Anne Mattilan ja yhtyeen joulukonsertti Kankaanpään kirkossa 16.12.2017.

Olin jo kovasti odotellut mahdollisuutta päästä kuuntelemaan Anne Mattilan joulukonserttia, ja siitä aloittaa "laskeutumisen" joulun viettoon tänäkin vuonna. Olin kuullut, että kiireisellä Annella ei olisikaan tänä vuonna konserttia oman asuinkuntansa kirkossa, vaan ne olisivat kuultavissa muualla. Sitten tuli ilouutinen. "Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola tarjoaa asiakkailleen Anne Mattilan joulukonsertin Kankaanpään kirkossa". Oitis tartuin kiinni tilaisuuteen ja varasin paikan itselleni ja "avecille", sillä odotin ja toivoin, että saisin ystävästäni ja keikkakaveristani Karista itselleni kumppanin. Ilokseni hän lupautuikin lähtemään mukaani.

Konserttipäivä oli lauantai 16 joulukuuta. Sää oli harmaa, ja pariin kertaan siinä ajellesamme saimme lyhyen lumikuuronkin vastaamme. Muutoin oli kohtalaisen lauha sää.
Kankaanpään kirkosta luin Vikipediasta seuraavaa tietoa: se on rakennettu vuonna 1839 ja vihitty samoin käyttöön vuonna 1839 ollessaan vielä osaksi keskeneräinen. Kirkko on puurakenteinen ja sisäviisteinen ristikirkko ja edustaa uusklassisismia tyylisuunnaltaan. Sen on suunnitellut saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel. Kirkon alttaritaulun "Kristuksen kirkastuminen" on maalannut Felix Frang vuonna 1922.

Kirkkosalin seiniin maalaukset on tehnyt Urho Lehtinen vuosina 1938-1939.
Kirkko seisoo uljaana korkean mäen päällä ja katselee sieltä korkeuksistaan kauas ympäristöönsä.

Samana iltana oli tiedossa kaksi konserttia (klo16 ja 18), sillä kuuntelijoita oli ilmoittautunut tulemaan paikalle paljon. Tässä klo16 konsertissakin kirkko täyttyi ääriään myöten - jopa linja-autoilla tultiin lähikunnista paikan päälle. Anne on täällä hyvin tunnettu ja rakastettu taiteilija.
Tasan klo16 saapuivat yhtyeen jäsenet soittimiensa luo, ja Lähi-Tapiolan edustaja lausui yleisön tervetulleeksi konserttiin, ja kutsui sitten Annen paikalle, ja niin alkoi tunnin mittainen tiivistunnelmainen ja lämminhenkinen musiikkihetki. Annea säesti konsertissa Jarkko Lahti koskettimissa, Jari Tuomainen kitarassa ja Kari Tenkula lyömäsoittimissa.
En valitettavasti tehnyt muistiinpanoja lauluista, joita Anne esitti, mutta joistakin jäi tiettyjä erityispiirteitä mieleeni.
Aloituksena oli kuitenkin ihana "Taivas sylissäni" laulu. Siitä Anne joskus kertoi, että olisi niin mielellään mahduttanut sen "Jouluyön hiljaisuus"-levylleen, mutta oli sitten joutunut tilan puutteen vuoksi sen jättämään pois. Kauniisti soivat tutut sävelet kirkossa. "Jouluyön hiljaisuus" on Annen omaa niin sanojen kuin melodiankin kohdalla. Minulle tulevat sielun silmien eteen kynttiöiden liekkien ympärilleen heijastama pehmeä valo, kuusen tuoksu ja miten sen sanoisin... sellainen joulun ikioma tuoksu oma sisäinen rauha ja kodin hiljaisuus. "Sylvian joululaulu", "En etsi valtaa loistoa", "Varpunen jouluaamuna" - ne kaikki ovat niitä rakkaita tuttuja lapsena opittuja lauluja. Anne lauloi sitten äidilleen tekemänsä laulun - mainitsi siinä että ".. ja kaikille muillekin äideille.." Siis "Joululaulu äidille". Siinä hän laulaa heräämisestä aamuun sinivalkoiseen... ja kertoi sitten, että aikaisin aamulla, kun äiti meni navettaan kuudelta aattoaamuna, oli taivas juuri sen värinen. He lapset yrittivät vielä olla nukkuvinaan. Laulun sanat kertovat lapsen mietteistä ja tunnelmista. Tarja-äiti istui siinä Karin ja minun vierelläni, ja hänellä silmät kostuivat laulua kuunnellessa kuten itsellänikin. Ovat edelleen muistissa ne lapsen jännityksen ja odotuksen tunteet. Iltaa ja joulupukkia odotettiin sydän läpättäen ja pienellä pelon sekaisella tunteella - tuleeko lahjoja, ja olenko ollut tarpeeksi kiltti.
Jouluaaton vakiohjelmiin kuuluu piirretty satu "Lumiukko", tarina, jonka tunnusmelodia "Avaruus" on löytänyt tiensä ihmisten sydämiin. Senkin Anne lauloi. Hän kertoi myös, että on ollut aika, kun häntä viehättivät gospelit. "Tulkaa kaikki nyt laulamaan" on saanut kauniin sovituksen, luulen että olisi Killen käsialaa. Ainakin upea koskettava sovitus laulusta "Heinillä härkien kaukalon" on mahtavaa kuultavaa ja Killen sovittama.

Sitten Anne sanoi, että seuraavaan lauluun hän tarvitsee vähän apua, että hän kutsuu äitinsä Tarjan kanssaan laulamaan. Tarja siirtyi Annen vierelle ja niin kajahti kuuluville "Maa on niin kaunis" kaksiäänisesti. Annen äiti on vuosia laulanut kirkkokuorossa ja omaa kauniin puhtaan tumman äänen. Sitten Anne sanoikin jo, että nyt on valitettavasti kahden viimeisen laulun aika. Ennen viimeistä laulua Lähi-Tapiolan edustaja siirtyi kiittämään häntä, ja kertoi viimeisen laulun olevan FINLANDIA. Hän kehotti ihmisiä nousemaan sen ajaksi seisomaan. Ja niin kajahti Kankaanpään kirkon holvikaton alla tämä Sibeliuksen uljas rakastettu teos saaden ihmiset liikuttumaan.
Konserti oli kaikkiaan lämminhenkinen ja joulukeskeinen alusta loppuun. Kappaleet oli mielestäni hyvin valittu - vanhaa ja hiukan uudempaa ja sitten niitä Annen omia tekemiä lauluja. Kuulijat viihtyivät ja elivät mukana. Uskon, että paikalta poistui tyytyväinen kuulijakunta.
Meillä oli vielä ilo saada tervehtiä ja kiittää Annea, Killeä ja Jarkkoa musiikista ja toivottaa "hyvää joulua". Kiitos myös Jarille. Päivin ja Niinan tapasimme täällä myös, ja saimme toivottaa "hyvät joulut" heillekin.

KAIKILLE TEILLE, JOTKA OLETTE TAAS VUODEN AIKANA LUKENEET JUTTUJANI, TOIVOTAN RAUHAISAA JA ONNENTÄYTEISTÄ JOULUNAIKAA. SAMOIN KIITÄN KULUNEESTA VUODESTA 2017 - JA TOIVON KAIKILLE TERVEYTTÄ JA MENESTYSTÄ TULEVAAN VUOTEEN 2018. - Sydämellä Leena

Muistiyhdistyksen mukana vierailulla Kuralan Kylämäessä 30.8.2017.

Kuralan Kylämäki on Turun kaupungin omistama museo- ja kulttuurivirkisysalue, jossa ylläpidetään 1940-1950 -lukujen mukaista maalaismiljöötä rakennuksineen, puutarhoineen, niittyineen ja peltoineen.

Kuralan Kylämäki sisältää neljä maatilaa - Iso-Rasi, Vähä-Rasi, Iso-Kohmo ja Vähä-Kohmo sekä niiden 26 rakennusta, Alue on suojeltu muinaismuistolailla vuonna 1980 ja rakennukset asemakaavalla 1984. Kylämäessä ylläpidetään niitä kädentaitoja, jotka ovat muokanneet kylän nykyisen perinnemaiseman. Oppaamme kertoi, että osana Turkua alue kaavoitettiin 1952 ja asemakaavalla kerrostaloalueeksi 1959. Tuolloin maatalouden kehittäminen alueella pysähtyi ja suvut myivät tilansa 1960-1970 -lukujen kuluessa.

Alueella tehtiin arkeologisia kaivauksia 1970-luvun puolivälissä. Niiden jälkeen koko mäki julistettiin muinaisjäännöskohteeksi ja suojeltiin.
Kävimme tutustumassa paikkaan oppaan johdolla. Kuljimme alueella ja poikkesimme eri rakennuksiin tutustumaan.

Lopulta ahtauduimme alakoululaisten pulpetteihin kuuntelemaan mm.mitä ja miten koululaiset ruokailivat silloin 1950-luvulla. Omasta kouluajastani muistan, että pulpetissa oli kotoa viety - usein omatekoinen - ruokaliina, joka levitettiin pulpetille sen kantta suojaamaan. Kotoa tuotiin eväsleivät ja maitopullo. Ruoka tuotiin keskuskeittiöltä suurissa tonkissa, joista opettaja jakoi oppilaille annoksen. (Ensimmäiset luokkani kävin Heinolan Keskuskansakoulussa, jonka aloitin 6-vuotiaana 1951.) Sitten oppaamme sanoi "leikkivänsä hetken opettajaa ja lukevansa meille pienen tarinan". Hän otti kirjahyllystä kirjan, josta luki herttaisen tarinan emännästä, joka säilöi aurinkoisen ihanan kesäpäivän tuoksuineen tynnyriin, ottaakseen sen sitten esille, kun talven pakkaset paukkuisivat ja ehkä mielikin olisi maassa...

Päivän Kylämäessä lopetimme nauttimalla kahvikupilisen leivonnaisten kera paikan kahvilassa.
Kuralan Kylämäessä on tällä hetkellä vielä paikalla lampaita ja kanoja. Ne siirretään talveksi muualle ja tuodaan taas

takaisin kevään koittaessa.
Käynti oli mielenkiintoinen ja paikka tutustumisen arvoinen.
Kiitos tapahtuman järjestäjille.

ps. Tiedot olen poiminut oppaamme selostuksen lisäksi Wikipediasta.

"Iskulla soi" 24.8.2017.

Viikko oli taas kulunut ja kaikenlaista sattunut - murheellisiakin ja täysin käsittämättömiä asioita, mm.Turun terrori-isku, jossa marokkolainen "18-vuotias" mies puukotti kymmentä ihmistä. Heistä kaksi kuoli. Se järkytti koko Suomea, ja jopa ulkomaita myöten reagoitiin asiaan ja osoitettiin empatiaa. Kiitos siitä!

Tänään kuitenkin täällä Paimiossa oli rauhallista ja Iskun talolla musiikki-tapahtuma, jota olin menossa kuuntelemaan. Luvassa olisi musiikin lisäksi Förin Äijän eli Markku Heikkilän pakinointia. Meillä kotona taitaa olla lähes kaikki hänen "Uutissi Turust - ei virallissii mutta todellissii" - kirjansa. Ovat todella hauskaa luettavaa.
Autoni mahtui taas mukavasti talon parkkialueelle. Siellä totesin, että tapahtuma oli tällä kertaa suunniteltu pidettäväksi pihalla kuten olin arvellutkin. Sääkin oli poutainen, tosin tuuli oli melkoisen kylmä. Olinkin onneksi laittanut lämmintä vaatetta ylleni.
Ihan ensiksi kävin virkistäytymässä puodin puolella kahvikupposella ja ihanalla suussasulavalla mustkkaleivonnaisella. Siitä on tullut suosikki-leivonnaiseni näitten musiikkitapahtumien yhteydessä.

Vietyäni pois kuppini lähdin etsiskelemään vapaata istuinta itselleni - yleisöä oli jo kertynyt runsaasti paikalle. Siinä tapasin Erkki Falckin, ja vaihdoimme muutaman sanasen. Erkki vastasi kysymykseeni olevansa tänä iltana paikalla laulamassa Pelmu-orkesterin solistina. Kyselin myös ystävästäni ja kurssitoveristani Pirkosta - Erkin vaimosta, ja kuulin, että hän olisi tulossa paikalle hiukan myöhemmin. Toivoin tapaavani hänet illan aikana. Istahdin sitten pöydän ääreen, ja pian sain myös siihen seuraa - iloisia nauravia rouvia. Sitten aloitettiin.

Erkki Falck veti yhteislaulua Pelmu-orkesterin säestyksellä. Ensimmäinen oli "Villiruusu", sen jälkeen  talon isäntä Anton Simolin tarttui mikrofoniin ja kertoi tulevista tapahtumista ja mitä on suunnittella. Niistä saimme sitten hiukan myöhemmin oikein paperilla listan jokainen.

Tämän jälkeen kutsuttiin lavalle illan vieras FÖRIN ÄIJÄ eli MARKKU HEIKKILÄ, joka hauskutti yleisöä leppoisalla pakinoinnillaan. Useaan otteeseen hän kirvoitti yleisöltään iloisia naurunpurskahduksia ja spontaaneja kättentaputuksia. Hän lopetti sitten tarinointinsa toivottamalla ..". laulakaa hyvin kovaa ja korkealta!".
Tämän hauskan tuokion jälkeen jatkettiin yhteislaululla "Sä kuulut päivään jokaiseen" ja "Kissa vieköön". Seurasi kahvitauko. Sinä aikana Rauno Berg esitteli orkesterin soittimia - lähinnä hän kertoili saksofoneista. Orkesterin soittimissa löytyy tenori- ja sopraanosaksofonit - niitä on olemassa myös altto- ja baritonisaksofoni. Kaikki orkesterin esittämät kappaleet on sovitettava uudelleen, koska soittimet soivat eri äänialoissa.
Pirkko Falck oli tullut myös kuuntelemaan musiikkia ja laulamaan. Nyt hän tuli luokseni tervehtimään ja vaihdoimme kuulumiset. Oli mukava tavata.
Tässä vaiheessa otti Anton Simolin taas mikrofonin ja lauloi ilman säestystä tuon kauniin kansanlaulun "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, ja se kauniisti kukoistaa, yksi kulkijapoika on nähnyt sen, eikä voi sitä unhoittaa.."

Kahvitauon jälkeen yhteislauluna jatkoinne sitten "Unohtumaton ilta". Se kajahti komeasti, sanat tuntuivat olevan tutut useimmille. "Keinu kanssani" oli seuraavana ja sitten saimme kuulla upean kitarasooloesityksen "Surujen kitara".  "Kuubalainen serenadi" kaikui ja yleisö eläytyi sanoihin ..". sinä avasit akkunasi ja kummasti hymyillen pudotit jokaiselle tulipunaisen kukkasen - me itkimme haikeasti ja horjuimme satamaan, oi miksi on jätettävä tämä ihanain öitten maa...."..  Sitten Erkki Falck  johdatteli meidät elokuvamusiikin maailmaan laulamalla kappaleen "Smile".. "Sataman valot" kuulosti komealta, koska orkesterin koko kapasiteetti oli käytössä ja kappaleeseen sopi hienosti saksofoni-soundit. Yleisö myös osasi sanat ja lauloi täydellä volyymillään. Minua ihastutti kahden saksofonin vahva veto. Erkki lauloi vielä " C´est si bon"-kappaleen. Sen on useampi kuulu artisti levyttänytkin, mutta taidan liputtaa eniten Edit Piafin esitystä.

Ilta lopetettiin tutusti "Sininen ja valkoinen"- lauluun.
Kaunis kiitos illasta esiintyjille ja emännille sekä isännälle!  :-)

"Iskulla soi" 17.8.2017

Koko tuon torstai-päivän oli sadellut ajoittaisesti. Mietin jo mielessäni, pitäisikö iltani ohjelmaa muuttaa, ja jäädä kotiin. Illansuussa kuitenkin alkoi näyttää siltä, että sade hiukan hellittäisi, joten suuntasin kuitenkin kulkuni Iskun talolle musiikki-tapahtumaan. Lopulta olin hyvin iloinen, että olin tullut. Sain autoni sopivasti parkkiin talon piha-alueelle, joten kävelymatkaakaan ei ollut kuin muutama askel.

Kuten olin arvellutkin, oli tilaisuus järjestetty tällä kertaa sisätiloihin - talon isoon saliin. Sinne oli sijoitettu pöytiä ja istuimia.
Tarjoilu oli sijoitettu eteistilaan, ja Salla hääri myyntipöydän takana. Ostin häneltä kupin kahvia ja sen kanssa ihanan suussasulavan mansikkaleivoksen, ja siirryin näine aarteineni salin puolelle erään pöydän ääreen niistä nauttimaan. Ilahduin, kun sain myös pöytäseuraa. Samaan pöytään istahti entinen työtoverini Terttu Virtanen ja pari muuta naista - ja myöhemmin siihen tuli nuori isäkin kahden suloisen lapsukaisensa kera.
Tilaisuuden alussa Rauno Berg kertoi yleisölle, että tämä tilaisuus oli siirretty näin sisätiloihin sateisen sään vuoksi, ja siksi oli päätetty, että väliakaa ei lainkaan pidettäisi, vaan musiikkihetki olisi "tauoton". Siksi jokainen, joka haluaisi virkistäytyä kahvikupposella, voisi hakea sen nyt.
Illan musiikista vastaisivat Reijo Metsäranta koskettimet ja laulu, Matti Hiekkavirta kitara ja Rauno Berg saksofoni. (anteeksi, jos nimissä erehdyn). Illan tarjosi Paimion Elävän Musiikin yhdistys PELMU. Ja sitten aloitettiin.
Ensimmäinen yhteislaulu oli "Ilta skanssissa". Se oli minulle tuttu samoin kuin suraavakin "Kulkurin valssi".

Pöytien välissä kulki kaksi naista tarjoten lisää kahvia halukkaille. Toinen oli Salla Axelin, mutta toista en tuntenut. Samassa R.Berg hänet jo esittelikin: ..". tuo nainen, joka kävelee siellä pöytien välissä kannu kädessä on...".. eli kyseessä oli uusi talon työntekijä Merita Seppälä. Hän on talon toimintakoordinaattori, Johon voi ottaa yhteyttä, kun haluaa pitää talolla jonkin tapahtuman.
Tämän jälkeen kuultiin toivekappale saksofonisoolona. Olisikohan ollut "Moon river".
Yhteisesti sitten lauloimme "Kotkan ruusu". Se taisi olla useimmille tuttu, sillä se kajahti oikein komeasti. Unto Monosen tangolla jatkettiin, eli siirryimme ..". illan varjoon himmeään..". "Tähti ja meripoika" on aina yhtä kaunis niin melodialtaan kuin tekstiltäänkin.
Sitten Rauno Berg kertoi, että Suomi täyttää 100 vuotta ja Paimio 20 vuotta. On saatu toimintaan apurahaa. "Teistä riippuu, jatketaanko syksyllä vielä" - eli ymmärsin, että mitä vireämpää on toiminta Iskun talolla sitä varmemmin se "pysyy pystyssä" ja elää. Toivottavasti tämä vireä toiminta jatkuu eikä ole pelkästään alkuinnostusta. Talossa on nyt jo joidenkin paikallisten yritysten toimitiloja.
Seuraava musiikkikappale "Armi" tehtiin aikoinaan Miss Universumimme Armi Kuuselan kunniaksi (1952). Kuulimme sen saksofonisoolona. Sen jälkeen iloiteltiin Juha Vainion sanoin: ..".käyn ahon laitaa minä ilman paitaa. ei estä kukaan, kun matkaa teen...". "Fly me to the moon" soi kauniisti instrumentaalikappaleena. Oli sovitettu "bossa nova"-rytmiksi. Sen yhteydessä oli hieno kitarasoolo. Tykkäsin kovasti! "On hetki" kuultiin seuraavana. Yhteislauluna oli sitten "Nuoruusmuistoja".. Nehän aika ajoin pulpahtavat itse kullekin mieleen ja joko huvittavat tai harmittavat - hyvää mieltä ja ehkä hienoista haikeuttakin tuovat mukanaan.
Tilaisuus päätettiin kuten on sovittu yhteislauluun "Sininen ja valkoinen". Rauno Berg kiitti muusikkoja ja yleisöä osallistumisesta tilaisuuteen ja jatkoi, että vielä olisi aikaa vaikka mennä viettämään "Taiteiden yötä"...
Oli mukava käydä laulamassa ja kuuntelemassa musiikkia. Lämmin kiitos esiintyjille ja emännille.

10.8.2017 ISKULLA SOI JÄLLEEN.

Oli mukava jälleen suunnata kulku Iskun talolle torstai-iltana 10.8. Vielä oli hyvässä muistissa viikon takainen musiikki-ilta, jossa esiintyi paimiolaisille hyvin tuttu vierailija Petri Laaksonen. Tämän kertaisen musiikki-illan vieraina olivat Viihdeorkesteri PELMU solistinaan ERKKI FALCK.
Varasin itselleni hiukan aikaa, että ehdin kurkistamaan Iskun talon sisätiloihin pikaisesti - suureen saliin lähinnä ja eteistiloihin. Henkilökunnan tiloihin en arvannut mennä kurkkimaan.
Salin seinällä oli kokoelma kauniita tauluja, ja sieltä silmiini osui useampikin mieluisa maalaus.
Ovat myynnissä kaikki ja mikäli minä ymmärrän mitään, niin aivan kohtuuhinnoissa.
Salla Rintala touhusi siellä sisällä yhdessä äitinsä Sirkun kanssa, ja jäimme Sirkku Rintalan kanssa juttusille.

Talon sisältä siirryimme yhtä matkaa kesäpuotiin, jossa seuraamme liittyi Sallan isäkin. Puodissa on jo melkoisen monipuolinen valikoima erilaista tavaraa.
Totesin, että ehdin nauttia vielä kupillisen kahvia ja leivonnaisen ennen musiikkihetken alkua, joten kävin ostamassa kahvit ja suussasulavan mustikkaleivonnaisen.

Kun ehdin ulos uudelleen, oli tilaisuus juuri alkamassa ja Salla Rintala toivotti yleisön tervetulleeksi illan musiikkitapahtumaan. Sitten vuoroon tuli Rauno Berg, joka kertoili, että Pelmu-orkesteri on kesän aikana esiintynyt Paimiossa muutaman kerran - "olisiko tämä kerta kahdeksas tai yhdeksäs", hän laski. Orkesteri on soittanut aikaisemmin lähinnä torilla, mutta nyt täällä Iskun talolla on se etu. että täällä on mahdollisuus nauttia välillä Sallan tarjoamat kahvit leivonnaisineen. Hän siinä jutellessaan mainitsi myös, että väliajalla Irmelin Isokoski kertoo sitten "Aikuisten olohuoneen" tulevista tapahtumista ja yleensä sen tulevaisuudesta. Hän mainitsi myös, että joku oli sydämistynyt siitä, miksi aina joka tilaisuus on lopetettu laulamalla "Sininen ja valkoinen". Siihen on pätevä syy. Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta, ja sen kunniaksi näin on menetelty, ja näin menetellään jatkossakin.

Musiikkihetki aloitettiin kappaleella "Aamu Airistolla". Erkki Falck lauloi, ja ottipa muutaman tanssiaskeleenkin välisoiton aikana. Tämän jälkeen seurasi yhteislauluna "Iloinen Amsterdam". Orkesterin jäsenet jäivätkin miettimään seuraavaa laulua, ja yleisö odotteli keskenään jutustellen. Ja tulihan sieltä kaunis valssi "Uralin pihlaja" - yhdyin kertosäkeeseen minäkin ..".. niinkuin seppelepäinen vain nuori morsian on, kukkii pihlajahuntu tuo alla auringon". "Se si bonne (pahoittelen, en osaa oikeinkirjoitusta tähän) - kuiskaa ranskalainen.".. lauloi Erkki. "Keinu kanssani" on kautta aikojen ollut yksi suosikkilauluistani, ja nyt se kuultiin instrumentaaliesityksenä. Kuulostikin oikein mukavalta, kun sen esittivät kaksi saksofonia, kaksi kitaraa, koskettimet ja rummut. Hieno kitarasoolokin sen yhteydessä kuultiin. Yhteislauluna lauloimme sitten taas "Moskovan valot" ja  iloisin ilmein "Kevät toi kevät toi muurarin, kevät toi kevät toi maalarin, kevät toi rakennuksille hanslankarin ja rannoille hampparin... jne.." Kun Erkki lauloi .. "oi miksi minä tummana synnyin, miksen syntynyt vaaleana, minun armaani ei lemmi tummaa hän lempii vain vaaleata.". kuului sieltä joku orkesterin pojista tokaisevan .."älä aina valita!" Sitten Erkki vetäisi komeasti tangon "Hopeinen kuu".

Tässä vaiheessa pidettiin kahvitauko. Moni lähtikin hakemaan itselleen virkisrtystä kahvikupposesta. Tällöin Irmelin Isokoski otti puheenvuoron, ja kertoili hiukan, mikä on "Aikuisten olohuone". Se on kaille halukkaille tarkoitettu kokoontuminen yhteen kahvikupposelle. Siellä ei puhuta politiikasta, ei uskonnosta eikä yleensäkään mistään ikävistä asioista. Tilaisuudessa on yleensä jokin alustus noin 20min. mittainen, jonka pohjalta sitten keskustellaan. Aikaisemmin se on kokoontunut Kinon tiloissa, mutta nyt täällä Iskun talossa on isommat tilat, joten se alkaa kokoontua täällä torstaisin - 7.9.2017 olisi ensimmäinen kokoontuminen Iskulla sisätiloissa..
Oli niin mukavaa, kun Erkki, joka on monella tapaa tuttu miehelleni ja minulle vuosien takaa, tuli juttelemaan muutaman sana kanssani. Siinä pikapikaa "päivitimme" viimeaikaiset tapahtumat kummankin elämässä. Oli tosi mukava nähdä.

Sitten oli kahvihetki ohitse ja musiikilla jatkettiin. "Kotkan ruusu" oli seuraava laulu, jonka Erkki esitti. "Tähdet, tähdet" - tässä lauloin mukana kertosäkeen, ja niin kuuluivat laulavan toisetkin. "Keinumorsian" on tosi kaunis valssi, ja se innosti jopa ihmiset pyörähtelemään pihahiekalla tyttöparissa. Kari Tapion "Myrskyn jälkeen" oli seuraaavana, ja vielä Erkki esitti "Kuolleet lehdet" - alun ensin kotosuomen kielellä ja lopuksi kauniilla ranskan kielellä.
Ilta oli lopuillaan, ja Rauno Berg kertoi vielä, että lopuksi lauletaan kuitenkin vielä "Sininen ja Valkoinen" 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Ja niin sen lauloimme taas.
Ilta oli miellyttävä ja yleisöäkin oli tullut paikalle oikein mukava määrä.
Kaunis kiitos illan ohjelmasta Erkki Falckille ja Viihdeorkesteri Pelmulle. Tapaammehan toistekin?
Ja kiitos emännille tarjoilusta myös.

Anne Mattila ja Deja-vu yläneen Valasrannassa 5.8.2017.

Olimme Karin kanssa olleet kuuntelemassa upean ja nautittavan konsertin Annen Taidekahvilassa, ja nyt olimme päättäneet jatkaa vielä päivää faniystävien kanssa  Yläneen Valasrannassa Annen ja hänen orkesterinsa musiikkia kuunnellen ja yhdessä viihtyen. Sinne siis siirryimme Karviasta.
Valasrannassa totesimme, että paikalle oli saapunut lisää tuttuja. Sari ja Juha Martikainen Pohjasta sekä Jarmo Lindholm ja Taisto Koskela Paimiosta. Takalan perhe oli menneyt jo edeltä ja tapasimme heidät uudelleen nyt Valaksella. Annen mukana paikalle olivat ehtineet myös Niina ja Rampo.
Tuntui kivalta ajatella edessä olevaa illan musiikillista antia, sillä Annen ja Deja-vu:n lisäksi toisena orkesterina esiintyisi Kake Randelin ja orkesterinsa Presto.

Molemmat orkesterit esiintyivät ensin vuorollaan ja sitten tuli Annen vuoro astua lavalle klo21:45. Hän aloitti heti sarjalla kysymyksiä.. "Missä hän on?", ja jatkoi "Enkeleitä, onko heitä?"- "Elämän peliä" pelattiin ja sieltä asteltiin suoraan "Ravintola Sydänsuruun". Vaan sitten jo pyöräiltiinkin kesäisissä tunnelmissa ja maisemissa tuoksuvan ruohokentän liepeillä perhosten kisailua seuraten. "Tuoksui ruoho" meidät sinne ohjaili. Seuraava laulu on taas yksi sellainen, joka tuo muistoja ja lämmittää mieltä, nimittäin "Mun sydämeni tänne jää" ja sitten yksi Annen uusimmista "tulokkaista" "Arjen supermies", joka väkisinkin nosti hymyn huulille. "Joline" tuotti jälleen jollekin kanssasisarelleen sydämentykytystä ja surua viettelemällä tämän miehen. "Kuivaa koivua" jatkaa jotenkin samaa sarjaa.. on sydäntä särkevää, kun luottamus kumppaniin menetetään. Vaikka anteeksikin voisi syrjähypyn antaa, niin särö suhteeseen on kuitenkin jäänyt ja jonkinlainen varovaisuus... Valitettavasti ei se, mikä on mennyt rikki, koskaan eheydy kokonaan. Aina jää arpi.
Sitten Anne ja orkesteri lähtivät tauolle ja Ja Kake Randelin orkesterinsa kanssa astui lavalle. Kävin pikaisesti hörppäämässä kupin kahvia ja palasin lavan ääreen häntä kuuntelemaan.

En listannut hänen esittämiään lauluja, mutta ne kaikki kivat tutut jutut sieltä tulivat - "Nasta pimu", "Kop kp kop, avaa oves", "Silitä ja paijaa", Kirje kotiin", "Tarja" ja tuo iki-ihana " Kielletyt tunteet". Kake Randelin on pitkänlinjan artisti. Tarja Närhi nimittikin häntä eräässä ohjelmassa "retro-Kakeksi". Ensimmäinen single ilmestyi vuonna 1979. Siinä olivat kappaleet " En unta saa" ja "Kirje kotiin", joka nousi hitiksi asti. Hänellä on vankka kannattajajoukko, johon kuuluu vanhemman väen lisäksi myös nuorempia faneja. Nytkin oli lavan edessä sankka joukko eri-ikäisiä ihailijoita, jotka lauloivat mukana. Kake Randelin otti hienosti haltuunsa yleisönsä ja tuntui huomioivan kaikki lähellä olijat.

Sitten jo tuli Annen ja Deja-vu:n vuoro tulla lavalle. Hän aloitti laulamalla "Ihminen", ja taas kolahti tuo loppu..."ihminen, uskon, jos näen..". Sitä seurasi "Sekunti". - Sen sanoma on niin totta kuin olla voi, moni asia elämässä on sekunneista kiinni - jopa useampi kuin tulemme ajatelleeksikaan. Sekunnin murto-osa saattaa muuttaa ja mullistaa ihmisen elämän. Tuo on mielessä pidettävä asia. "Pienen hetken" ja "Yksi ohikulkijoista" seurasivat. Sitten Anne sanoi: .. ".ja nyt vihelletään.. ".. ja suipisti huulensa vihellykseen. "Lennetään" oli kappale, ja taas mielessäni käväisi välähdys itsestäni lentämässä mahalleni Club Americanon tanssilatialle. "Pidä siitä kii.."- .. että sul on ystäviä! Ystävät ovat vahvasti elämään kuuluvia "mausteita". Murheellista olisi, ellei heitä olisi, tai heidät jostain syystä menettäisi. "Taivaan Kartan" laulettuaan Anne sanoi toteuttavansa yhden toivekappaleen. Se toivekappale oli "Kaipuuni on uskomaton". Jarkko sai sitten "oman lempparinsa", kun Anne lauloi "Angels crying", ja viimeksi sitten tulikin "Perutaan häät", jolloin Anne käänsi mikrofonin yleisöön päin. Ja osasihan yleisö laulun. Sitä ennen Anne oli esitellyt orkesterinsa. Nyt hän kiitti yleisöä ja oli poistumassa lavalta. Vaan yleisö halusi lisää... "we want more...!"käsiään paukuttaen, ja vihellyksiä ja tömistystäkin kuului. Ja tulihan Anne vielä laulamaan. Saimme vielä kuulla "Asfalttiviidakon" ja "Anna vielä yksi elämä".

Korttijonokin oli pitkä. En voinut olla ajattelematta, että Annen täytyi olla väsynyt. Takana oli pitkä päivä, johon mahtui kaksi täyspitkää esiintymistä - ensin kahvilassa konsertti ja sitten Valasrannassa tanssikeikka. Ihmeesti hän jaksoi. Myönsi kuitenkin, että ääni oli vähällä sortua. Sitä olikin rasitettu kovasti tänään. Kotimatka varmaan sujui rattoisasti, sillä mukana olivat Niina ja Rampo... uskoisin, että he "avustivat kuskeina" kotimatkalla.
Kiitos kivasta keikkaillasta ihanat Anne ja Deja-vu-orkesteri sekä Kake Randelin ja Presto-orkesteri. Musiikkinautinto ei juuri olisi voinut olla parempi. Kiitos myös faniystäville seurasta ja etenkin Tapsukalle mielenkiintoisesta tarinatuokiosta siinä lavan reunalla. Emme useinkaan ole ehtineet jutustelemaan tavatessamme. Musiikki on vienyt mielenkiinnon.

Keikkakaveriani Karia kiittelen myös, että hän jaksoi kuskailla meitä turvalliseti ensin Karviaan ja sieltä Valasrannan kautta kotiin. Oli hieno ja ikimuistoinen päivä! :-)