivottamalla yleisölle hyvää iltaa ja jatkoi kertoen ensimmäisen kappaleen, joka oli "Paha vaanii". Sen lauloi Kille. Pekka jatkoi "Ei elämästä selviä hengissä", jota varmensivät myös toiset orkesterin jäsenet. Pekka jatkoi vielä laulamalla "Vaeltava aave". Orkesteri jatkoi esitystään. Minua jaksaa aina hauskuttaa Jarkon kekseliäisyys sanottamaan tarinaa lauantai-illasta .".,lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus mennä istumaan, ottaa pari kaljaa vaan ja tulla kotiin nukkumaaan". Ei pettänyt Jarkon kekseliäisyys tälläkään kertaa. Nauru kupli kurkussa ja hyvä etten hihittänyt ääneen parhaimmissa paikoissa. Lauantai-illan jälkeen vaellettiin "Varrelle virran", jonka historiikin lopulla löytyi "pääkallo valkoinen Olavi Virran". "Hit the road, Jack" kehottivat pojat sitten - kuinka tosissaan lienevät olleet? Sitten tuli herkkää Stingiä Jarkon esittämänä ja Pekka filosofoi "Sellaista elämä on". Orkesteri oli aloitussettinsä saanut esitettyä ja poistui pienelle kahvitauolle ja levyt alkoivat soida. Koska kyseessä näytti olevan ilmeisesti nuoremmille henkilöille tarkoitettu illanviettopaikka(?), oli musiikkikin menevää ja iskevää ja soi hiukan tavallista kovempaa. Pakenin hetkeksi eteisen puolelle, jonne jäin jutustelemaan yhden järjestyksenvalvojan kanssa. Hän olikin oikein mukavan tuntuinen nuorimies.
Kun orkesteri palasi tauolta, se toi mukanaan lavalle Annen. Hän sukelsi heti alkuun "Asfalttiviidakkoon". Toivotettuaan paikalla olijoille hyvää lauantai-iltaa hän totesi olevansa Eurajoella esiintymässä ensimmäistä kertaa. Sitten jatkettiin kappaleella "Anna vielä yksi elämä". "Pienen hetken" ja "Yksi ohikulkijoista" seurasivat. "Enkeleitä, onko heitä" jaksaa aina sykähdyttää. Sen parina kuultiin "Tyynyyn jäljet jää". Anne spiikkasi aina laulamiensa kappaleiden välillä samalla esitellen ne kuulijoille. "Taivaan kartta" on aina yhtä kaunis ja koskettava, kun pysähtyy kuuntelemaan tekstiä. Uudelta levyltään Anne esitti sitten seuraavaksi "Kuivaa koivua". Jo tuli duo-esityskin. Jarkko valikoitui Janne Tulkin osaan laulamaan "Sielu salamoi" - Varsinainen sanaseppo on tuo meidän Jarkko! :-) - Nyt alkoi selvitä minullekin, että Annella oli aikomus laulaa kaksi settiä yhteen menoon. Se sopi kyllä hyvin. Annekin pääsisi kotimatkalle hiukan aikaisemmin. "Viimeinen kyynel" ja "Ihminen" - "mistä tunnet ihmisen, olen kuullut niitä liikkuu.. jne" "Niin ihania valhees on", "Angels are crying" ja "Bailando"seurasivat. Joku yleisöstä oli toivonut, että Anne laulaisi "Voima rakkauden". Sen toiveen hän sitten toteutti tässä kohdin. Jo kuultiin, miten pyykit laitettiin koneeseen, ja sitten jo peruttiin häitä!Anne oli poistumassa lavalta, kun hänet taputettiin encoreille. Lavan edessä bailasi joukko melkoisessa tuiskeessa olevia iloisia, laulavia ja nauravia ihmisiä. Heillä tuntui olevan tosi hauskaa. Anne ehdotti, että he aloittaisivat laulaa "Asfalttiviidakkoa", ja ihan oikeasti he sen tekivätkin, Anne vaan välillä ohjaili rytmiä oikeaan suuntaan ja "Perutaan häätkin" sieltä tuli lähes oikeassa tempossa. Sitten Anne toivotti uudelleen hyvää yötä ja kiitti illasta.
Me odottelimme eteisen puolella sen aikaa, että Anne ehti takahuoneesta paikalle, ja saimme kiitettyä illasta ja toivotettua hyvää kotimatkaa. Niina oli tullut Eurajoelle Annen kaverina ja lähti nyt myös takaisin Karviaan.
Lämpöinen kiitos Annelle ja orkesterille musiikkinautinnosta ja kivoille fanikavereille seurasta. Meillä oli mukavaa yhdessä!
